Kesä ja sääsket..

Pitkä tauko kirjoittamisessa antaa yleensä paljon aiheita uusiin ajatuksiin. Tällä kertaa sen tauon täytti viikon mittainen oleilu leirikeskuksessa murrosikäisten nuorten kanssa. Vaikka välillä risoo jo pelkkä ajatuskin siitä ajasta, välillä näyttää olevan itsellekin tarpeen päätyä leirille kuuntelemaan sitä menoa. Se opettaa paljon, kun on viikon ajan 24h/vrk teinien kanssa samassa tilassa. Muistuttaa paljon omasta murrosiästä, mutta siinä näkee ja kuulee myös sellaisia asioita, joita ei ollenkaan muista enää itsestään.

Murrosikä on rankaa. Sen huomasin jälleen kerran. Hirvittävä määrä itsestään epävarmoja nuoria ihmisiä, joista osalla on hygieniaongelmia ja osalla muita ujous-ongelmia. Jokainen pakotetaan viikon ajan jakamaan oma henkilökohtainen tilansa toisten nuorten kanssa. Se on vaativaa. Toisaalta se myös palkitsee.

Monet nuoret näyttivät osaltaan pääsevän eroon edes osasta ujouttaan, uskaltautuivat juttelemaan eri sukupuolta olevien ihmisten kanssa ja jopa toisinaan uskalsivat puhua aivan vieraille ihmisille. Varmasti jokainen muistaa vielä sen oman nuoruutensa ja ne paineet siitä, onko viehättävä vastakkaisen sukupuolen silmissä ja mitä asialle on tehtävissä.

Eikä siitä pääse eroon aikuisempanakaan. Tietenkin aikuisena ymmärtää jo sen, ettei ulkoinen olemus voi korvata sitä, jos sisältä jotain puuttuu. Ulkonäkö ei korvaa puuttuvaa rakkautta.

Tähän ajatukseen sopii minusta hyvin Timo Rautiaisen sanoituksesta pätkä:

"Rakkaus on kirosana, jos väärä mies on sanojana."

Anteeksi pyytäminen

Anteeksi pyytäminen on vaikeaa. Se on vaikeaa, vaikka itsessä olisi vika ja tietää, että toinen on pahoittanut mielensä. Yhtä vaikeaa on pyytää anteeksi silloin, kun on itse hermostunut toisen ihmisen käytökseen ja sanonut loukattuna pahasti toiselle. Ne ovat tilanteita, joissa puheliainkin ihminen tuntuu hukkaavan kaikki sanansa ja odottavan, että toinen tekee sen ensimmäisen aloitteen.

Anteeksi pyytämistä pitäisi aivan selvästi opetella koko elämänsä ajan. Muistan toki, että teininä ennemmin olisi painunut maan rakoon kuin pyytänyt anteeksi, vaikka aihetta olisi ollutkin. Nykyään minusta tuntuu, että se pyörä on käännähtänyt yhden pykälän verran eteenpäin. Minä pyydän usein anteeksi, jos minusta tuntuu siltä, että olen loukannut toista tai tehnyt jotain väärää. Mitä useammin pyydän anteeksi, sen helpommaksi pyytäminen muuttuu. Ehkä kyse on siitä, etten enää pidä itseäni kaikkivoipana ja maailman viisaimpana ihmisenä. Minä en enää tiedäkään kaikesta kaikkea kuten ennen.

Olenkin miettinyt, onko vanheneminen sitä, että kasvaa tyhmemmäksi vai vain sen tosiasian tunnustamista, etten minä koskaan niin viisas ollutkaan. Oli miten oli, anteeksi pyytämistä täytyy edelleen harrastaa, sillä en ole hionut omia kulmiani vieläkään niin paljoa, etten aiheuttaisi toisille ihmisille mielipahaa teoillani ja sanoillani.