Neuvolakäynti...

Jälleen yksi neuvolakäynti on takana. Nyt ollaan menossa kohdilla 25+3. Tämä numeroyhdistelmä on minulle täysin mystinen, enkä pysty parhaalla tahdollanikaan koskaan itse laskeskelemaan sitä oikein. Aina joku oma ongelma heittäytyy väliin ja saan aivan kummallisia tuloksia. Ehkä lyhyt matematiikka lukiossa oli ihan hyvä valinta...

Edellisen neuvolakäynnin kohdalla laitettiin jo verensokerit seurantaan. Nyt on mittailtu sormesta sokereita parisen viikkoa ja ensi viikon alussa edessä on sokerirasituskoe. Samalla yritän kiskoa kitaani rautaa, kun hemohessit ovat pudonneet parikymmentä pistettä, lähtöarvosta 140 nykyiseen 123. On siis syytä oikeasti syödä sitä rautaa, jotta ei väsähdä aivan tyystin, kun normaalisti tuo kyseinen arvo minulla on lähempänä sitä yläpäätä kuin tätä 120 rajapyykkiä. On siis nappuloita syötäväksi tähän puutostilaan.

Kääpiö tuntuu voivan varsin vauhdikkaasti. Aina vaan aktiivisemmin liikutaan ja nasevammin monotetaan rakkoa kohti, kun autoilumatkat suureen etelän kanjoniin alkavat käydä hermoille. Viikon lomailu Etelä-Suomessa tosin todisti edelleen suurta epäsosiaalisuutta JormaTuulikin osalta. Kun tuleva maamo yritti saada todisteita liikkeistä, kääpiö jämähti tasan paikalleen, eikä tehnyt elettäkään ilmaistakseen olemassaolonsa. Mistä lie arvasi, että eri ihmisen käsi on kyseessä..

Tätä samaa epäsosiaalisuuden linjaa noudatettiin tänäänkin sydänäänien etsinnässä. Hetken aikaa sydänäänet löytyivät hyvin ja voimakkaina ja sitten kaveri heitti voltin ja katosi tutkasta. Pienen etsinnän jälkeen löytyi taas äänet ja hetken aikaa saatiin lukemiakin. Törkeitä kun oltiin, nostin jalat koukkuun, jolloin pakotila pieneni. Joutui tyytymään siihen, että sairaanhoitajaopiskelija tökkii häntä anturilla.

Kaikkiaan tämä vatsa-asukki tuntuu kuitenkin voivan ihan hyvin. Hänellä ei ilmeisesti ole pahasti valittamista mistään, vaikka itsellä tuntuu välillä hajoavan pää kaikkeen. Onneksi kakaran vointi on hyvä. Kohtahan tässä on itselläkin edessä seuraava muutto. No, viikon päästä kuitenkin on vuorossa lääkärineuvola, jossa sitten nähdään ne sokerirasituksen tuloksetkin. Sitten saa katsoa, mikä on todellinen vointi.

Äidinvaisto...

Nyt se alkaa sitten pyöriä byrokratian rattaissakin.. siis tuo vatsa-asukin tulo on siinä pisteessä, että minulle etsitään äitiysloman sijaista.. Oli jotenkin outoa nähdä oman työpaikkansa sijaisuus julkaistuna useammalla sivustolla. Ehkä se tästä alkaa vähitellen upota nyt tajuntaan, että kohta on ihan oikeasti lähdettävä taas tekemään muuttoa ja sen jälkeen totuttauduttava siihen ajatukseen, etten minä enää koskaan ole vastuussa tekemisistäni pelkästään itselleni. Tästä eteenpäin minun tekemiseni vaikuttavat lähes kaikessa toisen ihmisen elämään ja moneen vuoteen se toinen ihminen ei vielä pysty itse kertomaan, mitä mieltä se asioista on.

Toisaalta, minun tähän astisetkin päätökseni ovat jo pitkälti vaikuttaneet JormaTuulikin elämään. Olen joskus ihmetellyt ääneenkin sitä, miten sitkeästi kyseinen lapsi on roikkunut elämässä kiinni, vaikka lähtökohdat ovat olleet varmastikin huonot. Ei jatkuvasti stressaantunut ja onneton ihminen ole paras mahdollinen äidin alku kenellekään, mutta tämä mukula on silti päättänyt syntyä tähän maailmaan juuri nyt ja juuri tästä lähtöasetelmasta.

Kaikesta pähkäilystä ja valmistelusta huolimatta minulla ei ole vieläkään sitä tunnetta, että minusta tulee äiti. Siis oikeasti, tuolla möykkää kaiken aikaa joku kääpiö, joka kasvaa ja voimistuu päivä päivältä, mutta ei minuun ole iskenyt äkillistä äitiysviettiä. Tämä on vain joku omituinen sattuma taas minun elämässäni, joka ei hahmotu millään tavalla normaaliksi minun mielessäni. Eikä minussa ole herännyt mitään äidillisiä tunteita toisten ihmisten pieniä sammakkoja kohtaan.. Ei vaan nappaa vieläkään pienet vauvat, jotka parkuvat jostain syystä. Enkä tunne tarvetta mennä lepertelemään niille omaehtoisesti.

Minä varmaan odotan, että pääsen lomalle ja siinä kohtaa järjestelemään ajatuksiani. Toki tästä puuttuu se tekijä, että minun ajatuksiini ei tällä hetkellä vaikuta millään tavalla esim. lasta innokkaasti odottava isä, joka jollain tavalla lietsoisi sitä äitiyden ihanuutta. Minä vaan jossain määrin realistina näen sen, että minun täytyy aivan itse nousta joka ainoa yö siihen, kun lapsi syystä tai toisesta itkee. Enkä minä voi pistää lasta sivuun silloinkaan, kun ehkä itsellä vähän nuppia kiristää ja tarvitsisi vartin omaa aikaa. Lapsi on silloinkin siinä, enkä minä voi sille käydä rähisemään omaa ärtymystäni. Ehkä minä tässä kohtaa näen turhankin realistisena sen tulevan tilanteen, johon olen itseni saanut. No, aika näyttää, minkälainen koliikkivauva JormaTuulikista vielä tulee...

Potkuja...

Viikonloppu meni vilkkaasti töiden merkeissä nuorten kanssa riehuen ja sunnuntai-iltana vihdoin ehdin sitten rauhoittua kotisohvalle istumaan. Aivan kuin JormaTuulikki olisi odottanut sitä hetkeä, että istun ja olen paikallani. Tästä nimittäin alkoi parin tunnin mittainen pyörintä vatsassa niin, ettei varmastikaan jäänyt epäselväksi hänen läsnäolonsa. Huvikseni nykäisin yöpaidan tiukemmalle ihoa vasten ja huomasin, että koko vatsa aina toisinaan pompahteli, kun vatsa-asukki pisti parastaan.

Nyt kun nuo liikkeet ovat selkeitä ja tunnistettavia, on alkanut miettiä sitä, koska ne ensimmäiset oikein tuntuivat. Siitä on oikeasti jo aikaa, mutta niitä ei millään tavalla osannut vielä yhdistää lapsen liikkeiksi. Ajatteli vain, että joku oman elimistön omituinen lihassupistus siellä nykii. Tällä hetkellä ei voi olettaakaan, että kyse olisi oman elimistön nykimisistä. Tänäänkin hammaslääkärin jakkaralla istuessa tuli aivan selväksi, miten tylsää jollain meistä siellä oli. Monoa tuli kerran jos toisenkin ja ilmeisesti lopuksi vielä tehtiin vähän kuperkeikkaakin, kun toivottua tulosta ei monotuksenkaan jälkeen tullut. Voi johtua siitä, että minulla oli kädet tiukasti puristamassa tuolin käsinojia ja suu täynnä hammaslääkärin instrumentteja. Ei oikein joutanut sillä hetkellä keskustella vatsa-asukin kanssa.

Vähitellen hiipii päälle sekin tosiasia, että töitä on jäljellä enää puolisentoista kuukautta. Sitten edessä on pitkästi lomaa. Jotenkin sitä lomaa kohti vaan raahautuu kaiken aikaa väsyneempänä, vaikka välissä on vapaapäiviäkin, joiden aikana on kyllä saanut levättyä. Ehkä sitä vaan on työhönsä tietyllä tavalla nyt turtunut ja kaipaa siihenkin sitä vaihtelua. JormaTuulikki tuo varmasti vaihtelua, kunhan tulee ulos...

Kysyvälle vastataan...

Tämä on jostain blogista kaivettu meemi omaksi viihteeksi.. Sopii kysyä, mitä oraakkeli vastaa, kun näitä asioita tässä järjestyksessä kyselee. Kielen voi muokata itselleen sopivaksi, esmes oman murteensa mukaan.


http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli


1. Mikä minun nimeni on? - Heta.
2. Missä minä asun? - Naimassa.
3. Mikä minä mahdan olla? - Rentoutuminen.
4. Millainen minä olen? - Sua tekis mieli vähän pusuttaakin muuten, oot ihana! :)
5. Kuka minä oikeasti olen? - Pieni prinsessa, jonka patjan alla on herne.
6. Mikä on ollut tärkeintä elämässäni? - Iso vehje.
7. Mikä on ollut turhinta elämässäni? - Panetus.
8. Mikä on minun mielestäni maailman arvokkain asia? - Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.
9. Miltä minä näytän? - Tosi hyvälle.
10. Miltä minä tunnun? - Suolalta.
11. Miltä minä maistun? - Äläs jäkätä.
12. Miltä minä tuoksun? - Raudalta.
13. Missä minun kuuluisi olla? - Kaapissa.
14. Mikä minun kuuluisi olla? - Postikortti.
15. Mistä minut löytää? - Mistä vain kunhan vain jaksat etsiä!!
16. Mikä ikäinen minä olen? - Naispuolisten käyttäjien vuoksi emme julkaise ikiä.
17. Mikä minun sukupuoleni on? - Hmm. Kyllä mä näin ku se osti terveyssiteitä, kai se eukko on.
18. Montako henkeä tähän pitikään haastaa? - Voi kuule enemmän kuin sinulla on kengissä hiekkaa.

Paksupää...

Kuinka paksupäinen mies voi olla? Siinäpä onkin taas harvinaisen hyvä kysymys pohdittavaksi. Itse voisin vastata mies-merkkisen osalta, että erittäin paksupäinen. Lupasin nähdä hänet, jotta saan omia tavaroitani häneltä takaisin ja hän saa joitain omiaan pois. No, ensinnäkään, minä en saanut yhden ainutta puuttuvaa tavaraani takaisin. Hän sanoi lähettävänsä ne postissa. Aivan varmasti taas...

Kun sitten keskusteltiin asioista, hän aivan pokerinaamalla halusi keskustella lapsen tapaamisista ja huoltajuudesta. Totesin, että muutama muu asia ensin vaikuttaa siihen, miten sen huoltajuuden kanssa käy ja sen jälkeenkin minä voin tehdä asioista juuri niin hankalia kuin haluan. Sanoin suoraan, että lapsen ei tarvitse joutua kärsimään siitä enää yhtään enempää, että isänsä on sellainen kuin on. Tähän mennessä JormaTuulikille on isästään välittynyt vain jatkuvaa huonoa oloa.

Aika kylmästi minä sanoin, että miehen täytyy ensin hoitaa omat asiansa kuntoon, jos joskus aikoo lastaan nähdä. Niin kauan, kun miehellä rahat menevät kurkusta alas ja työpaikat vaihtuvat muutaman kuukauden välein tylsistymisen takia, eikä hänen osoitteensakaan pysy pari kuukautta kauempaa samana, hänellä ei ole mitään asiaa tämän tulevan lapsen elämään. Vielä vähemmän hänellä on silloin asiaa minulle.

Tämänpäiväisen tapaamisen jäljiltä tekisi mieli raivota, huutaa ja hakata jotain. Siis tekisi mieli, jossain hyvin syvällä sisällä. Siellä, missä vielä on jäljellä jotain tunnetta. Muuten tuntuu, että aika seisoo. Sitä vaan haluaisi pois tästä koko paskasta juuri nyt. Pois tuon paksupään ulottuvilta ja mahdollisimman kauas sen vaikutuspiiristä, ettei tule itselle mitään halua tehdä jotain harkitsematonta.