Pitkä puhelu...

Pitkät puhelinkeskustelut voivat avata ikkunoita monenlaisiin maailmoihin. Tällä kertaa yksi puhelinkeskustelu muistutti mieleeni kaikenlaista sellaista, jonka luulin jo unohtuneeksi. Outoa huomata, että tunteet, jotka on mielestään painanut jo pinnan alle ja käsitellyt moneen kertaan, nousevat esille heti. Minun tarvitsi vain kuulla puhelimeni viestiääni ja sen jälkeen nähdä, keneltä viesti on tullut. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs, siinä kehotettiin soittamaan, jos haluan jutella.

Jokin pään sisäinen yhdistäjä oli ilmeisesti sitä mieltä, että täytyy soittaa. Näin ollen minä soitin ihmiselle, josta en ole reiluun kuukauteen mitään kuullut. Nyt minä vihdoinkin ymmärrän sen, mitä tarkoitetaan katkeransuloisella. Juuri tuo sana kuvastaa sitä tunnetta, joka minulla oli sillä hetkellä, kun toisesta päästä vastattiin. Aivan kuin tuo reilu kuukausi olisi pyyhitty pois. Samat kipeät asiat ja samalla ilo siitä, että kuulee toisen ihmisen äänen. Ehkä kaikkea ei ole käsitelty vieläkään loppuun asti.

Puhelu kesti tunnin verran. Sen aikana puhuttiin paljon kaikkea, minä kyselin hänen vointiaan ja kerroin omista asioistani. Miten helposti siitä voisikaan palata takaisin entiseen aikaan, kun päivittäin pidettiin yhteyttä ja suunniteltiin yhteisiä asioita. Tuntui pahalta kuulla, miten kovasti sairaus verottaa toisen ihmisen elämää. Kyse ei ole pelkästään siitä, että hän kokisi fyysisesti väsymystä. Tuntui välillä, että hän on henkisestikin valmis luovuttamaan. Sanoi hän sen ääneen itsekin, että olisi jo luovuttanut, ellei lapsia olisi. Se tuntui pahalta kuulla.

Puhelun jälkeen meni vielä toinen tunti tekstiviestien lähettelyyn. Puhelun aikana ei voinut sanoa kaikkea, mitä mielessä liikkui, eikä oikeastaan pystynyt sanomaan. Jos olisi edes yrittänyt, ääni olisi sortunut ja toinen olisi huomannut, että minua itkettää. Parempi siis jättää toiselle sellainen käsitys, että minulla menee ihan hyvin ja siirryn elämässäni eteenpäin. No, tulipahan taas viesteissä todistettua, etteivät asiat mene ihan niin. Viestissä oli helppo sanoa, että haluaisi muuttaa asioita toiseen suuntaan. Helppoa sanoa, etteivät tunteet ole vielä hävinneet minnekään.

Jep, elämä ja rakkaus ovat helppoja.

"Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen, on puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen. Voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois, vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois. Ei pyydä koskaan saapuessaan lupaa katkeruus ja kyyneleitä erottaa voi pieni ikuisuus... "

Maanantai...

Jep jep.. Näyttää siltä, että talvi ottaa takapakkia ja Etelä-Suomen säät valtaavat myös Lapin. Täällä on satanut viimeiset kaksi päivää vettä. Ei ole ollenkaan mukavaa, että valoisuus muuttuu pimeäksi, märäksi ja ankeaksi. No, ei voi itse valita säitään.

Maanantai oli outo päivä, se meni kuin kuumeessa. Aamulla kello oli suurin piirtein 04.00, kun saavuin Turusta kotiin. 06.30 soi herätyskello ja täysin luomet turvoksissa piti valua suihkuun ja lähteä autolla kohti isompaa kylää. Taas kerran piti vaihdattaa tuulilasia autoon tai siis Fordiin. Aurauskepit vain hyppivät silmissä, kun väsytti niin perusteellisesti. Onneksi tiellä ei ollut paljoa liikennettä, joten minun harvinaisen paljon vaihtelevat ajovauhtini ja ajolinjani ei juuri ketään häirinnyt.

Vähän ennen kaupunkia eteeni kuitenkin tuli perä edellä ajelemaan lava-dasse siis joku vanha avolava. Tarpeeksi väsynyt kun olin, keskityin vain tuijottamaan kyseisen vehkeen takavaloja. Yllätyin, kun äkkiä auton jarruvalot syttyivät ja aivan selvästi dasse alkoi vetää lukkojarrutusta siinä nenän edessä. Minä en tietenkään nähnyt mitään syytä, miksi jarrutetaan, mutta pakko oli lyödä liinat lukkoon. Meni hetki ja tien varresta eteen hyppää poro. No voi V***U!

Porot ovat oikeasti typeriä eläimiä. Tämäkin yksilö jäi seisomaan keskelle tietä, vaikka minun autoni ei ollut vielä lähelläkään pysähtymistä. Sorkkiinsa tämä kaveri otti vauhtia vasta sitten, kun aloin soittaa torvea. Sitten loikittiinkin ja vauhdilla tien yli ja lähimpään pusikkoon. Lava-dasse ajeli tyytyväisenä siinä vaiheessa jo pitkän matkan päässä. Mieli olisi tehnyt tirvaista käkättimeen sitä kuskia. Varmasti huomasi, ettei ollut ihan sentin päässä enää se kolarointi ja silti vaan ajeli menemään. PRKL!

Tuulilasi vaihdettiin, 4 tunnin odotuksella sain auton pois ja pääsin ajamaan takaisin kotiin. Kello oli noin 14, kun kaaduin sänkyyn ja seuraava havainto maailmasta minulla on maanantailta kello 23.00, kun piti käydä vessassa. Samaa soittoa kuitenkin takaisin sänkyyn ja tiistaiaamuna varsin pirteänä hereille yhdeksän tienoilla. Tulipahan ainakin nukuttua osa univeloista pois. Ei vanha enää jaksa notkua vähillä unilla 4 vuorokautta putkeen. No jaa, elämä on aika usein epäreilua, ainakin minua kohtaan. Hyvä kuitenkin niin, että jonkinlaista palautumista tapahtuu edes välillä.

Hymy...

Lunta sataa taas. Jotenkin pohjoisen Suomen aikaisin alkava talvi saa mielen käymään aivan oudoilla kierroksilla. Syystä tai toisesta viime aikoina ei ole pahasti edes pipo kiristänyt, vaikka syytä siihen varmasti olisi ollutkin. Eivät ole rassanneet aikaiset herätykset, eivät pitkät työpäivät, eikä edes se, että auto on ikuisen jääkerroksen alla. Aamulla auton raappaaminen on jo toinen luonto. En varmaan enää edes selviytyisi ilman aamuista jään raapimista.

Hyvään tuuleen varmasti on olemassa järkeväkin syy. Ainakaan minä en ilman syitä ole hyväntuulinen. Ehkä tietyt henkilökohtaisen elämän asiat ovat taas avautuneet siten, että jaksaa välillä hymyilläkin.

Kaikki heijastuu kaikkeen, sen voi huomata. Heti, kun omassa elämässä menee vähän paremmin, tuntuu, että työtkin sujuvat iloisemmin. Sen seurauksena minusta tuntuu, että nuoret ovat toisinaan jopa siedettäviä ja työpinnakin kestää pidempään. No, ehkä tämä on vain väliaikainen olotila taas ja kohta olen oma kärttyinen itseni.

Ruotsalaisuuden päivä...

Jos olen jo aiemminkin ollut sitä mieltä, ettei Ruotsista tule mitään hyvää, käsitykseni vahvistui maanantaina. Maanantai oli ruotsalaisuuden päivä ja kaikki meni persiilleen aamusta asti.

Olin sopinut jo viime kuussa, että käyn 6.11. Raudaskylällä, vanhassa opinahjossani. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että minun piti herätä aamulla kello 6, jotta ehdin käydä suihkussa ja hoitaa kaikki aamutoimet ollakseni autossa kello 7. No, heräsin 7.02, ilman herätyskellon ensimmäistäkään pihausta. Olin unohtanut painaa viimeisen kerran sitä "ok"-nappia. PRKL!!!

Jo lähdössä siis myöhässä kuin apina. Ei siinä mitään, hieman rivakampaa kaasujalkaa ja menoksi. Kemin paikkeilla näytti siltä, että olen ihan hyvin aikataulussa ja mitään hätää ole ehtimisen kanssa. Jep jep. Noin 20 km Kemistä etelään ajoin rekan perässä. Rekasta ropisi kiven murkuloita suoraan minun tuulilasilleni. Siinä meni paskaksi kuukauden vanha tuulilasi. Ei muuta kuin rekasta ohi ja kaikki mahdolliset vilkut päälle ja hidastamaan vauhtia siihen tien sivuun. Rekka pysähtyi myös. Kuljettaja veivasi ikkunaa auki siinä kohtaa, kun minä jo olin repimässä häntä autosta pihalle katsomaan, minkälaista jälkeä minun autolleni on tehty. Setä kiersi oman autonsa ympäri ja kas kummaa, kyljessä oli reikä, josta soraa putoili tielle. Vaihdettiin tarvittavat yhteystiedot ja minä kiireellä lähdin jatkamaan matkaani.

Tässä kohtaa alkoi sitten aikataulu pettää lopullisesti. Rauskille saavuin 12.02 ja kymmenisen minuuttia meni oikean paikan löytämiseen, jotta olin sopimaani hommaa hoitamassa. Rauskin päässä kaikki meni ok. Söin hyvää meksikolaista ruokaa ja pyörin tunnin verran Käppäräisellä. Sen jälkeen edessä oli taas ajomatka Lappiin.

Vähän ennen Oulua, Limingassa, katsoin, että onpas outoa, kun bussipysäkillä on auto parkkivalot päällä. Hetkeä myöhemmin edessä seisoi poliisi. Juuri näin! Veivasin ikkunan auki ja poliisisetä ilmoittaa, että olisi hieman huomauttamista kaasun käytöstä. PRKL! Ei muuta kuin auto bussipysäkille parkkiin ja sitten kuulemaan, kuinka kovaa tulikaan ajettua tutkaan. No, onneksi vain 104 ja rajoitus 80. Sakot mätkähti kuitenkin siitä hyvästä. Samalla huomasivat, että auto olisi pitänyt katsastaa 16.10. mennessä. Sakot tuli siitäkin. Mukava pikku pikavoitto niissä arpajaisissa. Kysyivät vielä, että ottavatko kilvet vai hoituuko katsastus 15.11. mennessä? Hoituihan se. 7.11. oli jo varattu aika etukäteen. Paska pajatso, että sattui edelliselle päivälle pysäytys.

Olenkin vakaasti sitä mieltä, että kaikki on ruotsalaisten syytä. Koko päivä meni aamusta asti pieleen ja vain siksi, että kalenterissa lukee ruotsalaisuuden päivä.

Lapissa kaikki...

Näyttää todellakin siltä, että talvi on täällä. Lunta saa joka aamu harjailla pois auton katolta ja laseilta ja pakkanen hipoo miltei kaikkina aamuina kahtakymmentä. Siinä on etelän ihmisellä tarkenemista. Onneksi lumi on kuitenkin tuonut tänne valoa. Ei ole pimeää, on vain sinistä. Saa tosin nähdä, missä vaiheessa alkaa taas rasittaa se, että jatkuvasti täytyy laukata laittamaan autoa lämmittimeen ja silti persus jäätyy, kun autoon istuu.

Talvessa on kuitenkin omat hyvät puolensa. Talvella nukuttaa enemmän. Se on ehdottomasti hyvä puoli, sillä kesällä minä nukuin valoisuuden takia aivan liian vähän ja olin jatkuvasti kuin ahteeriin ammuttu karhu. Nyt on mahdollisuus ja tarvis nukkua välillä jopa päiväunia. Toissapäivänäkin meni kevyesti pari kolme tuntia unta keskellä päivää, sitten vaan piti palata tajuntaan, kun töihin piti mennä takaisin. Onneksi on herätyskello.

No, pohjoisessa sentään talvi on mukavampi viettää kuin etelässä. Täällä ei niin tuule ja pakkanen on mukavaa. Ainakin silloin se on mukavaa, kun ei tarvitse itse seisoskella pihamaalla...