Nuoriso...

Kevät se on täällä pohjoisessakin. Olen hämmentyneenä seurannut, miten vedet nousevat ja taivaalta tulee lisää kaiken aikaa. Puiden oksissa on havaittavissa pientä viherrystä, kun lämpötila käy hetkellisesti yli kymmenen plus-asteen. Auringon paistaessa olisi hinku päästä ulos, mutta vartissa voi kaunis auringonpaiste kääntyä hirvittäväksi vesisateeksi.

Jälleen olen joutunut ihmettelemään, millaisia työpäiviä täällä tehdäänkään. Eilen tulin töihin 7.30 ja pääsin lähtemään kotiin 21.15. Mielen reunalla kävi sellaisia ajatuksia, että onkohan tämä nyt kuitenkaan ihan kohtuullinen työpäivä kuitenkaan.. En kuitenkaan voinut jättää vierasta lukitun oven ulkopuolelle, enkä voinut vastaavasti olettaa, että hän tietää, missä meiltä löytyy kaikenlaiset suihkut, ruuanlaittovälineet jne. Oli pakko odottaa, että hän ehtii takaisin majapaikkaansa ennen kuin poistuin itse paikalta.

Tänään kello oli 7.45, kun kurvasin työmaan pihaan hakemaan tätä vierasta mukaani. Käytiin hänen kanssaan parilla koululla esittelemässä Thaimaata. Varsin mielenkiintoisia asioita hän osasi 17 vuoden kokemuksella tuosta maasta ja sen kulttuurista kertoa. Jälleen kerran saattoi myös todeta, että meillä on äärettömän hyväkäytöksistä nuorisoa täällä. Jos jossain muussa paikassa vierailija joutuu vain sietämään nuorison metelin ja huonon käytöksen, täällä nuoret olivat hiljaa ja kuuntelivat, kun kerran käskettiin. Harvinaisen hienoa oli todeta, että tällaisia nämä meidän nuoret ovat.

Joskus sitä itse jotenkin tottuu vallitsevaan olotilaan niin tyystin, ettei ollenkaan huomaakaan, miten asiat ovat. Meillä toki on yksi tekijä tämä sijainti. Ollaan niin eristyksissä kaikesta, ettei voi olettaakaan muuta kuin kilttejä ja hyvinkäyttäytyviä teinejä, jotka eivät saa kaikkia vaikutteita maailmalta. Toisaalta, täällä on niin vähän mitään harrastettavaa, että teinit notkuvat niissä hyvissä jutuissa, joita järjestetään. Nuoriso on kasvatettu samalla tavalla kuin joskus 60 - 70-luvulla. Vapaasta kasvatuksesta ei täällä tosin ole tietoakaan, vaan lapset oppivat jo sen, että aikuinen on aikuinen ja häntä on sen vuoksi toteltava. Tahtoo aina välillä täällä unohtua, miten paljon sellainen tekijä minun työtäni helpottaakaan.

Onneksi muutaman viikon päästä iskeytyy päälle jo kesäloma. Sitten minä siirryn ainakin joksikin aikaa eteläisempään Suomeen ja tapaan ystäviä ja sukulaisia. Jos vaikka nauttisi siitä, että elämä on..

Ukkosta?

Sataa ja on harmaata. Oikein tyypillinen perjantaipäivä. Viikonlopuksikin on luvattu sadetta. Fordin bensatankki näyttää jälleen miltei tyhjältä ja vielä on selviydyttävä loppukuu noilla höyryillä. Onneksi ei tarvitse enää lähteä merta edemmäs kalaan tässä kuussa.

Muistan, kuinka viime kesänä toivoin ukkosta. Sama odotus on alkanut minulla jälleen. Minä haluaisin sellaisen kunnollisen ukkosen, jonka aikana voisi katsella salaman välähdyksiä ja laskea jyrinästä ukkosen etäisyyttä. Minä haluaisin kokea sen tunteen, haistaa jälleen sen ukkossateen jälkeisen tuoksun ulkona. Pelkkä vesisade ei ollenkaan tee tästä elämästä vielä mukavaa, eikä tuoksusta oikeaa. Toki sateenkin jälkeen tuoksuu raikkaalta, mutta kunnon ukkosen jälkeen se on jotain vielä parempaa.

Kaiken kaikkiaan minä odotan kesää. Ehkä eniten minä odotan sitä, että tänä kesänä, ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on neljän viikon palkallinen kesäloma. Palkka juoksee, vaikka minä nostan jalat ylös ja katselen maisemia. Kesäloma sinällään pelastaa jo paljon tämän työn suhteen. Tarkoitan lähinnä sitä, että minä jaksan olla töissä paremmin, kun välissä on lomaa. Lomalla ei tarvitse katsella esimiestä, eikä vastata hänen soittoihinsa. Jos olen oikein julma, jätän työpuhelimen virastolle silloin, kun lähden lomaa pitämään. Todennäköisesti kuitenkin raahaan tuota palikkaa matkassa koko lomankin, mutta äänettömällä. Esimies kun tunnetusti soittaa omaan puhelimeen sitten, jos ei työnumeroon vastaa.


No, jos vaikka ottaisi kuitenkin rennosti kesän, nauttisi elämästään ja olisi utelias. Kissoilla on onneksi tuo luontainen uteliaisuus hanskassa, kuten kuvasta näkyy...

Töitä ja töitä...

Kyllä on sitten hauskaa istua esimiehen kanssa kolme varttia jauhamassa siitä, mikä on minun todellinen työnkuvani. Onneksi meillä on sen verran eriävät mielipiteet joiltain osin, että saatiin aikaan kunnon keskustelu. Ei siellä olisi muuten jaksanut istua näin pitkästi kuuntelemassa hermostuneen miehen selitystä. On toisinaan suorastaan hauskaa seurata, miten se mies kiemurtelee jakkarallaan, kun jotain asiaa istutaan käsittelemään. Hermostuneesti naputtava jalka ja punaisen värin kohoaminen kasvoille, voi että sitä on hauskaa lisätä sitä höyryä.

No, pääasia on, ettei kumpikaan tälläkään kertaa hermostunut. Pieni tinkaaminen pilkun paikasta on joskus piristävää. Vielä toistaiseksi kun esimies ei ole kehdannut minulle suoraan huutaa. Sitäkin on joidenkin kohdalla tapahtunut. Toisaalta, taidan olla paksunahkaisempi siinä, miten otan esimieheltä tulevat kommentit. En jaksa hautoa niitä pitkään ja puran ne yleensä tänne, hylättyjen ajatusten kaatopaikalle.

On turhaa hautoa näitä esimiehen temppuja kovinkaan pitkästi, koska lopultakaan ne eivät minun elämääni vaikuta pitkässä juoksussa. Toki, esimies voi tehdä elämästä helvettiä, mutta siinä vaiheessa hän voi myös olettaa kuulevansa sen suoraan. Siinä voi sitten äkkiä kääntyäkin koko homma niin päin, että minä teen hänen työstään ja elämästään helvettiä vastavuoroisesti.

Ehkä en kuitenkaan pyri tekemään kenenkään elämästä helvettiä. Töitä olisi kiva tehdä, jos edes välillä saisi oikeasti tehdä sitä sen mukaan, mitä suunnittelee itse. On kauheaa, kun jatkuvasti joka suunnasta tulee uusia työtehtäviä, joilla ei ole mitään tekemistä oikeasti oman työalan kanssa. Saati omien työtehtävien. Puolet ajasta saa laukata jonkun toisen asioita järjestelemässä tai vähintäänkin toisen keksimiä toimintoja tekemässä. Ketä kiinnostaa eläköitynyt nimikkolähetti, joka on palannut jostain saksan savanneilta.

Hieman kärjistettyä, mutta kuitenkin. Joskus sitä vaan toivoo, että olisi jossain muualla töissä. Ehkä kesän jälkeen voisi hakea muualta niitä töitä. Ensi keväänä sitten viimeistään. Pitäisi vain löytää juuri sellainen työ, jota haluaa hakea ja tehdä. Opiskelukin olisi yksi vaihtoehto, mutta se vaatisi ensin rikkaan miehen löytämistä ja kaikkihan sen tietävät, ettei siinä vaiheessa mikään opiskelu kiinnosta...

2h+k+s...

Niin, otsikko sen taitaa kertoa suoraan ja kattavasti. Kävin vilkaisemassa kunnan vuokrarivaria ja sieltä näyttäisi löytyvän sellainen kaksio, jossa olisi mukavampi asua kuin kerrostalossa. Onnellista kyllä, tässä kaksiossa olisi oma sauna. Vihdoin ja viimein minä pääsen normaalielämään, jossa saunan voi lämmittää silloin, kun siihen kokee tarvetta, eikä tarvitse miettiä, milloin minun saunavuoroni olikaan.

Asunto oli kaikkiaan ihan näppärän oloinen. 62 neliötä kohtuudella järkevään pohjapiirrokseen jaettuna. Kaappitilaa oli huomattavasti enemmän kuin tämän hetkisessä asunnossa, keittiössäkin täydet kaapistot. Luksuspuolesta vastasi sitten makuuhuoneen yhteydessä oleva vaatehuone. Jahka asunnon pintaremontti ja korjaustyöt tulevat valmiiksi, olen hyvinkin iloisesti siirtämässä maallisen omaisuuteni pari kilometriä kauemmas työmaasta. Mikä tahansa muutos pois päin työmaasta on aina iloinen asia..

Vuokra tietysti nousee, mutta minä olen valmis vähän enemmän maksamaan siitä hyvästä, että saan elää rauhassa maan tasossa, käydä aamukahvilla ulkona ja saunoa kun haluttaa. Ehkä sitä uskaltaa kohta kutsua jopa ihmisiä kyläänkin. Tai sitten ei...

Isot pojat...

Isot pojat väittivät oireet kuultuaan, että "selvä tapaus, vetonivel on foortista mennyt". Muut isot pojat säestivät, että "nimenomaan ja jetsulleen, sitähän mekin arveltiin". "Ihan selvästi on vetonivel juu", tuli yhden jos toisen autoexpertin suusta ennen tätä aamua ja foortin renkaidenvaihtoa.

Paha ääni siitä lähti, kun hurautti aamusella foortin paikallisen SEOn pihalle ja parkkiin. Korjaamon sedälle annoin avaimet kouraan ja sanoin, että renkaat pitäisi vaihtaa ja samalla kurkata repsikan puolen renkaan touhuja vähän tarkemminkin, kun se pitää rumaa ääntä ja on väljä. Setä katsoi hetken aikaa siihen malliin, että teki varmaan mieli sanoa jotain naisista ja niiden autotietämyksestä. Otti kuitenkin avaimet ja lähti etsimään foorttia pihalta.

Kahvi oli puolivälissä, kun setä tuli sanomaan: "laakeri sieltä on rikki ja löytyy meiltä varastosta, jos haluat, että pistetään kerralla kuntoon". Tietystihän minä halusin, että laitetaan. Setä meni takaisin korjaamon puolelle ja puolen tunnin päästä tuli takaisin kahvitauolle. Pultti oli mennyt poikki ja joutuivat nyt poraamaan sitten pois sen. Menisi vähän pidempään.

Lopulta se sitten oli valmis. Kesägummit alla ja foortti pihalla auringonpaisteessa uusi etulaakeri kimallellen. No niin.. Eihän sitä laakeria tietysti voi nähdä, mutta sen voi kuulla, ettei se ole rikki. Mikä nautinto, 150€ laskusta huolimatta.

Isot pojat olivat jälleen väärässä...