Tahdistus...

Mitähän sitä sanoisi. Minua on moitittu siitä, että blogi ei päivity, kun kaikki on kunnossa. Sitä on sanottu ennenkin ja sanotaan jälleen. Se pitää kyllä paikkansa. Kun minulla asiat menevät suurin piirtein putkeen, olen kaukana tietokoneesta ja blogin päivittämisestä.

No, kerrotaan vaikka sen verran, että miestä on edelleen tavattu varsin aktiivisesti. Foortin mittari raksuttaa jo aivan kummallisia lukemia, mutta mitä sitä ei tekisi sen eteen, että voisi tutustua kunnolla toiseen. Hyvältä tuntuu vieläkin. Tämä mies tosiaankin harrastaa näitä siivousyllätyksiä ihan tasaisella tahdilla. Samaten hän tekee ruokaa varsin mieluusti ja hyvää ruokaa on ollutkin. Paljon ollaan katseltu elokuvia, puhuttu ja oltu. Tekee ihan hyvää ihmiselle joutua jakamaan oma elintilansa toisen kanssa pitkästä aikaa. Sitä joutuu tosissaan miettimään, onko urautunut omiin juttuihinsa niin pahasti kuin miltä vaikuttaa. Yllättävän usein on huomannut tehneensä joitain asioita oudosti toisen mielestä.

Toisaalta on ollut outoa huomata ihan itsessään sellaisia piirteitä, että pitää jarrua päällä. Mies on kovin innokas puhumaan mahdollisista tulevista asioista, mutta minä totean lähes joka kerran, että se on tulevaisuuden asioita. Jossain määrin se on saanut jopa koomisia mittasuhteita, mutta onneksi vielä ollaan järjen rajoissa. En sentään pyykkäämistä ja muuta vastaavaa yritä lykätä tulevaisuuteen. ;) Kaikkiaan noissa asioissa on sitten kyse vähän suuremman luokan päätöksistä. Toki on hauska puhua siitä, millaiset häät olisivat kivat tai miten olisi kiva joskus asua. Raja tulee vastaan sitten, jos toinen kysyy, milloin niitä voisi alkaa tosissaan harkita. En ole itse ihan vielä siinä pisteessä, että alkaisin puhua vakavalla aikataululla häistä tai asunnon hankinnasta. Ehkä sitten joskus, kun asiat ovat edenneet vähän pidemmälle.

Jaa-a..

Sellaista täällä on. Työt pitävät poissa pahanteosta ja mieheen tutustuminen vie lopun ajan. Puhelinlaskukin kasvaa tasaista tahtiaan. Onneksi sentään ei mene omaisuuksia nykyaikana siihen, jos puhelimitse pitää yhteyttä. Ennen sekin oli ihan mahdollista. Ei kannattanut soitella päivittäin saati laitella viestejä. Nykyään se on niin halpaa, että pitää hyödyntää kaikki mahdollisuudet siihen. Töissä tosin olen huomannut, että tuo soitteleminen ympäri kyliä voi olla rasittavaa. Ihmiset suhtautuvat kovin nurjasti, jos soittelee asioita. Hyvä etteivät juokse karkuun, kun kertoo kuka on ja mitä asiaa soittaa. Onneksi kuuntelevat loppuun sen asian, että homma hoituu.

Vaan, työ kutsuu jälleen. Syksy etenee ja minä yritän pysyä tahdissa...

Hajanaista...

Elämä näyttää olevan hektistä, kun yrittää tutustua ihmiseen. Olen edellisestä postauksesta eteenpäin jatkuvasti ollut liikkeellä tuon herra-henkilön suhteen. Minua ei oikeastaan tässä kohtaa edes mietitytä, onko kyseinen mies tosissaan vai ei. Ehkä nyt on menossa se hetki, kun ensimmäistä kertaa olen suhteellisen varma siitä, mitä toinen ihminen ajattelee ja mihin hän pyrkii.

Foortin mittariin paukkuu kilometrejä aika tasaiseen tahtiin. Lähes jokaisesta viikonlopusta on tullut vähintään 500km lisää. Tosin, viime viikonloppuna mies oli minun luonani. Ne, jotka tuntevat minun siisteyteni tason osaavat sanoa, ettei aina ole viimeisen päälle luututtu kämppä. Järkytys olikin suuri, kun kävin lauantaina hoitamassa muutamaa työasiaa ja takaisin tullessani ovella vastaan tuli mies mopin kanssa. Hän oli ilman eri kehoitusta vaan päättänyt vähän siivota. Oli tiskattu ja matot oli pihalla tuulettumassa. Voitte vain kuvitella, miten pöllämystynyt minä siinä kohtaa olin. Ei ole ennen tapahtunut sellaista ihmettä minulle, että mies ottaa ja siivoaa omatoimisesti, varsinkaan kukaan ei koskaan ole ottanut minun asunnossani sellaista otetta.

Jossain määrin sisäinen hyvä olotila näyttää heijastuvan töihinkin. Niin paljon kuin esimieskin toisinaan käy hermoille, tällä hetkellä jaksaa taas päästää asiat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Känätköön hän, jos jaksaa, mutta minua ei nappaa alkaa mukaan riitaan. Onneksi välillä näinkin.

Tällä hetkellä kyllä pistää miettimään, mitä on edessä, kun tietää, että työt vähenevät täällä koko ajan. Toisaalta, tällä kohtaa mies pitää ajatukset vahvasti pohjoisessa. On siis eturistiriita siinä, mitä elämällään tekee. Millään ei innostaisi hukata tilaisuutta toisen kanssa ja vastaavasti töitäkin pitäisi tehdä. Etelä-Suomessa töitä olisi enemmän ja pääsisi jopa valitsemaan sitäkin, millaista työtä tarkemmin haluaa tehdä. No, on vain mietittävä ja annettava ajan näyttää.