Auto...

Viimeisimmät päivitykset ovat olleet varsin pikaisia. Jotenkin elämä on taas alkanut kulkea keskimääräistä nopeammin, kun iltaisin on muutakin tekemistä kuin tietokoneen näytön ihmettely. Kaima on kuvioissa aina vain tiiviimmin.

Tässä reilu viikko sitten alettiin aivan toisenlaiseen projektiin kuin pitkiin aikoihin. Kaima alkoi etsiä isompaa autoa. Hänellä on tällä hetkellä pieni punainen auto, kokoluokkaa nissan micra. Sellaiseen on todella vaikea saada mahtumaan turvaistuinta saati lapsen vaunuja. Toistaiseksi toki sinne on mahdutettu kaikki, mitä on tarvittu, mutta ainahan sitä olisi paljon miellyttävämpää hieman reilummalla tilamäärällä.

Jokunen tovi on nyt kierrelty autokauppoja Kaiman ja lapsen kanssa etsiskelemässä vähän ajettua, uudehkoa farmaria. Kahta käytiin koeajamassakin. Toinen oli alle 100 000 ajettu automaattivaihteinen ja toinen pakasta vedetty manuaali. Kun oltiin koeajettu se automaattivaihteinen, tuli samana iltana Kaimalta vielä viesti perään, että olkaa huomenna valmiina lähtöön, kun hän pääsee töistä. Hän laittoi tilaukseen sen uuden farkun. Saa nähdä, josko jo perjantaina saisi istahtaa uuden auton rattiin.

Vaikka minä en siis itse autoa ole ostamassa, olen ollut mukana valitsemassa väristä lähtien tätä tulevaa farkkua. Ja sen verran fanaattisena autoilijana olen ollut vaikuttamassa, että ajoin itsekin pienen pätkän tätä tulossa olevaa versiota. Samalla ilmoitin kyllä, että minä haluan ajaa sitä vastaisuudessakin tai en suostu istumaan koko autossa..

Tästä auto-episodista voi kuitenkin mielestäni päätellä sen, että Kaima on hyvin tosissaan minun kanssani. Toki lapsen kannalta hyvin onnellista, että hän on tosissaan. En missään nimessä halua enää leikkiä mitään leikkejä ihmissuhteissa. Huomattavasti enemmän minussa herää vastakaikua sellaiselle ihmiselle, joka pelaa avoimin kortein tässä kohtaa.

No, perjantaita ja uutta autoa odotellessa..

Kesäkuu...

On aivan käsittämätöntä, miten nopeasti aika kuluu. Viime aikoina on ollut koko ajan menoa, kun sää on jossain määrin suosinut ja Kaima on roikkunut nurkissa. Jostain syystä konetta ei ole tullut hetkeen edes avattua, kun live-elämän aikana ei viitsi pitää virtuaalihäiriöitä liikaa päällä. Nyt on pieni hengähdystauko, kun Kaima on taas omassa kodissaan ja minä olen omassani.

Omia tunteita on vaikea eritellä Kaiman kohdalla. Siinä on niin paljon kaikenlaista, mikä pistää miettimään sekä hyviä että huonoja puolia. Kaikkein parhaiten tässä huomaa sen, että oman luonteen hyvät ja huonot puolet joutuvat jälleen kerran puntariin. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että tämä tilanne etenee aika rivakalla vauhdilla. Enkä minä osaa itse sanoa, onko se hyvä vai huono asia.