Olen tässä muutamana päivänä selaillut erilaisia odottamiseen ja raskauteen liittyviä materiaaleja, kirjoista ja esitelehtisistä blogeihin. Jotenkin niissä kaikissa tulee esiin sellainen näkökulma, että raskaana oleminen on jotenkin ihanampaa kuin mikään muu maailmassa ja kaikki on vaaleanpunaista. Ja suoraan sanoen minua vaan vituttaa koko ajan kaikki. Ei menneet nallekarkit tasan tässäkään jaossa. Jos ei ole aamulla paha olo, on varmasti puolilta päivin oksentamassa ja illalla tuntuu, että pää repeää mies-merkkisen miehen temppuihin.
Kyllähän minä sen tiesin, että raskaus heilauttaa hormonit jonnekin omiin lukemiinsa ja saa esimerkiksi itkemään omituisille asioille. Sitä en tiennyt, että minulla kuluu suurin osa päivästä siihen, että yritän rauhoittua. Olen jatkuvasti niin ärtynyt, että haluaisin paiskoa tavaroita ja huutaa. Sen jälkeen tosin seuraisi hysteerinen itkukohtaus, joten aivan hyvä, ettei koko ajan voi itseään toteuttaa tunnetasolla.
No, kaikki neuvolassa tehdyt tarkastukset sanovat, että kaikki on kunnossa. Tosin lääkärille juuri eilen kerroin kaikki nekin, mitkä mielessä pyörivät ja häiritsevät. Pitkät pakinat lääkärin kanssa käytiinkin asioista. Hän olisi halunnut lapsen isänkin paikalle, jotta olisi voinut tämänkin mielipiteitä vähän kysellä, mutta totesin suoraan, että eipä hän taida isää koskaan nähdä lääkärineuvolassa niiden tutkimusten takia. Mies-merkkistä ei oikein innosta se gynekologisen tutkimuksen seuraaminen. Ei sen puoleen, en itsekään sellaista haluaisi katsella.
Joku tässä hommassa nyt kuitenkin mättää. Soitin eilen pitkän puhelun sille miehelle, jonka kanssa asioista on voinut aina puhua. Jälleen kerran sieltä löytyi viisauden sanoja ja aikaa kuunnella. Ja jälleen kerran alkoi vituttaa, että mikseivät asiat voineet mennä toisin silloin joskus. No, tällä kertaa kuitenkin ne tunteet on jo käsitelty ja haudattu. Aika on ajanut peruuttamattomasti ohi niistä jutuista, mutta hienoa on, että edelleen toiselle voi puhua yhtä suoraan ja avoimesti kaikesta.
En tiedä, pitäisi varmaan tehdä töitäkin, kun siitä maksetaan palkkaakin. Työmotivaatio tosin on täysin hukassa, eikä taida ihan heti löytyäkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jos mä olisin toteuttanut itseäni raskausaikana, niin meidän taloudessa ei olis enää ainuttakaan ehjää kippoa.. :) Et oo ainoa, jota ärsytti, väsytti, itketti tms.
VastaaPoistaNeuvolassa kerrotaan herkästi vain se kivakiva talkintuoksuinen, ruusunpunainen kuva raskaudesta, äitiydestä ja perhe-elämästä.. Mä en ihmettele yhtään että esmes synnytyksenjälkeiset masennukset ovat koko ajan lisääntymään päin, kun odottajalle jää helposti sellainen kuva, että kaikkien tunteiden tulisi olla positiivisia. Ja niistä negatiivisista ei saisi ainakaan puhua. Ihmehän se on jos siinä hormonipöllyssä ei vähän sekoa :)
Raivoa rauhassa, itke heti perään ja tee muutenkin niin kuin itsestäs hyvältä tuntuu. Välillä pitää itkeäkin! Töitä voi hetken tehdä vähän vasemmallakin kädellä, muista ottaa aikaa itsellesi!! Ajatuksissa olet! *halaa*
Älä hätäänny äläkä ainakaan pidä itseäsi toisia huononpana tulevana äitinä. Ei se raskaus ollut mullekkaan sydämiä suklaata ja autuutta. Itseasiassa silloin se tuntui elämän vaikeimmalta ajalta (monista syistä). Onnekseni mulla oli silloin ystävä joka kertoi suoraan että saa tuntua pahalta - monista tuntuu, ne vaan ei kerro sitä.
VastaaPoistaToinen juttu mihin ehkä kannattaa varautua on se ettei se rakkaus välttämättä iske sillä sekunnilla kun näät vauvan. Suojelu ja äidinvaisto kyllä, mut rakkaus, se kehittyy ajan kanssa salaa hiljaa ja yhtäkkiä iskee multasäkillä, pampulla ja trak´torin renkaalla päähän. On siis aivan normaalia tuntea olevansa hukassa, pelätä ettei ole tunteita, jopa hetkellisesti katua, ne tulee ja menee. Monella. Valitettavasti näitä ei neuvolan aijavoivoiihanaaupeetalässyti-tädit aina kerro.
Mutta. Sitten. Myöhemmin. Laps ku hyppii ja pomppii ja höpisee ja pomppii ja laulaa ja kiskoo ja pomppii ja höpisee (arvaatko mikä aika meillä on?) ni sä istut hiljaa ja mietit et raskaus oli aika jees aikaa. Ja voi taivas kuinka sä rakastat sitä ihmistä. Kun se vaan olis hetken hiljaa :)
Lämmintä mieltä ja oloa, hyviä yöunia.
Jännää, ihanaa ja kamalaa. Oksentelua, huonoa nukkumista, lihomista, taas oksentelua ja vittuuntumista ja itkua. Kiukuttelua ja vainoharhaisuutta.. Ah, miten ihanat raskaudet minulla on ollut! Tervetuloa kerhoon. :-D
VastaaPoistaKivempaa se raskausaika kyllä oli, ainakin helpompaa kuin nuo kiljuvat, tappelevat ja toisiaan haukkuvat uhmaikäiset.
Kaikin puolin vaan on niin takkuinen olo, että tekisi mieli töissäkin heittää tietokone seinään. Muuten hirvittävän hyvä ajatus, mutta tulisi lasku perässä, kun on leasing-laite ja pääasiassa tuon toisen ihmisen käytössä. Siis sen työläisen, joka joutuu - raukka - jakamaan työhuoneensa minun kanssa.
VastaaPoistaTietysti on ihan kiva kuulla, että muillakin on ollut sama vitutus ja huono olo, mutta silti.. Kyllä sitä nyt odottaisi, että edes jossain vaiheessa vähän nauttisi tästä.