torstaina, elokuuta 31, 2006

Työangsteja...

Töissä on jatkuva kiire. Syksy tarkoittaa töiden osalta toiminnan käynnistämistä ja se puolestaan tarkoittaa hillitöntä työmäärää. Monissa töissä vuoden kierto ei juurikaan vaikuta siihen, millainen määrä työtä on. Tässä työssä kuitenkin vuodenajat määrittelevät koko työn.

Syksyllä aloitetaan kaikki säännöllinen toiminta, jota järjestetään miltei kaikille ikäryhmille vauvasta vaariin. Talven aikana pyöritetään toimintaa hullun lailla ja keväällä aletaan odottaa kesän leirejä ja lomia. Siinä se vuosi meneekin, kun yrittää keskittyä aina käsillä olevaan työvaiheeseen. Kaikkein kiireisintä on syksyllä ja alkutalvesta.

Tälläkin hetkellä minusta tuntuu, että minulla ei ole elämää työn ulkopuolella. Voi tietysti johtua osittain siitäkin, että pyrin majailemaan sisätiloissa kaiken vapaa-aikani. Toisaalta käytännön pakot sanelevat sen, että vapaa-aika on käytettävä lepäämiseen. Tälläkin viikolla minulla ei ole ensimmäistäkään vapaapäivää. Jokainen työpäivä on tällä viikolla ollut reilusti yli 8 tuntinen ja viikonloppu kruunaa koko potin.

Ai miten niin vähän liikaa töitä yhdelle ihmiselle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti