torstaina, syyskuuta 21, 2006

Luottamusta vai testi?

Tuossa aiemmin mietin kuuntelemista ja siinä yhteydessä kerroin puhelusta, jonka ystävältäni sain. Siis tämä kaverini löi omalle ystävälleen puhelimensa ja kehotti tätä minulle vierasta miestä juttelemaan kanssani. Tähän tilanteeseen liittyen tapahtui seuraavaa, joka on minua mietityttänyt.

Tämä mies, jonka kanssa juttelin, halusi saada minun puhelinnumeroni. Päissään kun oli, hän selvitti minulle laveasti sitä, missä hänen mummonsa, kumminsa ja kaimansa asuvat. Kuuleman mukaan hän oli tulossa heitä tapaamaan pohjoiseen, kun hänen työnsä loppuvat. Tämän saman luettelon asuinpaikoista ja henkilöistä kuulin ainakin kahdesti. Hän halusi puhelinnumeroni, jotta voisi tavata minut. Olisi kuulemma mukavaa tavata uusia ihmisiä, kun kerran liikkeellä on. Ei mitenkään romanttisessa mielessä, eikä edes irtoseksin merkeissä, eikä mitään. Hänestä vain olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin.

No, minä olen harvinaisen rehellinen tällä hetkellä sille miehelle, jonka kanssa olen suhteessa. Näin ollen sanoin tälle Timpalle (keksitty nimi, tietenkin!), että minun täytyy harkita asiaa ensin itse ja sitten mieheni kanssa. Yritin selittää sitä, että omia ihmissuhteitani minä en aio edes vahingossa pilata sillä, että toimisin typerästi. Tämä mies sitten vakuutteli, ettei todellakaan kyse olisi mistään muusta kuin juttelemisesta. Saatan minä sen uskoakin, jos kyse on tapaamisesta sellaisessa paikassa, jossa ei tarjota mahdollisuuksiakaan mihinkään. Lupasin kuitenkin harkita asiaa ja palata siihen viestittämällä yhteiselle ystävällemme, jolla jo oli minun numeroni.

Samana iltana laitoin rakkaalleni viestiä. Ne viestit olivat äärettömän epätarkkoja ja epäselviä, eikä niistä selvinnyt ollenkaan, mitä olin tarkoittanut ja mitä oikeasti oli tapahtunut. Eipä siinä mitään. Minä onnistuin hieman pahoittamaan mieltäni, kun luulin, ettei mieheni oikeasti välitä, mitä minä teen asian suhteen. Aamu kuitenkin kirkasti mieltäni sen verran, että luin lähettämäni viestit uudelleen läpi, ajatuksen kanssa. Tässä vaiheessa minä ymmärsin paremmin sen, mitä mies oli niistä viesteistä lukenut. Otin uudelleen yhteyttä mieheen ja sain hänet tällä kertaa langan päähän oikein juttelemaan. Tässä yhteydessä sitten käytiin keskustelu, johon tämän pohdimman otsikko viittaa.

Mies sanoi, että hän luottaa minun arvostelukykyyni asioiden suhteen. Hänen sanoi, että voin tehdä niinkuin tahdon. Ainoa toive hänellä oli, että jos tapaan tuon ystäväni ystävän, tekisin sen julkisella paikalla, jossa on muitakin. No, minä olin jo siinä vaiheessa itse päätynyt samaan ajatukseen. Minä en mistään hinnasta lähtisi tapaamaan ketään vierasta sellaiseen paikkaan, josta ei voi poistua silloin kun itse haluaa. Muutenkaan minä en halua joutua tilanteisiin, joissa on vaarana joutua tekemään jotain sellaista, mitä itse ei halua. Näin ollen julkinen paikka on ainoa, jossa yhtään ketään vierasta edes harkitsisin tapaavani. Tähän mieheni sanaan luottaen minä annoin ystävälleni luvan antaa numeroni eteenpäin.

Nyt on kuitenkin nähtävissä pieniä ongelmia. Minä en oikeastaan tiedä, mitä mieheni ajattelee siitä, jos minä tämän kaverin kaverin tapaisin. Enkä minä tiedä, haluanko minä sitä ihmistä tavata. Pääosin olen ollut sitä mieltä, ettei minussa ole mitään nähtävää, eikä mitään syytä siis niin muodoin tavatakaan. Sitten se toinen puoli minussa herää näihin hoivavietteihin. Minä kun tiedän kyseisen ihmisen ongelmista jo jotain ja haluaisin auttaa niiltä osin kuin voin. Tietenkään minä en voi parantaa koko maailmaa, enkä ole valmis auttamaan ihan kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla. Varsinainen ongelma kuitenkin on se, etten tiedä, luottaako mieheni minuun aivan todellisesti vai testaako hän minun luotettavuuttani. Ehkä hän toivoo minun toimivan hänen toiveittensa mukaisesti, mutta ei tajua, etten minä tiedä hänen toiveitaan, ellei hän sano niitä ääneen.

Kysymys siis ei ole siitä, tapaanko tai haluanko minä tavata miehen. Minulla on yksi mies, jolle olen antanut ison osan sydämestäni. Sen tilalle minä en halua muuta, enkä minä näin ollen halua omaa rakastani loukata. Minä vain ihmettelen, voiko mies luottaa minun arviointikykyyni rehellisesti vai haluaako hän minun tekevän jotain väärää voidakseen osoittaa, että minä olen huono nainen. Toivottavasti saan vielä keskusteluyhteyden tässäkin asiassa, jotta saan sen selville, tähän asti asiat ovat selvinneet puhumalla.

4 kommenttia:

  1. Noissa tapaamisasioissa olen itse ollut aina varovainen, vaikka mies olenkin. Olen onnellisesti naimisissa ollut jo 5 vuotta. Suostumalla tapaamiseen vaikka vain ihan " kaverina " tulee helposti viestittäneeksi tahtomattaan toiselle osapuolelle sitten kuitenkin jotain muuta ja enemmän kuin on tarkoittanut. Varsinkin jos vastapuoli on kovasti yksinäinen ihminen, jo pelkkä ystävällinen sana saattaa riittää siihen että kyseinen ihminen saa aiheen nostaa omat odotuksensa pilviin.
    Olin ennen avioitumistani 10 vuotta yksin. Kroonisen yksin. Jo se riitti minulle jos joku nätti kioskinmyyjä hymyili minulle, olin saman tien varma että oooh, senhän täytyy olla ihastunut minuun! Semmoisia varsinkin miehet hyvin usein on. :)

    VastaaPoista
  2. Tapaamisissa on tietysti eri sävyjä, onko menossa tapaamaan "siinä mielessä" vai muuten vaan. Mutta ei siitä kannata yliherkkä olla. Tapaan itse jonkun verran miespuolisia tuttujani, jopa sillä tavalla että mennään yhdessä kaljalle (huom. kahdestaan, ei porukalla). Niin tai nykyisin useimmiten syömään johonkin miellyttävään paikkaan, kun se on kivempaa kuin kaljoittelu.

    VastaaPoista
  3. Minä olen Markon kanssa jossain määrin samaa mieltä. Olen huomannut, että näitä asioita tulkitaan väärin, minkä ehditään. Sen vuoksi minä pyrinkin varovaisuuteen. Toisaalta myös Naisena puhuu asiaa. Pitäisi säätää omaa sätkyherkkyyttään pari pykälää alemmas. Etenkin, kun minulle ei ole suotu kaunista naamaa saati muita avuja miesten tehokkaaseen vamppaamiseen.. ;)

    Tosin kokemus on opettanut, että mies epäilee minua, tein mitään tai en. Siitä tämä arpominen johtuu. Eläminen sairaalloisesti mustasukkaisen miehen kanssa opetti olemaan varovainen ja siitä varovaisuudesta ei oikein pääse irti. Ehkä osaltaan hyvä niin.

    VastaaPoista
  4. Varovaisuus voi myös ruokkia mustasukkaisuutta. Jos varoo, tavallaan "tunnustaa tekevänsä väärin". Vaikka suurin osa mustasukkaisuutta on ihan sitä tuntevan omien korvien välissä, niin voi pieni vaikutus olla muillakin.

    VastaaPoista