Viikonloppuna iski taas kerran tylsyys. Se näköjään iskee minuun välittömästi, kun on vapaata, eikä ole mitään miehen näköistäkään nurkissa pyörimässä. Se saa minut kävelemään täysin päämäärättömästi ympäri asuntoa ja availemaan kaapinovia. Ihan kuin keittiönkaapeista löytäisi jotain järkevää tekemistä...
Loppupeleissä tuo tylsyys ja siihen liittyvä toimettomuus menivät niin pitkälle, että ajoivat minut kämpästä pihalle ja työmaan tietokoneen ääreen pariksi tunniksi chattailemaan ja pelaamaan nettipelejä. Olisi varmaan voinut mennä käymään jonkun luona kylässäkin, mutta se ei oikein napannut. Piti vaan päästä ulos siitä asunnosta ja saada aivoille jotain muuta ajateltavaa kuin se, että yksinasuminen on perseestä.
Kissat eivät paljon noista vaelluskohtauksista välitä. Ne vetävät raatona sikeitä milloin sohvalla, nojatuolissa, ikkunalaudalla, tv-tasolla tai saunan lauteilla. Vähän saattaa pää nousta, jos ohi kävelee tai laittaa saunaan valot päälle, mutta ei elettäkään, että olisivat minnekään lähdössä. Ne eivät ole päiväsaikaan kovinkaan seurallisia, mutta öisin kyllä kuulee niiden juoksevan keskenään ympäri kämppää ja aukovan kaapin ovia enemmän vähemmän huonolla menestyksellä.
En jaksa uskoa, että minulla olisi läheisriippuvaisuutta, että sen vuoksi kaipaisin seuraa. Enemmän kyse on siitä, että joku hormonitaso vaan vaatii sitä toista ihmistä. Tai sitten olen vain niin tottunut olemaan jossain suhteessa, hyvässä tai huonossa. Osittain tätä tuskastumista aiheuttaa sekin, etten ole aikonutkaan purkaa puoliakaan tavaroistani tähän asuntoon ja sen seurauksena minulla on kaikki käsityöt yms. ajanvietteet tehokkaasti jossain laatikossa, jota en edes viitsi etsiä. Pitää kaiketi ostaa joku stressilelu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti