keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Mistä alkaisin?

Niin paljon on tapahtunut viime päivityksen jälkeen, ettei sitä millään voi ottaa kiinni edellisestä langasta ja solmia kiinni tähän päivään.

Perusasiat ovat tässä kohtaa kuitenkin nämä;
- vatsa-asukki kuoriutui
- lapsi täytti jo vuoden
- elämä on ja dna kallis
- lapsen isä ottaa päähän edelleen

Tavallaan tuossa on tiivistettynä suurin osa. Niiden lisäksi on paljon asioita, joista ei ääneen puhuta. Ehkä nyt on liian lähellä kaikkea ja kaikkia, jotta voisi aivan vapaasti avata suunsa ja sanoa, mitä ajattelee. Tosin välillä on käynyt mielessä, että pitäisi vaan kylmästi ottaa tulitikut kouraan ja pistää sillat tulille takanaan...

Yksi suurimpia asioita on ollut totuttautuminen totaaliyhärin elämään. Minä en ole koskaan erityisemmin ollut kiinnostunut lastenhoidosta. Vuosi kotona lapsen kanssa on kyllä tehnyt ihmeitä niille taidoille, mutta se on tehnyt myös minun pinnalleni ihmeitä. Pinna kiristyy ja kiristyy, kun elämä on vain tässä ja nyt - lapsen tarpeet ja oma väsymys. Tässä vaiheessa iltaa, kun lapsi nukkuu, voi istua hetken naamakirjassa ja lukea, miten toisten maailma makaa. Samalla sitä vaan ihmettelee, minne oma elämä katosi... Vai oliko minulla koskaan sellaista?

Ne harvat ihmiset, joiden kanssa vuorovaikuttaa silloin tällöin, eivät varmaankaan näe, miten tiukoille itsensä voi vetää, kun ei vaihtoehtoja ole. Joskus tekisi mieli huutaa, kun toiset valittavat siitä, miten isä on lapsen syöttänyt, kun lapsen paidalla on puuroa. Voi perse, kun olisikin vain tuollaisia ongelmia. Heidän lapsillaan sentään on isä, joka on edes jossain määrin kiinnostunut jälkikasvustaan ja osallistuu siihen lapsen elämään. Ja toisilla meistä on vain syvä hiljaisuus niin kauan, kunnes mies itse on jotain vailla - viis lapsen oikeudesta isään..

No, näillä näppäimillä tätä päivittämistä voi ehkä taas alkaa harrastaa ja vähän tarkemmin pääsee erittelemään ajatuksiaan. Pitkä tauko blogista on ehkä tehnyt hyvää motivaatiolle ja jossain vaiheessa varmaan saa itsestään irti myös niitä asioita, joita ei ääneen puhuta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti