Lueskelin pitkästä aikaa erinäisiä kirjoituksia blogeistani. On jotenkin outoa huomata, etten ole enää sama ihminen, joka on kirjoittanut pari vuotta sitten asioistaan. Aivan kuin välillä olisi kymmeniä vuosia - tavallaan välissä on koko maailma...
Olen viime päivinä miettinyt paljon sitä, kuinka paljon ihmisen pitäisi jaksaa ja kestää. Oma univaje, joka on totaalista ja jatkuvaa, ajaa väkisinkin pohtimaan, olisiko elämä helpompaa, jos lapsen isä edes jotenkin osallistuisi jälkikasvunsa elämään. Joka kerran olen kuitenkin tullut siihen surulliseen tulokseen, että minun kuormani ei siitä vähenisi yhtään. Jaksamista rajoittaa sekin, että omaa aikaa ei jää edes vessassa käymiseen.
Jälkikasvu opettelee kovin innokkaasti kävelemään kaikenlaisen tuen avulla. Se tarkoittaa sitä, että kohta minulla on vielä vähemmän aikaa mihinkään omaan asiaan. Jo tässä vaiheessa saan juosta pää kolmantena jalkana lapsen perässä, jotta kaikki kaapin ovet eivät aukea eivätkä kaikki laitteet putoa tasoilta. Jostain syystä suurin osa teknisistä laitteista ei ole iskun- saati lapsenkestäviä. Ainakin minä olen huomannut, että monta kertaa nämä kaksi kulkevat käsi kädessä. Lapsi takoo kaikkea mahdollista puhelimella, kaukosäätimellä tai vain kämmenellä ja toisinaan hirvittää laitteiden puolesta.
Tämä jatkuva perässä juokseminen ja vahtiminen käy voimille. Kun tämän normaalin kuormituksen päälle lisätään tilanteet, joissa pitäisi pystyä valvomaan lasta vielä poikkeuksellisessa ympäristössä, ei tunnu enää ollenkaan hyvältä. Olenkin hyvin vakavasti harkinnut sitä, että alkaisin etsiä ihan itselleni jotain asiantuntija-apua. Ehkä pari käyntiä pipolääkärillä auttaisi sitä oman nupin pahinta kiristystä tai voi olla, että pitäisi suorastaan mennä vaatimaan paperit pysyvään valtion hoivajonoon. Sen kuitenkin olen huomannut, että tyhjästä on paha nyhjästä, kun omat voimat alkavat olla lopussa.
Toisaalta tuntuu, että valitan turhasta. On niitäkin ihmisiä, joilla on isompia ongelmia. Käy vaan mielessä sekin, että tästä voi tulla myöhemmässä vaiheessa isoja ongelmia, jos oikeasti itsensä polttaa ihan totaalisesti loppuun. Mieluummin ottaisin sitä apua vastaan nyt, kun vielä on jotain mahdollisuuksia selvitä ihan kohtuudella.
En tiedä.. Menee valittamiseen, kun pohtii sitä, miten helpolla toiset pääsevät, vaikka ongelmia varmaan on vähän jokaisella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti