tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Adventti...

"Päivät kuluu hukkaan kaikki hauska tapahtuu jossain muualla. Sielun maisemani siivottoman valo paljastaa, kuu esiin purjehti. Päivät kuluu lasken niitä ja luvuksi paljon saan. Päivät kuluu, päivämäärä ei vaihdu ollenkaan..."
Kolmas Nainen pyörii mielessä näillä erää. Joulun lähestyminen alkoi taas aivan puskasta. Kaikessa rauhassa käytin aikaani marraskuuhun ja yllättäen ollaan taas siinä tilanteessa, että veronpalautukset on käytetty, palkka on käytetty ja joululahjat pitäisi hankkia. Millä lihaksilla, kysyn vaan...

Joulun pitäisi olla sitä aikaa, jolloin ihmisen mieli lepää ja tuntee syvää rauhaa kaiken luomakunnan kanssa. Kissan kakka sille ajatukselle. Viimeksi olen tuntenut syvää rauhaa eilen herätessäni, kun tiesin, ettei tarvitse lähteä töihin edes käymään. Tosin sekin syvän rauhan tunne hävisi, kun huomasin olohuoneessa, että villalankakerä, joka oli sukkapuikoissa kiinni, oli saanut kyytiä ympäriinsä. Kivaa aloittaa aamu lankaa etsimällä. Se löytyi kyllä, kunhan ensin oli pyörittänyt muutaman kierroksen ympäri jokaista asunnossa olevaa tuolin jalkaa ja pöydän jalkaa.

No jaa, joulu tulee ja ehkä ne joululahjatkin tulee tehtyä tai hankittua. Voi tosin olla, että tänä vuonna pääasiassa päästään niihin itse tehtyihin lahjoihin, kun aikaa on, mutta valuuttaa ei. Olisi kyllä kiva joskus voida laittaa vähän paremmat lahjat, mutta talous on mikä on, se on vaan ymmärrettävä. Elämä kaikkinaisuudessaan on.

Ehkä pääasia on kuitenkin se, että muistaa ihmisiä jouluna.

Adventti ei oikein iske. Johtuu ehkä siitä, että kouluilla saa väsymiseen asti käydä läpi ensimmäisestä adventista neljänteen aihetta. Joskus tuntuu, että kyllähän nuo lapsetkin tämän tietävät, joten turhaan minä näitä toistan. Toisaalta, vastikään tuli havaittua se, etteivät välttämättä tiedä tai muista enää sitä, mitä on vuotta aiemmin puhuttu. No, adventti on joulun odotusta ja valmistelua, joten ei muuta kuin valmistelemaan.

"Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää, kadulla adventtisohjoa kyntää. Joku ihmisistä katsoo, kääntää pään, kun ihminen rypee läävässään ja lapset laulaa: "Jouluntähti on ehdoton"..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti