Joulumieli?

Joulu lähestyy ja perinteinen jouluahdistus lähestyy myös. Syystä tai toisesta, erosta alkaen minua on joulun tienoilla ahdistanut aina oikein urakalla. Ensimmäisen joulun eron aikoihin minä vietin sataprosenttisesti sisätiloissa. En suostunut lähtemään hautausmaakierrokselle, en jouluaterialle muiden kanssa, enkä muistaakseni käynyt joulukirkossakaan. Muistaakseni, koska en todellakaan muista, kävinkö kirkossa vai en. Yleensä joulukirkot jäävät mieleen tavalla tai toisella.

Joulun pitäisi olla iloinen ja onnellinen perhejuhla, josta kaikki nauttivat. Viime aikoina siitä on tuntunut itselle tulevan lähinnä vaikea ja masentava juhla, josta nauttivat kaikki muut paitsi minä. Joulusta on tullut vaikea.

Jos muistelen lapsuutta, jouluun kuuluivat tietyt perinteet. Joulusiivous tehtiin aatonaattona ja silloin haettiin grilliruokaa kaikille, koskapa kukaan ei ehtinyt tai jaksanut laittaa enää ruokaa itse. Toki kaikki odottivat muutenkin jo jouluruokia, kinkkua, laatikoita ja herneitä. Ketäpä tuossa vaiheessa olisi innostanut käydä tekemään kastiketta ja makaroonia. Jouluaattona heräsi aina aikaisin kinkun tuoksuun, joulukinkku kun paistetaan aina aattoaamuksi. Kun on saanut silmät jotenkin auki, voi hiippailla alakertaan katsomaan tv:stä jouluaaton piirrettyjä.

Puolen päivän aikaan Turusta julistetaan joulurauha. Se julistus meillä on aina katsottu. Samoihin aikoihin valmistuu riisipuuro, jonka jokainen maustaa oman makunsa mukaan sokerilla, kanelilla ja maidolla. Puurossa on yksi kokonainen, kuorittu manteli, jonka saajalle meillä lankeaa joululahjojen jako. Perinteistä on sekin, että minä en ole kertaakaan saanut rehellisellä pelillä mantelia. Jos minun puurokupistani löytyy manteli, se on tarkoituksella sinne sijoitettu. Niin, puuro syödään savikupeista puisilla lusikoilla. Siinä on perinnettä kerrassaan.

Joskus iltapäivällä aletaan sitten valmistella niitä kunnon mässäyksiä. Siis aletaan lämmittää laatikkoruokia, asetella juustoja tarjottimelle ja keitellä perunoita yms. Jouluateria on perinteisesti meillä kestänyt pitkään. Siihen menee vähintäänkin puolitoista tuntia, että jokainen on saanut pari kierrosta lempijouluruokiaan ja kaikki ovat päässet jälkiruuan loppuun. En jaksa muistaa, että siitä pöydästä olisi koskaan kovin nopeasti noustu. Siinä on aikaa jutella asioista, maistella ja muistella. Se on yksi parhaita joulumuistoja, jonka jälkeen ei koskaan mene housujen ylin nappi enää kiinni.

Ruuan jälkeen käydään hautausmailla. Tuolloin on jo pimeää ja kynttilöiden loiste hautausmailla luo oudon, juhlavan tunnelman. Olen joskus miettinyt, miksi jouluna ylipäänsä käydään hautausmailla. Tuolloin hautausmaat ja kuolema tuntuivat minusta ahdistavilta ja pahoilta asioilta. Sittemmin olen huomannut, että on olemassa kuolemaakin pahempia asioita.

Kun kylmissään palaa kotiin, on jostain kuusen alle ilmestynyt läjäpäin lahjoja. Osa suuria ja osa pieniä, mutta kasoittain lahjoja kuitenkin. Lapsena piti aina yrittää kurkkia, kenelle menee suurin paketti. Viis siitä, oliko paketin sisältö mitenkään itseä kiinnostava, mutta huutava vääryys se oli, jos joku toinen sen suurimman paketin sai. Lahjojen jakamista ei yleensä ole tuossa vaiheessa pitkitetty yhtään. Lahjat jaetaan vauhdilla ja avataan vuorotellen. Tässäkin perinteessä on tehty muutoksia viime vuosina. Kun olin lapsi, nuorin sai avata lahjansa ensin, koska oli kaikkein kärsimättömin. Nykyään vanhin saa avata lahjansa ensin, koska on kaikein kärsimättömin. Hyvä tapa sinällään, että kaikki avaavat lahjansa vuorotellen. Siinä sitten jokainen näkee, mitä toiset saavat lahjaksi. Ei tarvitse myöhemmin ihmetellä ja kysellä.

Lahjojen avaamisen jälkeen on kahvipöytä valmis. Juodaan joulukahvit, syödään joulutorttuja ja joulupipareita. Oikeat joulupiparit ovat muuten possun muotoisia, sanokaa mitä sanotte.

Perinteet ovat aina tehneet minulle joulun. Muutama viime joulu ei kuitenkaan ole enää tuntunut samalta. Epäilemättä paljon tekee se, että oma avioero osui joulun paikkeille. Sen ensimmäisen joulun minä vietin täydellisessä sumussa. En muista siitä juuri mitään muuta kuin sen, etten suostunut syömään toisten kanssa, enkä halunnut tehdä mitään muutakaan. Suurilla myönnytyksillä minä osallistuin lahjojen jakoon ja kahveihin. Siitä joulusta lähtien kaikki on muuttunut. Minusta on tullut väsyneempi, vanhempi ja jollain tavalla olen menettänyt sen uskon joulun ihmeeseen. Joulumieli on hävinnyt.

Ehkä se tulee takaisin tänä vuonna...