Narkomaani ja nisti...

Jälleen muuttui ulkoinen olemus tällä blogilla, kun kevään lähestyminen aiheuttaa kummallista aktivoitumista tässä elämässä. Olen harkinnut vakavasti muuttamista täältä pohjoisesta pois. On vain pieniä mutkia matkassa. Ensin pitäisi löytää töitä etelästä. Töitä kyllä olisi olemassa, siitä ei ole epäilystäkään. Enemmän epäilyttää se, miten siellä tässä vaiheessa jaksaisi. Työt ovat vieneet täällä jo niin pahasti veronsa, että toisinaan tekisi mieli juosta jonnekin pensaaseen karkuun ja pysyä siellä piilossa seuraavat pari vuotta. Ehkä tämän tilanteen voisi ratkaista sekin, jos elämässä olisi sellainen ihminen, jonka kanssa asiat voisi jakaa vähän kaikilla tasoilla.

Sen huomaa keväisin kaikessa, että elämä ei ole tasapainossa. Liika työnteko kostautuu juuri keväisin väsymyksenä ja ahdistuksena. Parisuhteen puuttuminen lisää sitä työn aiheuttamaan ahdistusta, kun väkisinkin aina miettii, onko minussa jokin perustavanlaatuinen vika, jonka vuoksi en löydä sitä oikeaa ihmistä vierelleni. Peruspositiivisena ihmisenä tietenkin ajattelen heti perään, että kuinka monta sellaista perustavanlaatuista vikaa minussa oikeastaan onkaan. Itse löydän niitä vikoja helposti parisenkymmentäkin.

Joskus aiemmin ajattelin, että ihminen on onnellinen yksin. Toki voi ollakin. Minulle se ei kuitenkaan sovi pitkän päälle. Enhän minä täydellisen yksin ole nytkään. Minulla on työkavereita, sukulaisia, ystäviä ja tuttavia. On olemassa lukematon määrä niitä ihmisiä, jotka tavalla tai toisella kuuluvat minun sosiaaliseen verkostooni. Minulta vain puuttuu se yksi ihminen, jonka kanssa haluaisin elämäni jakaa. Sukulaisiaan ja työkavereitaan kun ei voi valita samalla tavalla kuin ystävänsä. Toki sen voi valita, pitääkö kehenkään yhteyttä ja jos pitää, miten sen tekee. Minä tiedän olevani eräällä tavalla liiankin itseriittoinen. En pidä yhteyksiä yllä toisiin ihmisiin, vaan odotan toisten hoitavan sen puolen.

Lappiin muuttaminen oli aikanaan tietoinen valinta. Siinä mielessä tämä on tehtävänsä hoitanut, että olen itseni kanssa erinomaisessa tasapainossa kerrankin. Tosin olen löytänyt itsestäni sen pienen työnarkomaanin, joka on vielä perfektionistikin.

Onneksi työmaan pihan auraaja ei ole niin tarkka...