Eilinen itsenäisyyspäivä meni varsin epäjuhlallisissa merkeissä. Lasta kiukutti koko päivän, minua väsytti ja Kaima nuokkui milloin missäkin valittaen, että oli saanut nukkua vain 8,5 tuntia. Häneltä oli täysin päässyt unohtumaan, että esimerkiksi minä sain nukkua 6 tuntia, jonka aikana oli kahdesti noustava lapsen huutoon. Itsenäisyyspäiväfiilikset eivät siis olleet alkujaankaan korkealla.
Tunnelmaa ei paljoa parantanut päivän kulku muutenkaan. Tuntematon sotilas jäi katsomatta, kun ipana pyöri ympärillä. Linnan juhlista meni maku, kun Kaima aukoi päätään vieressä ja lapsi huusi omassa huoneessaan milloin mitäkin. Kaiken kaikkiaan jokainen itsenäisyyspäivän traditio jäi noudattamatta, koska Kaima ei halunnut osallistua lapsen kaitsemiseen eikä mihinkään muuhunkaan.
Ainoa sellainen traditio, jonka saattoi toteuttaa, tapahtui oman pään sisällä. Jälleen kerran mietin mielessäni niitä ihmisiä, jotka joutuivat taistelemaan vapauden puolesta. Paikallisessa sanomalehdessä oli kysytty ihmisiltä, mikä Suomessa on parasta. Vastauksista muutama järkytti ainakin minua. Järkytystä aiheuttivat vastaukset, joissa sanottiin, että täällä mikään ei ole hyvin. Minä ihmettelen, missä nämä ihmiset haluaisivat asua ja elää, jos Suomessa heidän mielestään kaikki on huonosti. Voin vain epämääräisesti kuvitella, miten pahalta nuo sanat voivat tuntua sellaisesta ihmisestä, joka on kokenut sodan.
En tiedä millaisessa todellisuudessa eri ihmiset elävät. Minun todellisuudessani Suomi on hyvä maa, puutteistaan huolimatta turvallinen. Monia asioita voisi ja pitäisi korjata, ensimmäisenä itsekunkin asenteita - myös omiani. Jostain syystä meistä monilta on unohtunut ihmisyys. Me eksymme virallisten ja hyväksyttyjen selitystemme taakse, jotta emme joutuisi hyväksymään omaa ahneuttamme ja huonoa omatuntoamme. Meillä on tarve pitää yllä kalliita julkisia rakenteita, joilla voimme vierittää vastuun muiden auttamisesta kenelle tahansa muulle.
Yhteiskunnalliset epäkohdat ovat meillä kuitenkin pieniä verrattuna niihin maihin, joissa kaikilla ei ole edes alkeellisimpia oikeuksia. Kaikki ihmiset eivät automaattisesti syntyessään tule kirjatuiksi kansalaisiksi, eivätkä mitkään lait ja oikeudet suojele heitä. Näiden suurten asioiden rinnalla meidän pienet ongelmamme ovat pieniä. Sodissa taistelleet sukupolvet ovat antaneet meille mahdollisuuden elää vapaassa maassa. Moni antaisi tänä päivänäkin elämänsä sen puolesta.
Minä voin sanoa veteraaneille vain yhden sanan; "Kiitos!"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti