maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Hiljaisuus...

Pommi iski keskiviikkoiltana, siitä hiljaisuus. Miehellä on munuaissyöpä. Hän keskittyy lapsiinsa ja yrittää viettää heidän kanssaan kaiken mahdollisen ajan. Minä kuulin asiasta ensimmäisenä, ennen hänen äitiään, siskoaan tai lastensa äitiä.

Puhelun aikana mies kertoi suunnitelmista, joita hänellä oli ollut. Hän oli ajatellut, että voisi hakea pohjoisesta töitä ja muuttaa tänne. Oli ajatellut yhteistä tulevaisuutta. Puhelun lopetus satutti kaikkein eniten.

"Minä rakastan sinua, mutta en voi olla sinulle sellainen mies, joka haluaisin olla."

Se satuttaa, ettei voi alkaa vihata toista.

3 kommenttia:

  1. Kuulin suru-uutisesi lauantaina äidiltäsi...

    Kohtalo valistee outoja polkuja eteemme, koitahan kestä, olet ajatuksissani!

    Voimahali täältä etelästä!

    VastaaPoista
  2. Niisk.

    Kun voi vain olla täällä kaukana.. Kun voi vain lähettää pienen ajatuksen luoksesi. Kun voi vain ihmetellä, miten julma elämä on ja kuinka vähän siihen itse voi vaikuttaa.

    Ja kun sanat ei riitä, ollaan hiljaa. Voimia.

    VastaaPoista
  3. Tähän voi vain todeta, että elämä on.. Vaikka aina sanotaan, ettei kukaan saa enempää kuin jaksaa kantaa, minusta on alkanut tuntua siltä, että yläkerran äijällä on jotain vakavasti hampaankolossa minua vastaan..

    Aika näyttää..

    VastaaPoista