Kyllä aika kuluu nopeasti, kun jotain vireillä. En ole vapun jälkeen edes avannut konetta, kun olen keskittynyt elämään ihan live-maailmassa ja jättänyt virtuaalimaailman vähemmälle. Kaima on pyörinyt nurkissa miltei riesaksi asti ja osoittautunut monella tapaa erikoiseksi tyypiksi. Aina vain enemmän pistää ihmisen miettimään, miksi asiat menevät niinkuin menevät. Samalla käy mielessä, miksi itse ei voi sietää toisen ihmisen tapoja tehdä ja ilmaista asioita. Minkä ihmeen takia oma pää jatkuvasti vaatii toiselta ihmiseltä samanlaista ajatuksen juoksua kaikessa?
En tiedä, haenko jotenkin ratkaisua mahdottomaan yhtälöön.
Sen tiedän kyllä, että olen kranttu ja vaativa ja valikoiva, ja aika paljon muutakin. Hankala olen aivan varmasti ja joskus suorastaan mahdoton. Saa nähdä viikon sisään, miten mahdoton, kun hormonikierto osuu taas siihen kohtaan, jossa nollasta sataan kiihdytään nanosekunnin murto-osassa.
maanantaina, toukokuuta 10, 2010
torstaina, huhtikuuta 29, 2010
Vaputtaa...
Kohta on vappu. Jos perinteet pitävät paikkansa, sataa räntää taivaan täydeltä ja on niin kylmä, ettei pätkääkään kiinnosta pistää nenäänsä pihalle. Kaima on ilmoittanut halukkuutensa vappuseuraksi, joten eiköhän aika kulu kotosalla, jos ei sää suosi. Jos sää suosii, voisi ulkoiluttaa itseään ja lastenvaunuja jonkun verran. Koko viikkohan tässä on säiden suosiessa ravattukin ympäriinsä.
Kaima on ollut tämän viikon iltavuorossa, joten ei ole nähty. On jäänyt aikaa itselle miettiä ja pohtia. Samalla olen kuulostellut vähän niiden ihmisten mielipiteitä, jotka ovat asiasta kuulleet. Kaikki mielipiteet toistaiseksi ovat tukeneet sitä järjen ääntä, joka sanoo, että tätä tyyppiä kannattaisi katsella ihan vakavissaan. Ja sitten siellä päässä on se toinen pieni ääni, joka pitää huolen siitä, ettei varmasti pääse järjellä mitään päättämään. Se toinen ääni hihkuu kaiken aikaa, että jossain on vikaa. Hitto, omassa päässä se vika on.
Tulossa on pitkä vappuviikonloppu, jonka aikana luulisi ehtivän katsoa vähän enemmän ja miettiä sitten samalla sitä, miltä itsestä oikeasti tuntuu. Jotenkaan en halua johtaa Kaimaa harhaan, mutten halua tyrmätäkään ellen ole täysin varma itse. Miksei voisi mennä kuin elokuvissa, joissa on aina happy end?
Kaima on ollut tämän viikon iltavuorossa, joten ei ole nähty. On jäänyt aikaa itselle miettiä ja pohtia. Samalla olen kuulostellut vähän niiden ihmisten mielipiteitä, jotka ovat asiasta kuulleet. Kaikki mielipiteet toistaiseksi ovat tukeneet sitä järjen ääntä, joka sanoo, että tätä tyyppiä kannattaisi katsella ihan vakavissaan. Ja sitten siellä päässä on se toinen pieni ääni, joka pitää huolen siitä, ettei varmasti pääse järjellä mitään päättämään. Se toinen ääni hihkuu kaiken aikaa, että jossain on vikaa. Hitto, omassa päässä se vika on.
Tulossa on pitkä vappuviikonloppu, jonka aikana luulisi ehtivän katsoa vähän enemmän ja miettiä sitten samalla sitä, miltä itsestä oikeasti tuntuu. Jotenkaan en halua johtaa Kaimaa harhaan, mutten halua tyrmätäkään ellen ole täysin varma itse. Miksei voisi mennä kuin elokuvissa, joissa on aina happy end?
sunnuntaina, huhtikuuta 25, 2010
Johan nyt on.. siis markkinat...
Tänään oli paikallisella torilla kevätmarkkinat. Saatiin ulkoilla ihanassa auringonpaisteessa vaunujen kanssa kylälle ja takaisin. Nähtiin siellä kylällä tuttuja ja sukulaisia ja ostettiin lapselle markkinarinkeliä maisteltavaksi. Samalla tuli nyt sitten esiteltyä tämä tutkailtavana oleva heppu omalle perheelle ja parille vastaan tulleelle sukulaiselle. Kyseinen mies sattuu olemaan Mies-merkkisen miehen kaima, joten sanotaan häntä toistaiseksi Kaimaksi täällä.
Kaima vietti siis koko päivän oikeastaan meillä. Edelleen oli hauska seurata, miten luontevasti hän ottaa osaa lapsen touhuihin. Lapsi näyttää pitävän hänestä ja leikkii mieluusti hänen kanssaan, joten niiltä osin asia tuntuu olevan ihan okei. On suorastaan harvinaista, että lapsi menee kenenkään vieraamman luokse pyrkimään syliin, mutta Kaima on nyt kelpuutettu siihenkin asiaan.
Itse olen hieman ristiriitaisissa fiiliksissä tässä vaiheessa. Olen pohtinut asiaa aika monelta kantilta jo tähän mennessä ja todennut, että Kaima on oikeasti hyvin kunnollinen mies. Hänen kanssaan tuskin tulisi koskaan vastaan hirvittäviä traagisia käänteitä, ellei itse niitä jostain keksisi. Toisaalta, en ole oikein koskaan seurustellut niin kunnollisten miesten kanssa. Olen aina ajautunut suhteeseen jotenkin viallisten miesten kanssa. Siis todellakin viallisten siinä mielessä, että mikään parisuhde ei voi toimia niin väärillä pohjilla. Liika viina, väkivaltaisuus ja mustasukkaisuus ovat suuria vikoja, kun ne kaikki osuvat samaan ihmiseen. Kaimassa ei ole ainakaan vielä näkynyt näistä vioista mitään. Toki, aika vasta näyttää niiden suhteen.
Olen pari viime päivää miettinyt aiempia pitkiä suhteitani ja sitä, mitä olen itse niissä tehnyt väärin. Ensimmäisenä tulee mieleen, etten ole kuunnellut järkeäni pätkän vertaa. Järki on lähes joka kerran kehottanut lähtemään ja päättämään suhteen jo hyvissä ajoin. Sitten on tilalle iskenyt joku täysin järjetön pelko yksin jäämisestä ja sen seurauksena on sitten tehnyt kaikkensa, jotta huonokin suhde korjaantuisi. Eihän se voi korjaantua, jos suhteen toinen osapuoli ei sitä halua. Tyhmä minä. Tällä hetkellä järki sanoo, että tästä Kaimasta kannattaisi pitää kiinni. Hän ei ehkä ole korein kuusi tässä metsässä, mutta enpä ole minäkään ja nyt alkaa tuntua siltä, että muutama muu ominaisuus ajaa sen koreuden ohi hyvin reippaalla vauhdilla.
Kaima vietti siis koko päivän oikeastaan meillä. Edelleen oli hauska seurata, miten luontevasti hän ottaa osaa lapsen touhuihin. Lapsi näyttää pitävän hänestä ja leikkii mieluusti hänen kanssaan, joten niiltä osin asia tuntuu olevan ihan okei. On suorastaan harvinaista, että lapsi menee kenenkään vieraamman luokse pyrkimään syliin, mutta Kaima on nyt kelpuutettu siihenkin asiaan.
Itse olen hieman ristiriitaisissa fiiliksissä tässä vaiheessa. Olen pohtinut asiaa aika monelta kantilta jo tähän mennessä ja todennut, että Kaima on oikeasti hyvin kunnollinen mies. Hänen kanssaan tuskin tulisi koskaan vastaan hirvittäviä traagisia käänteitä, ellei itse niitä jostain keksisi. Toisaalta, en ole oikein koskaan seurustellut niin kunnollisten miesten kanssa. Olen aina ajautunut suhteeseen jotenkin viallisten miesten kanssa. Siis todellakin viallisten siinä mielessä, että mikään parisuhde ei voi toimia niin väärillä pohjilla. Liika viina, väkivaltaisuus ja mustasukkaisuus ovat suuria vikoja, kun ne kaikki osuvat samaan ihmiseen. Kaimassa ei ole ainakaan vielä näkynyt näistä vioista mitään. Toki, aika vasta näyttää niiden suhteen.
Olen pari viime päivää miettinyt aiempia pitkiä suhteitani ja sitä, mitä olen itse niissä tehnyt väärin. Ensimmäisenä tulee mieleen, etten ole kuunnellut järkeäni pätkän vertaa. Järki on lähes joka kerran kehottanut lähtemään ja päättämään suhteen jo hyvissä ajoin. Sitten on tilalle iskenyt joku täysin järjetön pelko yksin jäämisestä ja sen seurauksena on sitten tehnyt kaikkensa, jotta huonokin suhde korjaantuisi. Eihän se voi korjaantua, jos suhteen toinen osapuoli ei sitä halua. Tyhmä minä. Tällä hetkellä järki sanoo, että tästä Kaimasta kannattaisi pitää kiinni. Hän ei ehkä ole korein kuusi tässä metsässä, mutta enpä ole minäkään ja nyt alkaa tuntua siltä, että muutama muu ominaisuus ajaa sen koreuden ohi hyvin reippaalla vauhdilla.
torstaina, huhtikuuta 22, 2010
Minä ja mun...
On vallan kiintoisaa huomata, miten nämä mielialat heittelevät. Joku syyttäisi tästä hormoneja ja joku toinen vuodenaikaa, minä syytän puhtaasti omaa luonnettani, joka tahtoo olla toisinaan ihan hieman hankala. Onneksi elämä on edes vähän hionut niitä äärimmäisiä nurkkia tässä tempperamentissa, ettei elämä ole ihan niin vaikeaa kuin voisi olla.
Elämä on muutenkin jälleen kerran osoittanut omaa kummallisuuttaan. Kun alkaa lakkoon, ei mene aikaakaan, että jotain tapahtuu. Suurin piirtein sama kuin laihdutuskuurin aloittaessa alkaa heti sadella kutsuja kaiken maailman mässäysbileisiin. Nytkin vireillä on ehkä jotain tai sitten ei - en itse asiassa vielä aivan varma ole itsekään. Ajattelin ainakin katsoa tämän kortin, koska näyttäisi, että tällä kertaa voisi olla aivan tavallinen ihminen, eikä mikään ihme hiippari.
Oli kertakaikkisen hienoa nähdä kerrankin vastakkaisen sukupuolen edustajan suhtautuvan luontevasti lapseen. Keskivertoisesti mies-puoliset tuttavat ovat lähinnä hymyilleet vaivautuneesti ja pyrkineet pysymään mahdollisimman irti tilanteesta. Tämä katsottava kaveri istui olohuoneen lattialla lapsen kanssa melkein kaksi tuntia leikkimässä. Ei ollenkaan huono alku, että voittaa lapsen puolelleen ensi tapaamisella, kun lapsi on siinä hienossa vierastusvaiheessa, jossa kuka tahansa ovesta sisään tuleva ihminen on pelottava.
Odotan ihan mielenkiinnolla, mitä tästä mahdollisesti seuraa tai on seuraamatta. Tyyppi vaikuttaa kiinnostavalta, mutta jätän tähän pienen varauksen. Olen ennenkin huomannut, että alkuun monikin ihminen vaikuttaa kiinnostavalta, mutta sitten se kiinnostus jotenkin latistuu minun osaltani. No, tämä olisi ainakin kunnollinen ja normaali ihminen, jos edes yrittäisi tutustua vähän tarkemmin, voisi yllättyä iloisestikin joskus.
Elämä on muutenkin jälleen kerran osoittanut omaa kummallisuuttaan. Kun alkaa lakkoon, ei mene aikaakaan, että jotain tapahtuu. Suurin piirtein sama kuin laihdutuskuurin aloittaessa alkaa heti sadella kutsuja kaiken maailman mässäysbileisiin. Nytkin vireillä on ehkä jotain tai sitten ei - en itse asiassa vielä aivan varma ole itsekään. Ajattelin ainakin katsoa tämän kortin, koska näyttäisi, että tällä kertaa voisi olla aivan tavallinen ihminen, eikä mikään ihme hiippari.
Oli kertakaikkisen hienoa nähdä kerrankin vastakkaisen sukupuolen edustajan suhtautuvan luontevasti lapseen. Keskivertoisesti mies-puoliset tuttavat ovat lähinnä hymyilleet vaivautuneesti ja pyrkineet pysymään mahdollisimman irti tilanteesta. Tämä katsottava kaveri istui olohuoneen lattialla lapsen kanssa melkein kaksi tuntia leikkimässä. Ei ollenkaan huono alku, että voittaa lapsen puolelleen ensi tapaamisella, kun lapsi on siinä hienossa vierastusvaiheessa, jossa kuka tahansa ovesta sisään tuleva ihminen on pelottava.
Odotan ihan mielenkiinnolla, mitä tästä mahdollisesti seuraa tai on seuraamatta. Tyyppi vaikuttaa kiinnostavalta, mutta jätän tähän pienen varauksen. Olen ennenkin huomannut, että alkuun monikin ihminen vaikuttaa kiinnostavalta, mutta sitten se kiinnostus jotenkin latistuu minun osaltani. No, tämä olisi ainakin kunnollinen ja normaali ihminen, jos edes yrittäisi tutustua vähän tarkemmin, voisi yllättyä iloisestikin joskus.
maanantaina, huhtikuuta 19, 2010
Multihuipentuma...
Eilen oli sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli huutaa. Taas vaihteeksi tuli sellainen tunne, että mitä tässä turhaan mitään yrittää. On niin kauhean turhauttavaa, kun mikään ei tunnu onnistuvan ja ne epäonnistumisetkin joutuu jakamaan vain itsensä kanssa.
Okei, myönnän, että en itse ole kovinkaan aktiivinen ylläpitämään yhteyksiä ihmisiin. Se tuskin on kenellekään kovin uusi tieto. Lapsi ei ole suinkaan lisännyt minun aktiivisuuttani siinä asiassa, koska nyt joudun vielä tarkemmin miettimään, milloin soitan tai kutsun ihmisiä kylään. Saati sitten koska itse voin lähteä minnekään. Joskus ennen ainoa rajoittava tekijä oli työ, jonka epäsäännöllisyys aiheutti helpostikin ongelmia vapaa-ajan vietossa. Kissat eivät olleet ongelma, sillä hyvillä järjestelyillä ne pärjäsivät kyllä keskenään viikonlopun. Se tosin tarkoitti ylimääräistä hiekka-astiaa kahden tavallisen lisäksi, paria ylimääräistä vesikuppia ja ruokakuppia. Lasta ei voi kuitenkaan ihan tuollaisillakaan järjestelyillä jättää viikonlopuksi yksin.
Tässä kohtaa on jotenkin ongelmallista, kun ei voi suoraan kirjoittaa, mitä haluaisi sanoa. Joutuu miettimään, mitä sanoo ja miten, ettei vahingossakaan loukkaa ihmisiä, joita ei halua loukata. Sen puoleen olisi paljon helpompaa, jos tämän blogin olemassaolosta eivät tutut ihmiset tietäisi lainkaan. No, nykyaikana se lienee mahdotonta, kun lähes jokainen osaa etsiä tietoa netistä.
Eilen kuitenkin iski tilapäinen vitutuksen multihuipentuma. Tuli sellainen hetki, jolloin tuntui, että on oikeasti täysin yksin tässä elämässä. Ehkä se johtuu osittain siitä, että olen tottunut mm. omaan autoon ja siihen, että pääsen kulkemaan silloin, kun itse haluan. Nyt minä olen ollut puolitoista vuotta jumissa yhdessä talossa ja viimeisen vuoden siitä ilman autoa. Jos joskus jonnekin haluaisin lähteäkin, en sinne pääse, koska autoa ei vaan irtoa lainaksi mistään. Ja vähitellen alkaa näyttää siltä, että ei ole enää mitään paikkaa, minne lähtisikään irtautuakseen arjesta. Hotellilomakin kuulostaisi tässä kohtaa aivan luksukselta. Tosin sielläkin olisi sitten jumissa omassa huoneessaan tai lapsen rytmissä.
Ai jumaliste, että minua voi taas ottaa päähän oma elämä ja sen kulku. Myisin tämän elämän, mutta tästä saa niin huonosti väliä, ettei sillä rahalla saisi kovin kaksista tilallekaan.
Ehkä osan tunnelmista aiheuttaa Zen Cafén kuuntelu. Laiska, tyhmä ja saamaton -levyn raidoista minuun on aina kolahtanut nimiraidan lisäksi seuraava:
Okei, myönnän, että en itse ole kovinkaan aktiivinen ylläpitämään yhteyksiä ihmisiin. Se tuskin on kenellekään kovin uusi tieto. Lapsi ei ole suinkaan lisännyt minun aktiivisuuttani siinä asiassa, koska nyt joudun vielä tarkemmin miettimään, milloin soitan tai kutsun ihmisiä kylään. Saati sitten koska itse voin lähteä minnekään. Joskus ennen ainoa rajoittava tekijä oli työ, jonka epäsäännöllisyys aiheutti helpostikin ongelmia vapaa-ajan vietossa. Kissat eivät olleet ongelma, sillä hyvillä järjestelyillä ne pärjäsivät kyllä keskenään viikonlopun. Se tosin tarkoitti ylimääräistä hiekka-astiaa kahden tavallisen lisäksi, paria ylimääräistä vesikuppia ja ruokakuppia. Lasta ei voi kuitenkaan ihan tuollaisillakaan järjestelyillä jättää viikonlopuksi yksin.
Tässä kohtaa on jotenkin ongelmallista, kun ei voi suoraan kirjoittaa, mitä haluaisi sanoa. Joutuu miettimään, mitä sanoo ja miten, ettei vahingossakaan loukkaa ihmisiä, joita ei halua loukata. Sen puoleen olisi paljon helpompaa, jos tämän blogin olemassaolosta eivät tutut ihmiset tietäisi lainkaan. No, nykyaikana se lienee mahdotonta, kun lähes jokainen osaa etsiä tietoa netistä.
Eilen kuitenkin iski tilapäinen vitutuksen multihuipentuma. Tuli sellainen hetki, jolloin tuntui, että on oikeasti täysin yksin tässä elämässä. Ehkä se johtuu osittain siitä, että olen tottunut mm. omaan autoon ja siihen, että pääsen kulkemaan silloin, kun itse haluan. Nyt minä olen ollut puolitoista vuotta jumissa yhdessä talossa ja viimeisen vuoden siitä ilman autoa. Jos joskus jonnekin haluaisin lähteäkin, en sinne pääse, koska autoa ei vaan irtoa lainaksi mistään. Ja vähitellen alkaa näyttää siltä, että ei ole enää mitään paikkaa, minne lähtisikään irtautuakseen arjesta. Hotellilomakin kuulostaisi tässä kohtaa aivan luksukselta. Tosin sielläkin olisi sitten jumissa omassa huoneessaan tai lapsen rytmissä.
Ai jumaliste, että minua voi taas ottaa päähän oma elämä ja sen kulku. Myisin tämän elämän, mutta tästä saa niin huonosti väliä, ettei sillä rahalla saisi kovin kaksista tilallekaan.
Ehkä osan tunnelmista aiheuttaa Zen Cafén kuuntelu. Laiska, tyhmä ja saamaton -levyn raidoista minuun on aina kolahtanut nimiraidan lisäksi seuraava:
Halua et
Sait niin monta kertaa pettyä
Murheen likapyykkiin vettyä
Nyt kuivahdat
Pahoittelet
Suhteen kierrettä ja kulkuja
Rakkaudessa kun ei sulkuja
Harrasteta
refrain:
Pistät avaimen lukkoon
Ja se narahtaa
Aivan kuin suruaan sois
Tunnet viileän tuulen
Kun se kasvoillesi käy
Ja varisee pois
Yritä et
Tahto riitti oman aikansa
Kesti paljon tuplas taikansa
Pahoittelet
Annat illuusion kaatua
Romanttiseen multaan maatua
Ja tallaantua
refrain
Niinpä sinä menet
Ja sä menet, ja sä tulet
Oli kaipaus jäänyt porstuan penkille
Niinpä sinä menet
Ja sä menet, ja sä tulet
Oli haaveiden kaiku kiertynyt lenkille
Niinpä sinä menet
Niinpä sinä tulet
Rakkaus seisoo ikkunalaudalla
Haet pois sen
Haet pois sen
Haet pois
Haet pois sen
Haet pois sen
Haet pois
refrain
Pistät avaimen lukkoon
Pistät avaimen lukkoon
(Zen Café: Pistät avaimen lukkoon)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
