Pakkotöitä...

Viime päivinä on tullut mietittyä sitä, että jossain kohtaa pitäisi palata takaisin työelämään tästä kotielon ihanuudesta. Jotenkin hirvittää, kun vaihtoehtona tuskin on paluu takaisin siihen työhön, johon minulla on koulutus tällä hetkellä. Pitäisi varmaan opiskella itselleen pätevyys päivätöihin, mutta toisaalta se kaikkein rakkain osa tätä tämän hetkistä ammattia ovat juuri ne illat, viikonloput ja pitkät leiriviikot. Toki, jos joku maksaisi minulle saman summan kuin ahtaajille, voisin tehdä sitä päivätyötäkin ja jättää väliin sen valittamisen edellisen työni mukavuudesta.

Tässä on tulossa vastaan isoja muutoksia ennenkuin lapsi on niin suuri, että minä taas alan työntekoon. Opiskelussa lähinnä ongelmana tahtoo olla se, ettei niin kauhean paljoa kiinnostaisi enää kirjoitella esseitä arvosteltavaksi ja jonkun pilkunviilaustekniikan mukaan sivuasetelluksi. Aivan tarpeeksi sai taistella aikanaan jo edellistä tutkintoa tehdessään sen kanssa, miten tekstit piti asetella sivuille ja millaisilla fonteilla ja riviväleillä niitä piti sitten olla. Jotenkin tuntuu, että olisi ehkä kannattanut opettajienkin vähän enemmän keskittyä siihen sisältöön ja jättää se rivivälien mittaaminen vähemmälle.

Toisaalta opiskelu voisi olla hauskaakin. Ainakin opiskeluaikaa muistelee suurella lämmöllä. Tosin en usko, että opiskelu enää olisi samanlaista ainakaan itselleni. Viimeksi olin suhteellisen vapaa menemään ja tekemään kaikenlaista ja nyt matkassa on lapsi, jonka vuoksi on tehtävä vähän sinne sun tänne myönnytyksiä. No, onneksi olen aina ollut sen verran iltaihminen, että olen kaikki parhaat kirjalliset tuotokseni väsännyt yön pimeinä tunteina.

Jokin siinä kuitenkin taas pistää miettimään, kun joutuu järjestelemään omaa elämäänsä täysin uudelleen. En toki uskonutkaan, että koskaan tekisin yhtä ja samaa työtä eläkeikään asti. Olisin silti halunnut vähän vähemmän konstikkaassa tilanteessa miettiä sitä mahdollista uutta uravalintaa. Tässä kohtaa päätökseen painostaa jo sekin, että lapsen on kuitenkin saatava ruokaa ja vaatteita, vaikka minä tekisin mitä. Jotain työtä on siis kehiteltävä siihen mennessä, kun lapsi on sen kolme vuotta ja pakkopaluu töihin on edessä.

Töitä ja töitä...

Kyllä on sitten hauskaa istua esimiehen kanssa kolme varttia jauhamassa siitä, mikä on minun todellinen työnkuvani. Onneksi meillä on sen verran eriävät mielipiteet joiltain osin, että saatiin aikaan kunnon keskustelu. Ei siellä olisi muuten jaksanut istua näin pitkästi kuuntelemassa hermostuneen miehen selitystä. On toisinaan suorastaan hauskaa seurata, miten se mies kiemurtelee jakkarallaan, kun jotain asiaa istutaan käsittelemään. Hermostuneesti naputtava jalka ja punaisen värin kohoaminen kasvoille, voi että sitä on hauskaa lisätä sitä höyryä.

No, pääasia on, ettei kumpikaan tälläkään kertaa hermostunut. Pieni tinkaaminen pilkun paikasta on joskus piristävää. Vielä toistaiseksi kun esimies ei ole kehdannut minulle suoraan huutaa. Sitäkin on joidenkin kohdalla tapahtunut. Toisaalta, taidan olla paksunahkaisempi siinä, miten otan esimieheltä tulevat kommentit. En jaksa hautoa niitä pitkään ja puran ne yleensä tänne, hylättyjen ajatusten kaatopaikalle.

On turhaa hautoa näitä esimiehen temppuja kovinkaan pitkästi, koska lopultakaan ne eivät minun elämääni vaikuta pitkässä juoksussa. Toki, esimies voi tehdä elämästä helvettiä, mutta siinä vaiheessa hän voi myös olettaa kuulevansa sen suoraan. Siinä voi sitten äkkiä kääntyäkin koko homma niin päin, että minä teen hänen työstään ja elämästään helvettiä vastavuoroisesti.

Ehkä en kuitenkaan pyri tekemään kenenkään elämästä helvettiä. Töitä olisi kiva tehdä, jos edes välillä saisi oikeasti tehdä sitä sen mukaan, mitä suunnittelee itse. On kauheaa, kun jatkuvasti joka suunnasta tulee uusia työtehtäviä, joilla ei ole mitään tekemistä oikeasti oman työalan kanssa. Saati omien työtehtävien. Puolet ajasta saa laukata jonkun toisen asioita järjestelemässä tai vähintäänkin toisen keksimiä toimintoja tekemässä. Ketä kiinnostaa eläköitynyt nimikkolähetti, joka on palannut jostain saksan savanneilta.

Hieman kärjistettyä, mutta kuitenkin. Joskus sitä vaan toivoo, että olisi jossain muualla töissä. Ehkä kesän jälkeen voisi hakea muualta niitä töitä. Ensi keväänä sitten viimeistään. Pitäisi vain löytää juuri sellainen työ, jota haluaa hakea ja tehdä. Opiskelukin olisi yksi vaihtoehto, mutta se vaatisi ensin rikkaan miehen löytämistä ja kaikkihan sen tietävät, ettei siinä vaiheessa mikään opiskelu kiinnosta...