Ja taas muutto...

Jälleen yksi muutto takana. Tavarat ovat vielä iloisesti ympäri asuntoa. Pahvilaatikkokasoja on silmän kantamattomiin ja mustia jätesäkkejä vuoreksi asti. Kissat ovat onnellisia. Pääsivät vaihteeksi taas valtaamaan koko asunnon makuuhuonetta lukuunottamatta. Näyttävät vallanneen saunankin. Kun laitoin saunaa lämpenemään illalla, mutiainen ei eväänsä heilauttanut ylälauteella ja varttia myöhemmin oli siirtynyt lattianrajaan, kun ilmeisesti tuli kuuma. Vastaavasti Rontti päätti tunkea väkisin saunaan ja lauteille kesken saunomisen rapsutettavaksi, mutta löylyn heitto ja kiukaan sihaus olivat liikaa.

Viikonloppuna tuli raadettua kuin elukka ja tällä hetkellä on mielessä vain se, että pitäisi saada kaikki vielä näkösällä olevat pahvilaatikot ja muut pois näkösältä. Ne pitäisi saada siirtää jonnekin, missä ne eivät näy ollenkaan. Suuri osa on toki jo siirtynyt siitä olohuoneen nurkasta, johon ne oli alunperin kannettu. Vaatehuone alkaa olla täynnä laatikoita.

Mies-merkkinen siirtyi ulkoruokintaan minun osaltani. Hän haki omat vaatteensa sunnuntaina edelliseltä asunnolta ja jätti minut siivoamaan jälkensä. No, tämä on varmastikin JormaTuulikin kannalta parempi ratkaisu, koska ainakin minun mielenterveyteni kannalta näin on huomattavasti helpompi olla.

Kamelin selkä...

Aina sanotaan, että jokin viimeinen korsi katkaisee kamelin selän ja minusta tuntuu vahvasti, että mies-merkkinen juuri meni latomaan sen viimeisen korren tämän kamelin selkään. Kun kuukausi on tehty muuttoa sille paikkakunnalle, jossa työmaa sijaitsee, hän päätti ilmoittaa lauantai-iltana, että saan muuttaa ihan itsekseni. Tätä tietysti edelsi pitkä episodi riitaa muista asioista, lähinnä liittyen siihen, onko hänellä mitään oikeutta viedä yhteisestä asunnosta minun omaisuuttani pois ilman lupaa. Hänen mielestään hänellä on oikeus ihan mihin tahansa, mikä häntä sattuu miellyttämään ja viimeiset 5 viikkoa hän onkin huidellut ympäriinsä käyden "kotona" vain pesemässä pyykkiä ja möykkäämässä minulle.

Minulla paloi päreet täydellisesti siihen muuttokommenttiin. Tuupin miehen pihalle asunnon ovesta ja kehotin olemaan tulematta enää takaisin minun silmieni eteen. Totesin heittäväni hänen tavaransa roskikseen, kun muuttopäivä tulee, sillä mukaani minä en niitä ota.

Nyt onkin sitten edessä todella pikainen muuttofirman etsintä. Minä en kanna yhtään mitään asunnosta ulos ja autoon, kun minulla ei edes ole sellaista autoa, johon niitä tavaroita voisi kantaa. Enkä minä tässä kohtaa halua kantaa mitään suurta ja painavaa oman terveyteni kustannuksella. Se tästä puuttuisi enää, että selkä taas napsahtaisi ja oltaisiin sairaslomalla muutama viikko. Sopii toivoa, että muuttofirma löytyy ja kohtuulliseen hintaan. Miehen varaan on turha laskea yhtään mitään. Tuli jo selväksi, minkä verran häntä kiinnostaa tuleva lapsensa.

Etelä...

Jos pikkulinnut eivät vielä kaikille ole visertäneet, nyt vaakkuu sitten isompi raakku itse tietoa ilmoille kaikkien luettavaksi. Olen hakenut töitä Etelä-Suomesta. Vihdoin ja viimein siis ensimmäinen työhakemus jonnekin pois napapiirin pohjoiselta puolelta on lähtenyt. Hyvin lähelle kotiseutuja tämä hakemus nyt yllättävää kyllä lähti. Ehkä tässä on osasyynä ajatus siitä, että asunnon löytäminen siellä on vain puhelinsoiton päässä ja kulkeminen paljon nopeampaa pisteiden a ja b välillä, kun pisteet a ja b sijaitsevat paljon lähempänä toisiaan kuin täällä.

Tälle työhakemukselle on oikeastaan monta toisistaan irrallista syytä. Osittain tämän hetkinen työtilanne, osittain oma henkilökohtainen päänupin tilanne, parisuhteen tila, elämä kaikkiaan ja jokin sisäinen tunne jostain. Tässä on vähän sitä samaa fiilistä, josta puhuin siinä yhteydessä, kun mietin hakevani tänne pohjoiseen. Ehkä tämä nyt tarkoittaa sitä, että minun on aika muuttaa takaisin etelää kohti. Ääripäästä toiseenhan minä nähtävästi aina muutan kun muutan. En osaa muuttaa hillitysti muutamaa sataa kilometriä, vaan kerralla koko valtakunnan toisesta reunasta toiseen. Jos tämä olisi nyt vähän toisenlainen tilanne muuttaa kuitenkin...

Helppoahan sitä on jo tässä vaiheessa puhua muutosta, kun työpaikan hakuaikakin on vielä auki. Eihän sitä tiedä, pääseekö edes haastatteluun saati sitten saisi paikkaa. Sinne epäilemättä on muitakin hakijoita muutama kappale. Jos ne vielä osan saattaa paperilla piestäkin, tulee vastaan se hetki, että haastattelussakin pitäisi vakuuttaa työnantajan edustaja ja se ei enää olekaan ihan niin helppoa. Siinä sitä mokaa itsensä varmasti ja jos vielä sen jälkeen töihin haluaisivat, voisi sanoa, että siinä on maailman kymmenes ihme tapahtunut.

Pääpointti tässä on kuitenkin se, että nyt vihdoin ja viimein olen ensimmäisen hakemuksen pois täältä laittanut. Esimies tietää, että haen töitä muualta. Hän antoi luvan käyttää itseään suosittelijana ja lupasi jopa kirjoittaa työtodistuksen, jotta voin sen esittää mahdollisessa haastattelutilaisuudessa. Sopii toivoa, että vielä kehuisi mahdottomasti siinä kohtaa, jos suosituksia käydään kyselemään. No, kunhan edes sanoisi siinä kohtaa jotain positiivista.

Muutto...

Nyt se on sitten ajankohtainen tuo muuttokin. Eilen istuin asuntosihteerin toimistossa vartin, jonka aikana sain käteeni kolme avainta, nipun papereita ja uuden vuokrasopimuksen. Jotenkin tuli kauhean energinen olo, kun ajatteli, että saa laittaa kaikki huonekalut ja tavarat uusille paikoilleen uudessa asunnossa. Sitten menin kotiin ja energia loppui. Kun katselin sitä tavaramäärää, jonka olen asuntooni haalinut, pisti ihan ihmettelemään, millä ilveellä minä sijoitan sitä minnekään.

Tänään kävin viemässä neljä isoa muovilaatikollista tavaraa uuteen asuntoon. Neljä laatikollista täynnä cd-levyjä ja dvd-elokuvia. Jotenkin kävi mielessä, että tällä tahdilla tuo muuttaminen voi olla piiiiitkä projekti. No, tahti ei ole pelkästään minusta kiinni. Minulla on kuukauden verran töitä ilman ensimmäistäkään vapaapäivää. Se ei oikein jätä aikaa sellaiselle täysipainoiselle riehumiselle niiden muuttolaatikoiden kanssa. Pitää vain yrittää vähän kerrassaan viedä laatikoita asunnosta toiseen. Ehkä suurin ongelma on se, etten oikein tiedä, mistä alkaisin. Toinen yhtä suuri ongelma on se, että tämän hetkinen asunto on kolmannessa kerroksessa. Järki menee portaita ravatessa, kun kerralla saa kannettua vain yhden suuren muovilaatikon ja autoon niitä kuitenkin mahtuu vaikka kuinka paljon.

Onneksi itse muuttomatka ei ole kovinkaan pitkä. Vain pari kilometriä ja saa kantaa laatikot taas autosta ulos ja ovesta sisään. Ei siis tarvitse pakata kaikkea niin hyvin, että ne kestäisivät koossa monen sadan kilometrin muuton. Siitäkin on kokemusta. Silloin tosin auttamassa oli tehokas täti yhdessä avokkinsa kanssa sekä omat vanhemmat ja vielä yksi vanhempien ystävä. Joskus siitä on hyötyäkin, että on vanhempiensa lapsi.

No, kyllä tämä tästä. Pitää vaan keskittyä tekemään asioita järkevästi. Tuntuu typerältä raahata esimerkiksi siivousvälineitä edestakaisin, mutta pakkohan sitä oli siivota tämä uusi asuntokin ennen kuin kantaa sinne kaiken omaisuutensa. Tästä eteenpäin voi kuitenkin keskittyä suoraan siihen, että tavarat asunnosta toiseen ja siivous päälle. Ehkä tämä on valmista kuun puoliväliin mennessä. Jonnekin niille tienoille asti sain armon aikaa tähän muuttamiseen.

2h+k+s...

Niin, otsikko sen taitaa kertoa suoraan ja kattavasti. Kävin vilkaisemassa kunnan vuokrarivaria ja sieltä näyttäisi löytyvän sellainen kaksio, jossa olisi mukavampi asua kuin kerrostalossa. Onnellista kyllä, tässä kaksiossa olisi oma sauna. Vihdoin ja viimein minä pääsen normaalielämään, jossa saunan voi lämmittää silloin, kun siihen kokee tarvetta, eikä tarvitse miettiä, milloin minun saunavuoroni olikaan.

Asunto oli kaikkiaan ihan näppärän oloinen. 62 neliötä kohtuudella järkevään pohjapiirrokseen jaettuna. Kaappitilaa oli huomattavasti enemmän kuin tämän hetkisessä asunnossa, keittiössäkin täydet kaapistot. Luksuspuolesta vastasi sitten makuuhuoneen yhteydessä oleva vaatehuone. Jahka asunnon pintaremontti ja korjaustyöt tulevat valmiiksi, olen hyvinkin iloisesti siirtämässä maallisen omaisuuteni pari kilometriä kauemmas työmaasta. Mikä tahansa muutos pois päin työmaasta on aina iloinen asia..

Vuokra tietysti nousee, mutta minä olen valmis vähän enemmän maksamaan siitä hyvästä, että saan elää rauhassa maan tasossa, käydä aamukahvilla ulkona ja saunoa kun haluttaa. Ehkä sitä uskaltaa kohta kutsua jopa ihmisiä kyläänkin. Tai sitten ei...

Ikävä...

"Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en koskaan oo kuullutkaan. Minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan. Minulla on ikävä! Minulla on suunnaton ikävä!"

Kaukokaipuu, se iskee syksyisin. Ei niinkään kaipuu jonnekin kaukomaille tai edes uuden rakkauden käsivarsille, vaan kaipuu kuulua jonnekin. Suuri syy siihen lienee se, että minä en koe kuuluvani minnekään tälläkään hetkellä. Minä olen irrallani kaikista juuristani ja se tekee minut varovaiseksi.

Minä en kuulu Lappiin, eikä Lappi kuulu minuun. Tällä haluan sanoa, että minussa on Etelä-Suomen rytmi. Minussa on viimeinen ilmoittautumispäivä ja luukut kiinni. Lapissa on aina tilaa ja aikaa vielä yhdelle, eikä tarvitse edes käyttää rexonaa.

Tämä mihinkään kuulumattomuuden tunne on vaivannut minua kohta 6 vuotta. Muutettuani syntymäkaupungistani opiskelemaan en ole tuntenut kuuluvani minnekään. Minun kotini on siellä, missä muuttolaatikkoni, mutta kuitenkaan minä en kuulu mihinkään. Sosiaaliset verkostot totta kai rakentuvat ympärille sitä mukaa, kun asuu jossain pidemmän aikaa. Enemmän ongelma on kuitenkin se, että minun sosiaaliset verkostoni ovat löyhät ja perustuvat enemmän tilanteen sanelemaan pakkoon kuin mihinkään muuhun. Tilanteen sanelemaa pakkoa on esimerkiksi hyvät välit työkavereihin, sukulaisuussuhteet ja opiskeluaikana muodostuneet ihmissuhteet. Opiskeluaika tosin alkaa kovaa vauhtia jäädä sinne, missä aika kultaa muistot ja ihmissuhteet tuntuvat osittain jääneen sinne myös. Enää ei puhuta niin kuin ennen.

Olen miettinyt viimeiset pari päivää sitä mielessäni, että minä itse halusin muuttaa pohjoiseen. Ennen kaikkea minä muutin pakoon itseäni ja menneisyyttäni. Toissijaisesti minä muutin töihin. Sen enempää minulla ei perusteita olekaan sille, miksi minä päädyin aivan toiselle kulmalle Suomea. Nyt olen kuitenkin löytänyt osia itsestäni uudelleen. Olen huomannut, että minä tarvitsen laajemman maailman kuin oma syntymäkaupunkini. Minä tarvitsen maailman, jossa äiti ei asu naapurissa, ei välttämättä edes naapurikaupungissa. Minä tarvitsen sen kokoisen maailman, jossa minä voin tehdä oman elämäni vapaana menneisyyteni suurimmista rasitteista ja jossa voin kohdata itseni pelkäämättä.

Muuttohaukka matkalla...

Ihminen saa välillä kummallisia tarmon puuskia. Ne ovat oikeasti kummallisia, kun ajattelee, että normaalioloissa juuri ja juuri saa hoidettua kotona pakolliset toimet. Toisina päivinä sitten tulee se tarmo, jolla kannetaan matot ulos ja mopataan lattiat. Omituisinta on, jos samalle viikolle osuu kolme tarmo-päivää. Kolmannella moppauskierroksella viikon sisään alkaa kyseenalaistaa oman toimintansa.

Onneksi minulla harvoin tulee vastaan tarmo-päiviä. Tällä viikolla niitä on ollut tähän mennessä kolme. Minä sentään olen ovelasti kanavoinut tarmon muuallekin kuin lattian moppaamiseen. Olen hoitanut asioita, jotka ovat tähän asti olleet nurkissa odottelemassa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että olen lähettänyt stereoni korjattaviksi, hakenut uutta asuntoa ja mopannut lattiat vain kertaalleen. Sen lisäksi olen tietenkin onnistunut kuluttamaan hirvittävän määrän aikaa tietokoneen ääressä kirjoittelemassa joutessani.

Muuttaminen on ajatuksena sykähdyttävä. Tällä hetkellä kotini on kerrostalon kolmannessa eli ylimmässä kerroksessa sijaitseva kaksio, johon kuuluu keittokomero. Minulla ei ole parveketta eikä omaa saunaa, eikä sen puoleen mahdollisuutta saada asunnossa aikaan edes läpivetoa. Kotonani on jatkuvasti kuuma, eikä se edesauta minun kärsimätöntä luonnettani tekemään mitään. Päin vastoin kuumuudessa minua jatkuvasti ahdistaa ja ärsyttää. Sen takia olen välillä kuin takapuoleen ammuttu karhu.

Miten ihanaa olisikaan asua rivitalossa. Sellaisessa maan tasossa olevassa asunnossa, jossa olisi oma sauna ja mahdollisesti jopa pienesti omaa maaplänttiä, jolla voisi aamukahvilla istuskella. Se olisi tässä kohtaa unelmien täyttymys. Ei paljoa vaadittu, vai mitä?