Johan nyt on.. siis markkinat...

Tänään oli paikallisella torilla kevätmarkkinat. Saatiin ulkoilla ihanassa auringonpaisteessa vaunujen kanssa kylälle ja takaisin. Nähtiin siellä kylällä tuttuja ja sukulaisia ja ostettiin lapselle markkinarinkeliä maisteltavaksi. Samalla tuli nyt sitten esiteltyä tämä tutkailtavana oleva heppu omalle perheelle ja parille vastaan tulleelle sukulaiselle. Kyseinen mies sattuu olemaan Mies-merkkisen miehen kaima, joten sanotaan häntä toistaiseksi Kaimaksi täällä.

Kaima vietti siis koko päivän oikeastaan meillä. Edelleen oli hauska seurata, miten luontevasti hän ottaa osaa lapsen touhuihin. Lapsi näyttää pitävän hänestä ja leikkii mieluusti hänen kanssaan, joten niiltä osin asia tuntuu olevan ihan okei. On suorastaan harvinaista, että lapsi menee kenenkään vieraamman luokse pyrkimään syliin, mutta Kaima on nyt kelpuutettu siihenkin asiaan.

Itse olen hieman ristiriitaisissa fiiliksissä tässä vaiheessa. Olen pohtinut asiaa aika monelta kantilta jo tähän mennessä ja todennut, että Kaima on oikeasti hyvin kunnollinen mies. Hänen kanssaan tuskin tulisi koskaan vastaan hirvittäviä traagisia käänteitä, ellei itse niitä jostain keksisi. Toisaalta, en ole oikein koskaan seurustellut niin kunnollisten miesten kanssa. Olen aina ajautunut suhteeseen jotenkin viallisten miesten kanssa. Siis todellakin viallisten siinä mielessä, että mikään parisuhde ei voi toimia niin väärillä pohjilla. Liika viina, väkivaltaisuus ja mustasukkaisuus ovat suuria vikoja, kun ne kaikki osuvat samaan ihmiseen. Kaimassa ei ole ainakaan vielä näkynyt näistä vioista mitään. Toki, aika vasta näyttää niiden suhteen.

Olen pari viime päivää miettinyt aiempia pitkiä suhteitani ja sitä, mitä olen itse niissä tehnyt väärin. Ensimmäisenä tulee mieleen, etten ole kuunnellut järkeäni pätkän vertaa. Järki on lähes joka kerran kehottanut lähtemään ja päättämään suhteen jo hyvissä ajoin. Sitten on tilalle iskenyt joku täysin järjetön pelko yksin jäämisestä ja sen seurauksena on sitten tehnyt kaikkensa, jotta huonokin suhde korjaantuisi. Eihän se voi korjaantua, jos suhteen toinen osapuoli ei sitä halua. Tyhmä minä. Tällä hetkellä järki sanoo, että tästä Kaimasta kannattaisi pitää kiinni. Hän ei ehkä ole korein kuusi tässä metsässä, mutta enpä ole minäkään ja nyt alkaa tuntua siltä, että muutama muu ominaisuus ajaa sen koreuden ohi hyvin reippaalla vauhdilla.

Kurret ja Jänekset...

Tänään tupsahti tuo villi luonto taas vallan syliin asti. Olin vaunujen kanssa kauppareissulla, kun ihka oikea sitijänes - eli siis maalainen versio stadin lajitovereistaan - meinasi hypätä kyytiin. Rauhallisesti köpöttelin menemään kärryjä työntäen niin jänis tuli aikamoista haipakkaa jostain puiston siimeksestä ja suunnitteli loikkivansa tien yli siitä vaunujen edestä. Auto tuli kuitenkin juuri samaan aikaan tietä myöten ja pupujussikka kurvasi tiukan oikean, päätyen lopulta naama takaisin tulosuuntaan. Jonnekin puistoon se sitijänes taas katosi ja lapsi tuijotti suu pyöreänä perään. On niitä jäniksiä näkynyt omalla pihallakin, mutta silloin niitä on ihailtu vain ikkunan takaa. Nyt nähtiin ilmielävä pitkäkorva parin metrin päästä.

Samaa villi luonto-teemaa oli nähtävissä vähän myöhemmin päivällä, kun orava pyöri kotipihalla. Se kanniskeli jotain karvatupoilta näyttäviä palleroita alapihan mäntyyn. Kovasti näyttivät koiran alusvillalta, mutta saattoivat olla kyllä oravanpoikasiakin. Ei tahdo aina muistaa, että nyt on jo maaliskuun loppu ja eläimillä hyvinkin on poikaset jo tässä vaiheessa. Ajattelin, että siellä kurre roudaa pesätarpeita näreen oksalle. Eiköhän se parin viikon sisään nähdä, olivatko ne pallerot poikasia. Kovin vaaleita kyllä olivat poikasiksi, mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun arvioi väärin eläinmaailman ihmeitä.

Jos oma pesänrakennus ei tässä mihinkään etenekään, eläimet onneksi pitävät siitä huolen, että jotain tapahtuu. Keväältä tämä vahvasti näyttää, vaikka säästä voisi arvailla syksyksikin.

Kevät toi...

Kevät taitaa oikeasti olla kohta täällä. Ei noista metrisistä hangista sitä niinkään arvaisi, mutta tirpat pihapuissa ja puskissa on alkaneet oman konsertointinsa, joka yleensä sijoittuu kevääseen. Samalla tavalla ovat konsertointiaan aloittamassa lähitalojen kollikissat. Pitkästä aikaa ensimmäiset kissan jäljet ilmestyivät pihamaalle pari päivää sitten. Ilmeisesti yksi jos toinenkin omistaja on armeliaasti pitänyt lemmikkinsä sisällä talven pakkasten ajan.

Tänään päivällä huomasi kyllä sen kevään lähestymisen siitäkin, ettei lapsen nukutuslenkki ollut lainkaan iloista ja miellyttävää tallustelua takakujilla, vaan tuskaisaa rämpimistä puolen metrin sohjon läpi. Alkaa sulaa teiltä lumipolanteet, joten vaunuthan uppoavat asfalttiin asti helposti ja siinä niitä sitten saa lykkiä sen sohjon läpi. Joissain paikoissa oli kuitenkin jo päästy niinkin pitkälle, että asfalttia oli näkyvissä. Sen pari metriä sai kävellä ihan normaalisti ja muisti, miksi kesällä on paljon mukavampaa kävellä vaunujen kanssa. Kesällä vaan ongelmaksi tulee se, että vaunuissa lämpötila nousee herkästi, jos aurinko kovin suoraan paistaa. Vähän sama kuin teltassa auringonpaisteella.

Itsessäni olen jo huomannut sen, miten eri tavalla on virtaa, kun valoa on hieman enemmän. Enää unentarve ei ole aivan ympärivuorokautista, vaan rajoittuu lähinnä 16 tuntiin iltakymmenestä eteenpäin. Tekee kuitenkin ihan hyvää tietää, että tämä vaan paranee tästä kesää kohti. Jossain vaiheessa kesää on edessä sekin vaihe, että unta tarvitsee vain 6 tuntia yössä ja on pirteä kuin pieni eläin herätessään. Olen tosin harkinnut pimennysverhojen ostamista makuuhuoneeseen, jotta olisi helpompi nukkua. Jostain syystä valoisalla nukkuminen ei vaan onnistu.

Kevään merkki on sekin, että autokuume on taas iskenyt. Tällä kertaa ei ole mitään, mitä vaihtaisi, mutta ainahan sitä voi katsella myynti-ilmoituksia. Tavoitteena olisi, että jossain vaiheessa taas sen oman auton voisi pistää. Pääsisi vähän helpommin liikkumaan minne haluaa ja vanhempien ei tarvitsisi olla valmiudessa lainaamaan omaansa silloin, kun minun täytyy päästä jonnekin vähän kauemmas lapsen kanssa. Onneksi kesää kohti mennen tämäkin homma helpottuu siinä mielessä, että lyhyet matkat on edelleen helpompi kulkea kävellen vaunujen kanssa.

Saa nähdä, mitä tämä kesä taas sitten paiskaa eteen. Jos ehkä sen kesäauton jossain vaiheessa pistäisi ja sitten voisi päästä käymään tuolla toisella puolella Suomeakin välillä. Olisi niin mukavaa välillä nähdä ystäviä, joita on viimeksi nähnyt yli vuosi sitten. No, ehkä kevät tuo muutakin kuin muurarin, maalarin, rakennuksille hanslankarin ja rannoille hampparin...

Nuoriso...

Kevät se on täällä pohjoisessakin. Olen hämmentyneenä seurannut, miten vedet nousevat ja taivaalta tulee lisää kaiken aikaa. Puiden oksissa on havaittavissa pientä viherrystä, kun lämpötila käy hetkellisesti yli kymmenen plus-asteen. Auringon paistaessa olisi hinku päästä ulos, mutta vartissa voi kaunis auringonpaiste kääntyä hirvittäväksi vesisateeksi.

Jälleen olen joutunut ihmettelemään, millaisia työpäiviä täällä tehdäänkään. Eilen tulin töihin 7.30 ja pääsin lähtemään kotiin 21.15. Mielen reunalla kävi sellaisia ajatuksia, että onkohan tämä nyt kuitenkaan ihan kohtuullinen työpäivä kuitenkaan.. En kuitenkaan voinut jättää vierasta lukitun oven ulkopuolelle, enkä voinut vastaavasti olettaa, että hän tietää, missä meiltä löytyy kaikenlaiset suihkut, ruuanlaittovälineet jne. Oli pakko odottaa, että hän ehtii takaisin majapaikkaansa ennen kuin poistuin itse paikalta.

Tänään kello oli 7.45, kun kurvasin työmaan pihaan hakemaan tätä vierasta mukaani. Käytiin hänen kanssaan parilla koululla esittelemässä Thaimaata. Varsin mielenkiintoisia asioita hän osasi 17 vuoden kokemuksella tuosta maasta ja sen kulttuurista kertoa. Jälleen kerran saattoi myös todeta, että meillä on äärettömän hyväkäytöksistä nuorisoa täällä. Jos jossain muussa paikassa vierailija joutuu vain sietämään nuorison metelin ja huonon käytöksen, täällä nuoret olivat hiljaa ja kuuntelivat, kun kerran käskettiin. Harvinaisen hienoa oli todeta, että tällaisia nämä meidän nuoret ovat.

Joskus sitä itse jotenkin tottuu vallitsevaan olotilaan niin tyystin, ettei ollenkaan huomaakaan, miten asiat ovat. Meillä toki on yksi tekijä tämä sijainti. Ollaan niin eristyksissä kaikesta, ettei voi olettaakaan muuta kuin kilttejä ja hyvinkäyttäytyviä teinejä, jotka eivät saa kaikkia vaikutteita maailmalta. Toisaalta, täällä on niin vähän mitään harrastettavaa, että teinit notkuvat niissä hyvissä jutuissa, joita järjestetään. Nuoriso on kasvatettu samalla tavalla kuin joskus 60 - 70-luvulla. Vapaasta kasvatuksesta ei täällä tosin ole tietoakaan, vaan lapset oppivat jo sen, että aikuinen on aikuinen ja häntä on sen vuoksi toteltava. Tahtoo aina välillä täällä unohtua, miten paljon sellainen tekijä minun työtäni helpottaakaan.

Onneksi muutaman viikon päästä iskeytyy päälle jo kesäloma. Sitten minä siirryn ainakin joksikin aikaa eteläisempään Suomeen ja tapaan ystäviä ja sukulaisia. Jos vaikka nauttisi siitä, että elämä on..

Iskevät...

Niin, osoittautui se pelko lumien lähdöstä perusteettomaksi. Vaikka pääsiäisenä paistoi aurinko ja lumet saivat sulaa, viime öinen lumisade muutti maiseman taas hyvin talviseksi. Ulkona tosin huomasi, että linnut visertelevät edelleen hyvinkin keväisesti. Jokin vanha sanonta muistaakseni menee näin: "Uusi lumi vanhan surma." Passaa vain toivoa, että se pitää paikkansa.

Kun pääsiäisestä on töiden puolesta vihdoin päästy rauhaan, alkaa taas rypistys kohti kesää. Kesällä on leirejä ja retkiä tiedossa. Sinne voi vähitellen jo suunnata omaa katsettaan. Yksi suurista ilon aiheista tälle kesälle on aivan oikea kesäloma. Minulla on mahdollisuus pitää ehkä jopa 3 tai 4 viikkoa lomaa putkeen, riippuen siitä, minne sijoitan yhden leirin. Vielä parempaa on se, että lomapäiviä jää vielä talvellekin. Minä saan siis ensi vuonna pitää talvilomaakin, JEE!

Jostain syystä tosin minulla on lisääntynyt viime aikoina sellainen tunne, etten ehkä ole täällä enää ensi talvena. En tiedä, onko tämä taas niitä samoja tunteita kuin aikanaan taloa ostettaessa ja tätä paikkaa hakiessa. Talon ostohetkellä minä ajattelin, että siitä paikasta ei tule koskaan minun kotiani ja tätä työpaikkaa hakiessa olin miltei varma siitä, että minä tulen tänne töihin. Nyt minulla on vähän samanlainen kutina siitä, että minä en ole täällä ensi vuonna tähän aikaan. En vain tiedä, missä minä sitten olisin. Outo tunne, ehkä se on kevättä.

Saa nähdä, mitä tapahtuu. Vuosi on tietyllä tavalla hyvin pitkä aika ja toisaalta, se on äärettömän lyhyt aika. Paras aika vaihtaa työpaikkaa olisi tietysti syksy, mutta en tiedä. Se edellyttäisi vähitellen uuden työpaikan etsimistä. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan sitä ilmoitusta, joka sanoisi, että minun työpaikkani on tässä. Minä todellakin odotan sitä tunnetta noita paikkailmoituksia selaillessani. Se on iskenyt minulle ennenkin ja varmaan iskee vastaisuudessakin.

Pitkä Pitkäperjantai...

Pääsiäinen tulee, aurinko paistaa ja kevät lähestyy. On varsin erilaista olla pääsiäinen ja kevät täällä pohjoisessa. Viime kevät meni ihmettelyyn ja hämmästelyyn. Nyt tuntuu, että on olemassa jokin vakiorytmi, jonka mukaan kevät etenee ja tällä hetkellä ollaan rytmistä edellä. Viime vuonna joesta lähtivät jäät toukokuun alussa. Nyt alkaa jo pelottaa, että ne voivat lähteä tässä kuussa liikkeelle. Toki pelko voi olla vääräkin, mistäs sitä tietää vielä.

Pääsiäinen on joka tapauksessa aiheuttanut hirvittävän suuren määrän töitä. Meillä oli lapsille suunnattu elämysrata liittyen näihin pääsiäistapahtumiin. Radan pystyttäminen vei yhden työpäivän, kolmena päivänä esitettiin ja sitten vielä silloin kolmantena päivänä purettiin kaikki, jotta tilat tulivat siivotuiksi ennen seuraavia käyttäjiä. Eilen oli takki tyhjä, kun istahdin koneen äärelle lukemaan sähköposteja ja tekemään muita töitä. Onneksi ei sentään ollut hirvittävää vesisadetta tai pelkkää harmautta siinä vaiheessa.

Auringonpaiste pitää mielen kohtuullisen virkeänä. Tosin, jo tässä vaiheessa alkaa ärsyttää se, että aamuisin herää hirvittävän aikaisin. Tänäänkin ponkaisin sängystäni ylös ennen seitsemää ja virkeänä kuin pieni peipponen. Onneksi ruotsin tv esitti heti aamusta animaatioelokuvaa. Katselin sitä, askartelin työjuttuja ja lopulta valuin taas toimistolle, kun aurinko kääntyi paistamaan suoraan tv-ruutuun. Yritä siinä nyt mitään katsoa, kun tv-ruusta heijastuu pelkkää valoa. Niinpä Fordin keula osoitti jälleen toimistoa kohti ja täällä saa sitten rauhassa tehdä puhetta iltatilaisuuteen. Huomenna onkin jo vapaata.

Keväällä tuntuu kiireiseltä. Viime keväänä meillä järjestettiin isompi tapahtuma omien nuorten voimin ja tänä keväänä ollaan päästy siitä, mutta me suunnittelemmekin tosiaan sitä kesän reissua. Siinäkin on omat mutkansa matkassa. Niitä mutkia joutuu vielä pohtimaan kerran jos toisenkin. Onneksi sentään esimieskin näyttää saaneen auringosta energiaa, eikä ole niin kanttinen kuin välillä. Jotenkin se tahtoo aina välillä hämmentää, kun sama ihminen voi halutessaan olla äärettömän mukava ja välillä, ilman näennäisesti mitään syytä, sanoo todella loukkaavasti. Toki, minulla on paksumpi nahka näissä asioissa kuin muutamilla muilla työyhteisössämme, mutta silti. Välillä ihmetyttää, eikö esimies sitten itse huomaa näitä reaktioita muissa.

Voisi sanoa, että tämäkin työ on koiran virka. Ihan vaan sillä voisi sanoa, että minä istun tämänkin päivän töissä. No, enhän minä ihan koko päivää tietysti istu. Seison välillä.

Ostetaan elämä?!

Näyttää olevan niin, että kevät tulee. Kuten kuvasta voi päätellä, vertaamalla sitä aiempaan kuvaan tuossa pari postausta aiemmin. Lumikasat muuttuvat vedeksi ja rapa vain lentää, kun kurvaa kylillä.

Jotenkin töissä oleminen ahdistaa. Kotona oleminen on tylsää ja muutenkin ottaa pannuun koko elämä. Pitäisiköhän käydä ostamassa uusi?

Narkomaani ja nisti...

Jälleen muuttui ulkoinen olemus tällä blogilla, kun kevään lähestyminen aiheuttaa kummallista aktivoitumista tässä elämässä. Olen harkinnut vakavasti muuttamista täältä pohjoisesta pois. On vain pieniä mutkia matkassa. Ensin pitäisi löytää töitä etelästä. Töitä kyllä olisi olemassa, siitä ei ole epäilystäkään. Enemmän epäilyttää se, miten siellä tässä vaiheessa jaksaisi. Työt ovat vieneet täällä jo niin pahasti veronsa, että toisinaan tekisi mieli juosta jonnekin pensaaseen karkuun ja pysyä siellä piilossa seuraavat pari vuotta. Ehkä tämän tilanteen voisi ratkaista sekin, jos elämässä olisi sellainen ihminen, jonka kanssa asiat voisi jakaa vähän kaikilla tasoilla.

Sen huomaa keväisin kaikessa, että elämä ei ole tasapainossa. Liika työnteko kostautuu juuri keväisin väsymyksenä ja ahdistuksena. Parisuhteen puuttuminen lisää sitä työn aiheuttamaan ahdistusta, kun väkisinkin aina miettii, onko minussa jokin perustavanlaatuinen vika, jonka vuoksi en löydä sitä oikeaa ihmistä vierelleni. Peruspositiivisena ihmisenä tietenkin ajattelen heti perään, että kuinka monta sellaista perustavanlaatuista vikaa minussa oikeastaan onkaan. Itse löydän niitä vikoja helposti parisenkymmentäkin.

Joskus aiemmin ajattelin, että ihminen on onnellinen yksin. Toki voi ollakin. Minulle se ei kuitenkaan sovi pitkän päälle. Enhän minä täydellisen yksin ole nytkään. Minulla on työkavereita, sukulaisia, ystäviä ja tuttavia. On olemassa lukematon määrä niitä ihmisiä, jotka tavalla tai toisella kuuluvat minun sosiaaliseen verkostooni. Minulta vain puuttuu se yksi ihminen, jonka kanssa haluaisin elämäni jakaa. Sukulaisiaan ja työkavereitaan kun ei voi valita samalla tavalla kuin ystävänsä. Toki sen voi valita, pitääkö kehenkään yhteyttä ja jos pitää, miten sen tekee. Minä tiedän olevani eräällä tavalla liiankin itseriittoinen. En pidä yhteyksiä yllä toisiin ihmisiin, vaan odotan toisten hoitavan sen puolen.

Lappiin muuttaminen oli aikanaan tietoinen valinta. Siinä mielessä tämä on tehtävänsä hoitanut, että olen itseni kanssa erinomaisessa tasapainossa kerrankin. Tosin olen löytänyt itsestäni sen pienen työnarkomaanin, joka on vielä perfektionistikin.

Onneksi työmaan pihan auraaja ei ole niin tarkka...

Kevät...

Taas töissä ja aurinko paistaa. Siis aurinko ei paista sen vuoksi, että minä olen töissä, vaan siitä huolimatta. Ulkona sää on loistava. Tekisi mieli hypätä Fordin rattiin ja vain painaa kaasua. Moottoritiet alkavat aina kutsua tässä vaiheessa vuotta, kun ensimmäinen kunnollinen kevätauringon lämmittämä päivä tulee vastaan. Onneksi saan huomenna taas tyydyttää haluni ajella. Lähden jälleen käypäisemään siellä pahamaineisessa opinahjossani... Toivottavasti tämä reissu on halvempi kuin edellinen, jonka kustannukset menivät päälle tuhanteen euroon.

Niin, se edellinen reissu oli juuri se kammottava ruotsalaisuudenpäivän retki, jolloin autosta meni tuulilasi ja poliisit päättivät kerrankin tutkata pois minun ylinopeuteni. Elän siinä toivossa, että tällä kertaa minä aivan itse tajuan hillitä omaa kaasujalkaani ja ottaa vähän rennommin tuon etenemisen tuolla tiellä. Ainakin nyt minun pitäisi tajuta se, että sakot voivat osua minunkin kohdalleni. Tähän asti olen varmaan elänyt sellaisessa voittamattomuuden tilassa, jossa aivot ovat olleet sitä mieltä, että minua ei pysäytä mikään. Jos vaikka poliisit ja poro olisivat opettaneet minulle jotain...

Hyvin huomaa, että täällä on päivä pidentynyt molemmista päistä. Etenkin minua on tahtonut häiritä se, että aamuisin on kauhean aikaisin valoisaa. Onneksi tuossa kohta päästään taas veivaamaan kelloja eteenpäin ja valoisuus siirtyy kellonajoissa hieman. Tosin, ei se tule pitkälle kesää kohti auttamaan. Pitäisi varmaan oikeasti mennä ostamaan pimennysverhot ja värkätä ne paikoilleen vaikka väkisin. Jotenkin ei vaan ole jaksanut, eikä viitsinyt. Koko ajan kun sattuu olemaan sellainen tunne, että en minä aio asua tuossa tuvassa loppuelämääni. Sopii siis toivoa, etten ihan kohta ole kuolemassa, mutten menee loppuelämä tuossa.

No juu, tänään on taas se päivä, kun hirtehishuumori iskee päälle. Ehkä se johtuu keväästä, ehkä jostain muusta. Minulla on virtaa asioihin, mutta tietyllä tavalla kevät myös pistää ahdistamaan joka kerran. Se ahdistaa juuri siinä, että veri virtaa nopeammin ja esittää vaatimuksia myös siitä toisen puoliskon löytämisestä. Olisi paljon mukavampaa viettää aikaa kotona kuin töissä, jos kotona odottaisi jotain muutakin kuin kissa. Tietysti, on kissakin tyhjää parempi.

Vaan olkoon taas kerran. Ehkä joskus löytyy sopiva mies, ehkä ei koskaan.

O sole mio...

Aurinko on ihmeellinen. Mitä pidempään aurinkoa näkee sitä enemmän sitä huomaa kaivanneensa. Voisi luulla, että aurinko lataa ihmisen energialla, ottaen huomioon sen toimeliaisuuden, jota auringonpaiste ihmisissä saa aikaan. Olen itse jälleen kerran havainnut auringon vaikutuksen. Muutama aurinkoinen päivä saa aikaan aivan toisenlaista työjälkeä kuin pari viikkoa pimeää ja harmaata talvisäätä. Osuupahan taas etelä-suomen hiihtoturisteille loistavat säät suksia pitkin poikin.

Tänään tuli ensimmäistä kertaa tänä talvena sellainen tunne, että kevätkin alkaa jossain vaiheessa. Se johtui siitä ainoasta talitiaisesta, joka uskaltautui 25 asteen pakkasessa avaamaan suunsa. Yhdistettynä auringonpaisteeseen tuo linnunlaulu antoi, hieman valheellisestikin, mielikuvan keväästä tai alkavasta kesästä. Jos sillä hetkellä olisi ummistanut silmänsä, unohtanut sormia polttelevan pakkasen ja kuvitellut auringon lämmittävän, olisi voinut luulla olevansa kesässä. Voiko tästä päätellä vaikka sen, että talvi alkaa riittää? Kyllä, minulle riittäisi vähitellen tämä talvi. Voisi jo olla kevät tai kesä. Ei talvessa muuten mitään suuria ongelmia ole, mutta pikkuhiljaa alkaa ärsyttää jatkuva kaiken jäätyminen.

Auringonpaisteen vaikutuksen huomaa myös kanssaihmisissä. Vähän joka toinen esittää kummallisia temppuja heti, kun aurinko alkaa vähänkään lämmittää. Ehkä se sulattaa talviunessa olleet tunteet ja ihmiset. Totuushan on sekin, että uusia seurustelusuhteita alkaa helpoimmin keväällä. Silloin ihmiset ovat vain täynnä virtaa ja haluavat yrittää uudelleen. Sen päivän todellakin kun näkisi, että itsekin viitsisi kevään kunniaksi aloittaa jotain uutta.

Valon lisääntyminen piristää. Toisaalta, olen huomannut myös sen, että se voi aiheuttaa väsymystä. Tämä tarkoittaa puhtaasti sitä, että aurinko voi paistaa sänkyysi, jolloin nukkumisesta tulee mahdotonta. Olen tosin huomannut, että jälleen nukun huonosti muutenkin. Heräilen aamuyöllä 3 - 4 aikoihin, enkä tahdo sen jälkeen saada unta. Johtuu ehkä liiasta työnteosta. Kohta tässä on sekaisin kuin seinäkello, mutta ei se mitään. Sitten voi pohtia pidempäänkin näitä valon ja pimeän vaihteluita, kun työt lakkaavat häiritsemästä elämää noin muuten.

"Lumi sulaa, riisuu kauniin peiton rujon maan. Kevään jätteille nyt hautauomat kaivetaan. Kuumeisesti luonnon rumuus piiloon lapioi, kun et omaa luontoasi piiloon laittaa voi. Ullakolla pienen nurkkahuoneen hyllyllä asekoneen osia ja miesten lehtiä. Poika makaa laverilla, yöt on jääneet taa. Kevään virta solisee ja veri huohottaa. Talven maa mustaa mieltä rauhoittaa, vaan juoksevan veden aikaan ei rauhaa saa.

Isä katsoo savuavan saunan hiillosta. Koira kiertää kehää pihakaivon pohjalla. Poika kahlaa koivikossa kuolaa poskellaan. Pian saapuu miehet valkoisissa takeissaan. Kevään tullen poika kuulee niitä ääniä, joita ei voi kuulla isä eikä äitinsä. Vieraat alkavat vierastaa heidän taloaan. Juoru kulkee, mutta perheen eessä vaietaan. Talven maa mustaa mieltä rauhoittaa, vaan juoksevan veden aikaan ei rauhaa saa.

Sille, jonka kevät vei, nyt päätä puistetaan. Kielin halkaistuin hulluksi lyötyä muistetaan. Luullen, ettei se voi koskaan heitä tavoittaa, vaan se lyö leiman kehen vain sen lyödä haluaa. Talven maa mustaa mieltä rauhoitaa, vaan juoksevan veden aikaan ei rauhaa saa." Timo Rautiainen ja trio Niskalaukaus