Iskevät...

Niin, osoittautui se pelko lumien lähdöstä perusteettomaksi. Vaikka pääsiäisenä paistoi aurinko ja lumet saivat sulaa, viime öinen lumisade muutti maiseman taas hyvin talviseksi. Ulkona tosin huomasi, että linnut visertelevät edelleen hyvinkin keväisesti. Jokin vanha sanonta muistaakseni menee näin: "Uusi lumi vanhan surma." Passaa vain toivoa, että se pitää paikkansa.

Kun pääsiäisestä on töiden puolesta vihdoin päästy rauhaan, alkaa taas rypistys kohti kesää. Kesällä on leirejä ja retkiä tiedossa. Sinne voi vähitellen jo suunnata omaa katsettaan. Yksi suurista ilon aiheista tälle kesälle on aivan oikea kesäloma. Minulla on mahdollisuus pitää ehkä jopa 3 tai 4 viikkoa lomaa putkeen, riippuen siitä, minne sijoitan yhden leirin. Vielä parempaa on se, että lomapäiviä jää vielä talvellekin. Minä saan siis ensi vuonna pitää talvilomaakin, JEE!

Jostain syystä tosin minulla on lisääntynyt viime aikoina sellainen tunne, etten ehkä ole täällä enää ensi talvena. En tiedä, onko tämä taas niitä samoja tunteita kuin aikanaan taloa ostettaessa ja tätä paikkaa hakiessa. Talon ostohetkellä minä ajattelin, että siitä paikasta ei tule koskaan minun kotiani ja tätä työpaikkaa hakiessa olin miltei varma siitä, että minä tulen tänne töihin. Nyt minulla on vähän samanlainen kutina siitä, että minä en ole täällä ensi vuonna tähän aikaan. En vain tiedä, missä minä sitten olisin. Outo tunne, ehkä se on kevättä.

Saa nähdä, mitä tapahtuu. Vuosi on tietyllä tavalla hyvin pitkä aika ja toisaalta, se on äärettömän lyhyt aika. Paras aika vaihtaa työpaikkaa olisi tietysti syksy, mutta en tiedä. Se edellyttäisi vähitellen uuden työpaikan etsimistä. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan sitä ilmoitusta, joka sanoisi, että minun työpaikkani on tässä. Minä todellakin odotan sitä tunnetta noita paikkailmoituksia selaillessani. Se on iskenyt minulle ennenkin ja varmaan iskee vastaisuudessakin.