Tyttöjen ilta...

Elämä on sitten raskasta toisinaan. Tyttöjen viikonloppua vietettiin Keski-Suomen tietämillä. Käytännössä siis tämä uudislappilainen otti ja lähti lauantaiaamuna liikkeelle kello 0500, ehtiäkseen ihmisten aikaan jonnekin. Kokkolan suunnalta otettiin lisämatkustaja, joka sitten intoutui välietapilta lähtien ajamaan. Välietapilla könötti yksi krapulainen vesieläjä, joka piti saaman matkaan myös. Harvinaisen krapulassa olikin, kun yritti nukkua matkan ajan takapenkillä ja vielä koko lauantai-illankin valitteli oloaan. No, se ei onneksi haittaa tahtia sillä ihmisellä, joka kerrankin pääsee irti töistään ja saa käydä Alkossa ilman mummojen tuijotusta. Nautinnollista todellakin!

Keski-Suomi, siis Jyväskylä, vaikutti ihan kauniin keväiseltä. Siis se osa, jota katseltiin ikkunan läpi, kun ketään ei suuremmin inspiroinut viettää baari-iltaa. Ehkä se johtui siitäkin, että vain kaksi meistä olisi todella voinut hakeutua jatkoille, mutta toinen heistäkin oli siinä kunnossa, ettei edes aloitellut. Niinpä niin. Istuttiin, syötiin, puhuttin, pelattiin, puhuttiin, syötiin, juotiin, puhuttiin, kuunneltiin musiikkia, puhuttiin, pestiin hampaat, puhuttiin, yritettiin nukkua, puhuttiin ja äkkiä syvä hiljaisuus, kun kaikki nukahtivat melkein kesken lauseen.

Sunnuntaiaamu tuli 6 tuntia nukahtamisen jälkeen. Jostain syystä kirkonkellot soivat häiritsevän kovaa. Voi tietysti johtua siitäkin, että on tottunut täyteen hiljaisuuteen. Kuitenkin, omatoimisesti kahvinkeittoon alkaminen ei ollut kovinkaan tehokasta. Ensin piti yrittää paikantaa kahvit, suodatinpussit ja keittimen kaikki osatkin. Olipa harvinaisen hankala elämä siinä kohtaa. Löytyi kuitenkin ja samalla sekunnilla oli jalkeilla emäntäkin, kun vieraat alkoivat omatoimisesti kaivaa kaappeja. Tehokkain tapa herättää nainen on siis selkeästi se, että alkaa kaivella tämän keittiönkappeja omatoimisesti.

Surkealta tuntui siinä kohtaa iltaa, kun piti startata pois päin. Liian lyhyt aika on yksi ilta. No, on kuitenkin ihmisillä taas muisteltavaa.

Auto suuntasi vesieläjän välietappikohteeseen. Siellä seurasta poistui Kokkolan suuntakin. Yöllinen saunonta tosin alkoi sitten tipauttaa minuakin, kun päätin jäädä yöksi välietappiin. Ei niin mitään jakoa siihen, että olisin lähtenyt kiireessä pudottelemaan vielä pohjoiseen. Kuuluisa "yks-kaks-naps"-nukahtaminen iski miltei kesken sanan. Ei kuulunut minun korviini saukon vaellus, eikä mikään muukaan luontoääni tuona yönä. Aamullakaan ei tullut tajuntaan saakka viestin merkkiääni, vaikka viestiä selvästikin oli pukannut.

Maanantaipäivä meni sitten saukon työmaahan tutustuen, hiuksia värjäten ja puhuen. Jostain syystä tuntuu, että nyt on saanut puhua puolen vuoden tarpeet niiltä osin, mitä on tähän asti jäänyt puhumatta. Teki selkeästi terää. Ei työmaallaan voi, eikä halua puhua aivan kaikkea ja kuitenkin ystävillä on tapana antaa älykkäitä kommentteja välillä niihin asioihin, joiden kanssa itse hakkaa päätään seinään. Toivottavasti muillakin tilaisuuteen osallistujilla on samanlainen olotila asian suhteen. Ainakin minua se virkisti kummasti.

Maanantai-iltana kellon ollessa jossain 1600 tienoilla, starttasi Mondeo taas pohjoiseen. Vähän seitsemän jälkeen sijainti oli Oulu. Sanotaan siitä vaikka sen verran, että niskassa on puremajälki. Hyvinkin hiusrajassa, mutta pitää varoa, että hiukset varmasti peittävät sen niin kauan kuin on tarvis.

Kotosalla olin aamuyöllä kello 0300. Rontti oli harvinaisen onnellinen kissa, kiehnäsi jalkoja ja jutteli ja pyöri. Meinasin kampata itseni kissaan vielä illan päätteeksi. Onneksi kuitenkin päädyin omaan sänkyyni ilman sen suurempia temppuja. Uni tuli saman tien.