Pitkä Pitkäperjantai...

Pääsiäinen tulee, aurinko paistaa ja kevät lähestyy. On varsin erilaista olla pääsiäinen ja kevät täällä pohjoisessa. Viime kevät meni ihmettelyyn ja hämmästelyyn. Nyt tuntuu, että on olemassa jokin vakiorytmi, jonka mukaan kevät etenee ja tällä hetkellä ollaan rytmistä edellä. Viime vuonna joesta lähtivät jäät toukokuun alussa. Nyt alkaa jo pelottaa, että ne voivat lähteä tässä kuussa liikkeelle. Toki pelko voi olla vääräkin, mistäs sitä tietää vielä.

Pääsiäinen on joka tapauksessa aiheuttanut hirvittävän suuren määrän töitä. Meillä oli lapsille suunnattu elämysrata liittyen näihin pääsiäistapahtumiin. Radan pystyttäminen vei yhden työpäivän, kolmena päivänä esitettiin ja sitten vielä silloin kolmantena päivänä purettiin kaikki, jotta tilat tulivat siivotuiksi ennen seuraavia käyttäjiä. Eilen oli takki tyhjä, kun istahdin koneen äärelle lukemaan sähköposteja ja tekemään muita töitä. Onneksi ei sentään ollut hirvittävää vesisadetta tai pelkkää harmautta siinä vaiheessa.

Auringonpaiste pitää mielen kohtuullisen virkeänä. Tosin, jo tässä vaiheessa alkaa ärsyttää se, että aamuisin herää hirvittävän aikaisin. Tänäänkin ponkaisin sängystäni ylös ennen seitsemää ja virkeänä kuin pieni peipponen. Onneksi ruotsin tv esitti heti aamusta animaatioelokuvaa. Katselin sitä, askartelin työjuttuja ja lopulta valuin taas toimistolle, kun aurinko kääntyi paistamaan suoraan tv-ruutuun. Yritä siinä nyt mitään katsoa, kun tv-ruusta heijastuu pelkkää valoa. Niinpä Fordin keula osoitti jälleen toimistoa kohti ja täällä saa sitten rauhassa tehdä puhetta iltatilaisuuteen. Huomenna onkin jo vapaata.

Keväällä tuntuu kiireiseltä. Viime keväänä meillä järjestettiin isompi tapahtuma omien nuorten voimin ja tänä keväänä ollaan päästy siitä, mutta me suunnittelemmekin tosiaan sitä kesän reissua. Siinäkin on omat mutkansa matkassa. Niitä mutkia joutuu vielä pohtimaan kerran jos toisenkin. Onneksi sentään esimieskin näyttää saaneen auringosta energiaa, eikä ole niin kanttinen kuin välillä. Jotenkin se tahtoo aina välillä hämmentää, kun sama ihminen voi halutessaan olla äärettömän mukava ja välillä, ilman näennäisesti mitään syytä, sanoo todella loukkaavasti. Toki, minulla on paksumpi nahka näissä asioissa kuin muutamilla muilla työyhteisössämme, mutta silti. Välillä ihmetyttää, eikö esimies sitten itse huomaa näitä reaktioita muissa.

Voisi sanoa, että tämäkin työ on koiran virka. Ihan vaan sillä voisi sanoa, että minä istun tämänkin päivän töissä. No, enhän minä ihan koko päivää tietysti istu. Seison välillä.