Vaeltelua...

Viikonloppuna iski taas kerran tylsyys. Se näköjään iskee minuun välittömästi, kun on vapaata, eikä ole mitään miehen näköistäkään nurkissa pyörimässä. Se saa minut kävelemään täysin päämäärättömästi ympäri asuntoa ja availemaan kaapinovia. Ihan kuin keittiönkaapeista löytäisi jotain järkevää tekemistä...

Loppupeleissä tuo tylsyys ja siihen liittyvä toimettomuus menivät niin pitkälle, että ajoivat minut kämpästä pihalle ja työmaan tietokoneen ääreen pariksi tunniksi chattailemaan ja pelaamaan nettipelejä. Olisi varmaan voinut mennä käymään jonkun luona kylässäkin, mutta se ei oikein napannut. Piti vaan päästä ulos siitä asunnosta ja saada aivoille jotain muuta ajateltavaa kuin se, että yksinasuminen on perseestä.

Kissat eivät paljon noista vaelluskohtauksista välitä. Ne vetävät raatona sikeitä milloin sohvalla, nojatuolissa, ikkunalaudalla, tv-tasolla tai saunan lauteilla. Vähän saattaa pää nousta, jos ohi kävelee tai laittaa saunaan valot päälle, mutta ei elettäkään, että olisivat minnekään lähdössä. Ne eivät ole päiväsaikaan kovinkaan seurallisia, mutta öisin kyllä kuulee niiden juoksevan keskenään ympäri kämppää ja aukovan kaapin ovia enemmän vähemmän huonolla menestyksellä.

En jaksa uskoa, että minulla olisi läheisriippuvaisuutta, että sen vuoksi kaipaisin seuraa. Enemmän kyse on siitä, että joku hormonitaso vaan vaatii sitä toista ihmistä. Tai sitten olen vain niin tottunut olemaan jossain suhteessa, hyvässä tai huonossa. Osittain tätä tuskastumista aiheuttaa sekin, etten ole aikonutkaan purkaa puoliakaan tavaroistani tähän asuntoon ja sen seurauksena minulla on kaikki käsityöt yms. ajanvietteet tehokkaasti jossain laatikossa, jota en edes viitsi etsiä. Pitää kaiketi ostaa joku stressilelu.

Värkkäämistä...

Tuntuu, että elämä menee värkkäämiseen. Heti kun aurinko alkoi tunkea raivostuttavia säteitään aamukuudelta sänkyyn, alkoi myös ikuinen värkkääminen. Jokainen hereilläolon hetki pitäisi saada käytettyä johonkin järkevään ja rakentavaan toimintaan, vaikka siihen ei aina ole mahdollisuuksia. No, minulta sentään tilattiin parit villasukat, joten niitä voi joutessansa neuloa menemään. Käsitöiden tekeminen vie ajatukset pois töistä ja toisaalta, tällaisessa tilanteessa minä hyödyn siitä parillakin tavalla; ensinääkään, jos minä teen käsitöitä tv:tä katsellessa, en jouda syömään sitä aikaa ja toiseksi, siitä jopa maksetaan.

Kyse siis ei ole ahneudesta, vaan minulla on mielekästä tekemistä iltaisin tv:n ääressä ja joku toinen saa villasukat, vaikkei osaa itse niitä tehdä. Molemmin puolin aika hyvä kauppa minun mielestäni.

Nyt aurinko on alkanut tosissaan tuon lumien sulattamisen täälläkin. Ajelin aamulla eräälle kyläkoululle pitämään aamunavausta ja siinä ajellessa huomasin tien olevan osittain täysin sula ja kuiva. Ajoin muutaman sata metriä eteenpäin ja tie oli paksun jään peitossa, lunta vielä jään päällä. Se sai minut itseasiassa hymyilemään asialle. Muutamia vuosia sitten olisin kieltäytynyt ajamasta metriäkään vastaavanlaisella tiellä ja tällä kertaa se ei häirinnyt yhtään. Pysyinpähän hereillä senkin aikaa. Muutenkin täällä ollessa autosta on tullut entistä enemmän työväline ja vähemmän henkilökohtainen rakkauden kohde. Muutos on epäilemättä parempaan päin siinä mielessä. Jääpähän enemmän aikaa sitten hyvälle ihmissuhteelle, jos sellainen postimyynnistä tulee.

Kouluilla puuhataan näihin aikoihin urheilu- ja ulkoilupäiviä, kun on parhaat hiihtokelit. Siis etelän ihmiset uskokaa pois, nyt on paras hanki ja kaunein auringonpaiste. Todisteeksi liitän tähän kuvan, joka on otettu meidän toimistomme takaikkunasta eli siis nuorten tilojen ikkunasta ulospäin.



Sitä sopii katsoa ja ihailla. Upea hanki ja kirkas auringonpaiste. Ei tosin pidä hämääntyä liikaa, siellä menee pellon takana autotie ja sitten tulee vastaan joki. Joen jäällä voi toki hiihtää, sillä jää lähtee varmaankin vasta ensi kuun lopulla pois. Ainakin vielä se kestää helpostikin autoja ja moottorikelkkoja.

Värkkäämistä riittää töissäkin. Koko ajan pitää olla valmiudessa menemään jonnekin. Kohta tulee pääsiäinenkin ja se yllättäen tietää meillä vähintäänkin samanlaista rumbaa kuin joulu. Yllättävää sinällään... Järjestämme ala-asteille pääsiäisen tapahtumiin liittyvän vaelluksen. Sen toteuttaminen vie jo yksistään kolme päivää, lisäksi vielä tulevat ne päivät, joina tapahtumaa on suunniteltu. Käytännössä tähän siis tuhoutuu varmaankin lähemmäs kaksi viikkoa, kun kaikki suunnitellaan ja laitetaan pystyyn. Onneksi on kuitenkin mahdollista tehdä välillä jotain sellaistakin käytännön työtä, jonka jäljet näkyvätkin jossain. Lapsiahan perinteisesti kiinnostaa kaikki sellainen, mitä voi käsin kosketella ja haistella ja maistella. Sen vuoksi tälläkin kertaa on vaelluksella mahdollista maistella, haistella ja käpälöidä tavaroita.

No, elämä on käpälöimistä, haistelua ja maistelua...