Yhtään ei vatuta.
Poro.
Vauhtia 80km/h.
Vastaantulevalla kaistalla rekka.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poro. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007
keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007
Foortiremppaa...
Remppaa siis pukkaa foortin rutkuun. Käytin korjaamolla arvioitavana tuon poroeläinkolarin vahingot. Toteamus oli se, että miltei koko keula tarvitsee laittoa. Muovinen puskuri sanoi työsopimuksensa irti kokonaan jo aiemmin, siinä menivät etusumuvalotkin samalla ja ajovalojen pesimet. Pohjalevykin on kuulemma irronnut, enpä ollut osannut kaivatakaan. Johtuu ehkä siitä, etten vietä vapaa-aikaani auton alla ryömien ja pohjalevyä ihaillen. Konepeltiä eivät viitsi käydä oikomaan, vaan vaihtavat samantien kokonaan. Pääsevät ilmeisen paljon helpommalla, kun ei tarvitse purkaa kaikkia mahdollisia osia sieltä. Ajovalotkin vaativat korjausta. Näyttää siis siltä, että poro veti kuitenkin tässä törmäyksessä sen pidemmän korren.
No, joka tapauksessa ensi viikolle on sovittu korjausaika. Sitten saa ajella tyyriisti sijaisautolla ne päivät, jotka oman rutkun korjaamiseen menee. Ei vaan kehtaa pahasti sillä törmäillä. Se kävisi aivan liian kalliiksi jo.
Koomista oli käydä näyttämässä autoa. Olin etukäteen soittanut ja sopinut, minä päivänä auton tuon näytille. Koomista asiasta tekee se, että oli pitänyt erikseen sopia siitä, etten tuo sitä aamukahdeksalta vaan valoisan aikaan. Varmaan pitivät minua luolamiesaikaan jääneenä, mutta eivät valittaneet aiheesta enempää. Samalla tavalla jouduttiin sopimaan siitä, kun auto viedään korjaukseen. Tosin tällä kertaa minulle ei enää naurettu, kun sanoin, etten tuo sitä pimeällä. Harvaa ihmistä nimittäin naurattaa lähteä ajelemaan tällä pimeydellä pelkillä parkeilla. Sen verran on tällä hetkellä valotehoa autossa. Onneksi pitkät sentään toimivat vielä, mutta ei sitä voi pitkät päälläkään ajella toisia vastaan, kun tunnetusti niiden teho Fordissa on ihan kohtuullisen hyvä. On siis vältettävä pimeitä metsäteitä hetken aikaa.
Kuvissa esiintyvät molemmat etukulmat. Huomioikaa erityisesti pesuainesäiliön kaunis sijainti (oikeassa paikassa, mutta puskurittomana typerän näköinen) ja varsin kauniisti muotoiltu ajovalo (rikkinäinen lasi on uusinta uutta Lapissa) sekä ehdottomasti konepellin pehmeä muotoilu.
No, joka tapauksessa ensi viikolle on sovittu korjausaika. Sitten saa ajella tyyriisti sijaisautolla ne päivät, jotka oman rutkun korjaamiseen menee. Ei vaan kehtaa pahasti sillä törmäillä. Se kävisi aivan liian kalliiksi jo.
Koomista oli käydä näyttämässä autoa. Olin etukäteen soittanut ja sopinut, minä päivänä auton tuon näytille. Koomista asiasta tekee se, että oli pitänyt erikseen sopia siitä, etten tuo sitä aamukahdeksalta vaan valoisan aikaan. Varmaan pitivät minua luolamiesaikaan jääneenä, mutta eivät valittaneet aiheesta enempää. Samalla tavalla jouduttiin sopimaan siitä, kun auto viedään korjaukseen. Tosin tällä kertaa minulle ei enää naurettu, kun sanoin, etten tuo sitä pimeällä. Harvaa ihmistä nimittäin naurattaa lähteä ajelemaan tällä pimeydellä pelkillä parkeilla. Sen verran on tällä hetkellä valotehoa autossa. Onneksi pitkät sentään toimivat vielä, mutta ei sitä voi pitkät päälläkään ajella toisia vastaan, kun tunnetusti niiden teho Fordissa on ihan kohtuullisen hyvä. On siis vältettävä pimeitä metsäteitä hetken aikaa.
Kuvissa esiintyvät molemmat etukulmat. Huomioikaa erityisesti pesuainesäiliön kaunis sijainti (oikeassa paikassa, mutta puskurittomana typerän näköinen) ja varsin kauniisti muotoiltu ajovalo (rikkinäinen lasi on uusinta uutta Lapissa) sekä ehdottomasti konepellin pehmeä muotoilu.
perjantaina, tammikuuta 05, 2007
Uusi vuosi, vanhat kujeet...
Mistähän tämän vuoden aloittaisi? Viikon mittainen vapaa, jonka aikana on ollut eristyneenä muusta maailmasta tuntuu tehneen hyvää. Tässä välissä vakuutusyhtiö on tehnyt päätöksen, jonka mukaan minun täytyy maksaa tuosta Petteri Punakuonon aiheuttamasta remontista vain omavastuuosuus. Jee! Hyvä uutinen sinällään, vaikka vakuutusmaksut tulevatkin nousemaan aivan varmasti reippaanlaisesti. No, pääasia, ettei henkilövahinkoja tullut.
Uusi vuosi oli, tuli ja meni. Hieman puolenyön jälkeen minulla pirahti puhelin ja tietenkin tunnistaessani soittajan, soitin hänelle takaisin päin. Kyse siis oli häläristä, jota tämän ihmisen kanssa olemme ennenkin käyttäneet silloin, kun toinen haluaa jutella, mutta puheaika on vähissä kyseiselle kuulle. Nytkin siis soitin takaisin toivottaakseni hänelle hyvää uutta vuotta ja kuunnellakseni, mitä hänellä on mielen päällä.
Jälleen kerran sellainen puhelu, joka sai kyyneleet virtaamaan. Tälläkin kertaa kyseisen ihmisen ääni, puheenaiheet ja muut saivat muistamaan hieman liiankin hyvin, mitä minulta otettiin pois. Kyse siis ei todellakaan ole ex-aviomiehestä. Sen ihmisen ääni saisi vain ärtymyksen nousemaan. Tämä kyseinen ihminen, jälleen kerran raotti mieltään niistä asioista, joita hän olisi halunnut elämältään, mutta sairauden takia jäivät nyt tulevaisuuden hämäriin. Hän puhui siitä, kuinka oli aikanaan halunnut enimmillään kolme lasta ja kahteen oli tullut stoppi avovaimon kanssa. Hetkellisen hiljaisuuden jälkeen hän totesi, että oikeastaan hän olisi halunnut minun kanssani lapsia, oli kuulemma jopa jo suunnitellut asioita siihen suuntaan. Mitäpä siinä sitten enempää tarvitaankaan, että toinen itkee?
No, elämä on jokseenkin epäoikeudenmukaista noissa asioissa. Täytyy vain toivoa, että elämä muuttuisi tasaisemmaksi. Alkaa vähitellen ilmeisesti tikittää se biologinen kello, joka vaatii olojen tasaantumista ja parisuhteen löytämistä. Se kello tosin on välillä jo kukkunutkin siihen malliin, että oksat pois ja pala larvaa.
Töissä on kohtuullisen rauhallista tällä hetkellä. Vielä ei ole alkanut se spurtti kohti kevättä ja kesää. Vielä vietetään rauhallista joululomaa. Loppiaisen jälkeen ollaan taasen mukana menossa. Tosin nyt jo tulee mietittyä kesän lomia, leirejä ja muita. Onneksi vielä ensi viikko menee reissailemiseen, tosin työpaikan kustannuksella. Siis minä vietän maanantaista torstaihin aikani Keski-Suomessa, työhön liittyen. Ehkä tuostakin koulutuksesta saa jotain inspiraatiota työntekoon taas tälle vuodelle.
Serkulle kerrottakoon, että kirjailen jossain vaiheessa näkyviin sen kultakorttireunaisen miehen tarinan. Sopii sitten naureskella historian merkillisyyksille... Tai tietysti, voit kysyä äidiltäsi, hänelläkin on muistaakseni aiheesta jotain tietoa... ;)
Uusi vuosi oli, tuli ja meni. Hieman puolenyön jälkeen minulla pirahti puhelin ja tietenkin tunnistaessani soittajan, soitin hänelle takaisin päin. Kyse siis oli häläristä, jota tämän ihmisen kanssa olemme ennenkin käyttäneet silloin, kun toinen haluaa jutella, mutta puheaika on vähissä kyseiselle kuulle. Nytkin siis soitin takaisin toivottaakseni hänelle hyvää uutta vuotta ja kuunnellakseni, mitä hänellä on mielen päällä.
Jälleen kerran sellainen puhelu, joka sai kyyneleet virtaamaan. Tälläkin kertaa kyseisen ihmisen ääni, puheenaiheet ja muut saivat muistamaan hieman liiankin hyvin, mitä minulta otettiin pois. Kyse siis ei todellakaan ole ex-aviomiehestä. Sen ihmisen ääni saisi vain ärtymyksen nousemaan. Tämä kyseinen ihminen, jälleen kerran raotti mieltään niistä asioista, joita hän olisi halunnut elämältään, mutta sairauden takia jäivät nyt tulevaisuuden hämäriin. Hän puhui siitä, kuinka oli aikanaan halunnut enimmillään kolme lasta ja kahteen oli tullut stoppi avovaimon kanssa. Hetkellisen hiljaisuuden jälkeen hän totesi, että oikeastaan hän olisi halunnut minun kanssani lapsia, oli kuulemma jopa jo suunnitellut asioita siihen suuntaan. Mitäpä siinä sitten enempää tarvitaankaan, että toinen itkee?
No, elämä on jokseenkin epäoikeudenmukaista noissa asioissa. Täytyy vain toivoa, että elämä muuttuisi tasaisemmaksi. Alkaa vähitellen ilmeisesti tikittää se biologinen kello, joka vaatii olojen tasaantumista ja parisuhteen löytämistä. Se kello tosin on välillä jo kukkunutkin siihen malliin, että oksat pois ja pala larvaa.
Töissä on kohtuullisen rauhallista tällä hetkellä. Vielä ei ole alkanut se spurtti kohti kevättä ja kesää. Vielä vietetään rauhallista joululomaa. Loppiaisen jälkeen ollaan taasen mukana menossa. Tosin nyt jo tulee mietittyä kesän lomia, leirejä ja muita. Onneksi vielä ensi viikko menee reissailemiseen, tosin työpaikan kustannuksella. Siis minä vietän maanantaista torstaihin aikani Keski-Suomessa, työhön liittyen. Ehkä tuostakin koulutuksesta saa jotain inspiraatiota työntekoon taas tälle vuodelle.
Serkulle kerrottakoon, että kirjailen jossain vaiheessa näkyviin sen kultakorttireunaisen miehen tarinan. Sopii sitten naureskella historian merkillisyyksille... Tai tietysti, voit kysyä äidiltäsi, hänelläkin on muistaakseni aiheesta jotain tietoa... ;)
lauantaina, joulukuuta 30, 2006
PORO PRKL!!!
No niin.. Eipä tämä vuosi tästä olisi enää huonommaksi voinut kääntyä. Kävin ihan asiaa hoitamassa tuolla naapurikunnan puolella ja takaisin tullessani kerrankin olin nopeusrajoituksen puitteissa. Niinpä tietenkin hyppäsi oikealta eteen poro. Jäisellä tiellä väistämismahdollisuuksia on perinteisesti liiankin kanssa, joten torvet soiden ja jarrulla kaksinjaloin seisoen tämäytin Petterin kankkuun että kopsahti.
No, onneksi vauriot olivat vain henkisiä poron osalta, se loikki iloisesti metsään, ja minun osaltani henkisiä ja taloudellisia. Autosta meni lamppua ja muuta vastaavaa, kaikkein omituisinta on, että airbagin valo vilkuttaa minulle ajon aikana. Onneksi se ei sentään lauennut silmille siinä samalla. Se se olisi puuttunutkin, että olisi saanut niskaansa senkin vielä.
Ehkä ensi vuosi menisi pykälän paremmin. Huonommin se ei ainakaan enää voi mennä...
No, onneksi vauriot olivat vain henkisiä poron osalta, se loikki iloisesti metsään, ja minun osaltani henkisiä ja taloudellisia. Autosta meni lamppua ja muuta vastaavaa, kaikkein omituisinta on, että airbagin valo vilkuttaa minulle ajon aikana. Onneksi se ei sentään lauennut silmille siinä samalla. Se se olisi puuttunutkin, että olisi saanut niskaansa senkin vielä.
Ehkä ensi vuosi menisi pykälän paremmin. Huonommin se ei ainakaan enää voi mennä...
keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006
Maanantai...
Jep jep.. Näyttää siltä, että talvi ottaa takapakkia ja Etelä-Suomen säät valtaavat myös Lapin. Täällä on satanut viimeiset kaksi päivää vettä. Ei ole ollenkaan mukavaa, että valoisuus muuttuu pimeäksi, märäksi ja ankeaksi. No, ei voi itse valita säitään.
Maanantai oli outo päivä, se meni kuin kuumeessa. Aamulla kello oli suurin piirtein 04.00, kun saavuin Turusta kotiin. 06.30 soi herätyskello ja täysin luomet turvoksissa piti valua suihkuun ja lähteä autolla kohti isompaa kylää. Taas kerran piti vaihdattaa tuulilasia autoon tai siis Fordiin. Aurauskepit vain hyppivät silmissä, kun väsytti niin perusteellisesti. Onneksi tiellä ei ollut paljoa liikennettä, joten minun harvinaisen paljon vaihtelevat ajovauhtini ja ajolinjani ei juuri ketään häirinnyt.
Vähän ennen kaupunkia eteeni kuitenkin tuli perä edellä ajelemaan lava-dasse siis joku vanha avolava. Tarpeeksi väsynyt kun olin, keskityin vain tuijottamaan kyseisen vehkeen takavaloja. Yllätyin, kun äkkiä auton jarruvalot syttyivät ja aivan selvästi dasse alkoi vetää lukkojarrutusta siinä nenän edessä. Minä en tietenkään nähnyt mitään syytä, miksi jarrutetaan, mutta pakko oli lyödä liinat lukkoon. Meni hetki ja tien varresta eteen hyppää poro. No voi V***U!
Porot ovat oikeasti typeriä eläimiä. Tämäkin yksilö jäi seisomaan keskelle tietä, vaikka minun autoni ei ollut vielä lähelläkään pysähtymistä. Sorkkiinsa tämä kaveri otti vauhtia vasta sitten, kun aloin soittaa torvea. Sitten loikittiinkin ja vauhdilla tien yli ja lähimpään pusikkoon. Lava-dasse ajeli tyytyväisenä siinä vaiheessa jo pitkän matkan päässä. Mieli olisi tehnyt tirvaista käkättimeen sitä kuskia. Varmasti huomasi, ettei ollut ihan sentin päässä enää se kolarointi ja silti vaan ajeli menemään. PRKL!
Tuulilasi vaihdettiin, 4 tunnin odotuksella sain auton pois ja pääsin ajamaan takaisin kotiin. Kello oli noin 14, kun kaaduin sänkyyn ja seuraava havainto maailmasta minulla on maanantailta kello 23.00, kun piti käydä vessassa. Samaa soittoa kuitenkin takaisin sänkyyn ja tiistaiaamuna varsin pirteänä hereille yhdeksän tienoilla. Tulipahan ainakin nukuttua osa univeloista pois. Ei vanha enää jaksa notkua vähillä unilla 4 vuorokautta putkeen. No jaa, elämä on aika usein epäreilua, ainakin minua kohtaan. Hyvä kuitenkin niin, että jonkinlaista palautumista tapahtuu edes välillä.
Maanantai oli outo päivä, se meni kuin kuumeessa. Aamulla kello oli suurin piirtein 04.00, kun saavuin Turusta kotiin. 06.30 soi herätyskello ja täysin luomet turvoksissa piti valua suihkuun ja lähteä autolla kohti isompaa kylää. Taas kerran piti vaihdattaa tuulilasia autoon tai siis Fordiin. Aurauskepit vain hyppivät silmissä, kun väsytti niin perusteellisesti. Onneksi tiellä ei ollut paljoa liikennettä, joten minun harvinaisen paljon vaihtelevat ajovauhtini ja ajolinjani ei juuri ketään häirinnyt.
Vähän ennen kaupunkia eteeni kuitenkin tuli perä edellä ajelemaan lava-dasse siis joku vanha avolava. Tarpeeksi väsynyt kun olin, keskityin vain tuijottamaan kyseisen vehkeen takavaloja. Yllätyin, kun äkkiä auton jarruvalot syttyivät ja aivan selvästi dasse alkoi vetää lukkojarrutusta siinä nenän edessä. Minä en tietenkään nähnyt mitään syytä, miksi jarrutetaan, mutta pakko oli lyödä liinat lukkoon. Meni hetki ja tien varresta eteen hyppää poro. No voi V***U!
Porot ovat oikeasti typeriä eläimiä. Tämäkin yksilö jäi seisomaan keskelle tietä, vaikka minun autoni ei ollut vielä lähelläkään pysähtymistä. Sorkkiinsa tämä kaveri otti vauhtia vasta sitten, kun aloin soittaa torvea. Sitten loikittiinkin ja vauhdilla tien yli ja lähimpään pusikkoon. Lava-dasse ajeli tyytyväisenä siinä vaiheessa jo pitkän matkan päässä. Mieli olisi tehnyt tirvaista käkättimeen sitä kuskia. Varmasti huomasi, ettei ollut ihan sentin päässä enää se kolarointi ja silti vaan ajeli menemään. PRKL!
Tuulilasi vaihdettiin, 4 tunnin odotuksella sain auton pois ja pääsin ajamaan takaisin kotiin. Kello oli noin 14, kun kaaduin sänkyyn ja seuraava havainto maailmasta minulla on maanantailta kello 23.00, kun piti käydä vessassa. Samaa soittoa kuitenkin takaisin sänkyyn ja tiistaiaamuna varsin pirteänä hereille yhdeksän tienoilla. Tulipahan ainakin nukuttua osa univeloista pois. Ei vanha enää jaksa notkua vähillä unilla 4 vuorokautta putkeen. No jaa, elämä on aika usein epäreilua, ainakin minua kohtaan. Hyvä kuitenkin niin, että jonkinlaista palautumista tapahtuu edes välillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
