Tänään tuli ensimmäistä kertaa tänä talvena sellainen tunne, että kevätkin alkaa jossain vaiheessa. Se johtui siitä ainoasta talitiaisesta, joka uskaltautui 25 asteen pakkasessa avaamaan suunsa. Yhdistettynä auringonpaisteeseen tuo linnunlaulu antoi, hieman valheellisestikin, mielikuvan keväästä tai alkavasta kesästä. Jos sillä hetkellä olisi ummistanut silmänsä, unohtanut sormia polttelevan pakkasen ja kuvitellut auringon lämmittävän, olisi voinut luulla olevansa kesässä. Voiko tästä päätellä vaikka sen, että talvi alkaa riittää? Kyllä, minulle riittäisi vähitellen tämä talvi. Voisi jo olla kevät tai kesä. Ei talvessa muuten mitään suuria ongelmia ole, mutta pikkuhiljaa alkaa ärsyttää jatkuva kaiken jäätyminen.
Auringonpaisteen vaikutuksen huomaa myös kanssaihmisissä. Vähän joka toinen esittää kummallisia temppuja heti, kun aurinko alkaa vähänkään lämmittää. Ehkä se sulattaa talviunessa olleet tunteet ja ihmiset. Totuushan on sekin, että uusia seurustelusuhteita alkaa helpoimmin keväällä. Silloin ihmiset ovat vain täynnä virtaa ja haluavat yrittää uudelleen. Sen päivän todellakin kun näkisi, että itsekin viitsisi kevään kunniaksi aloittaa jotain uutta.
Valon lisääntyminen piristää. Toisaalta, olen huomannut myös sen, että se voi aiheuttaa väsymystä. Tämä tarkoittaa puhtaasti sitä, että aurinko voi paistaa sänkyysi, jolloin nukkumisesta tulee mahdotonta. Olen tosin huomannut, että jälleen nukun huonosti muutenkin. Heräilen aamuyöllä 3 - 4 aikoihin, enkä tahdo sen jälkeen saada unta. Johtuu ehkä liiasta työnteosta. Kohta tässä on sekaisin kuin seinäkello, mutta ei se mitään. Sitten voi pohtia pidempäänkin näitä valon ja pimeän vaihteluita, kun työt lakkaavat häiritsemästä elämää noin muuten.
"Lumi sulaa, riisuu kauniin peiton rujon maan. Kevään jätteille nyt hautauomat kaivetaan. Kuumeisesti luonnon rumuus piiloon lapioi, kun et omaa luontoasi piiloon laittaa voi. Ullakolla pienen nurkkahuoneen hyllyllä asekoneen osia ja miesten lehtiä. Poika makaa laverilla, yöt on jääneet taa. Kevään virta solisee ja veri huohottaa. Talven maa mustaa mieltä rauhoittaa, vaan juoksevan veden aikaan ei rauhaa saa.
Isä katsoo savuavan saunan hiillosta. Koira kiertää kehää pihakaivon pohjalla. Poika kahlaa koivikossa kuolaa poskellaan. Pian saapuu miehet valkoisissa takeissaan. Kevään tullen poika kuulee niitä ääniä, joita ei voi kuulla isä eikä äitinsä. Vieraat alkavat vierastaa heidän taloaan. Juoru kulkee, mutta perheen eessä vaietaan. Talven maa mustaa mieltä rauhoittaa, vaan juoksevan veden aikaan ei rauhaa saa.
Sille, jonka kevät vei, nyt päätä puistetaan. Kielin halkaistuin hulluksi lyötyä muistetaan. Luullen, ettei se voi koskaan heitä tavoittaa, vaan se lyö leiman kehen vain sen lyödä haluaa. Talven maa mustaa mieltä rauhoitaa, vaan juoksevan veden aikaan ei rauhaa saa." Timo Rautiainen ja trio Niskalaukaus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti