Fever...

Viikko lipesi otteesta tiistain tienoilla. Siis todellakin minulla lipesi ote todellisesta maailmasta ja vetäydyin omaan asuntooni kahden paksun peiton alle palelemaan ja hikoilemaan. Tiistaina olin koulutuksessa. Kesken päivää alkoi tuntua siltä, että joku leikkii paikan termostaatilla ja kiertää sitä kylmemmälle. Ei auttanut muu kuin laittaa takki päälle loppupäiväksi ja koetta sitkutella koulutus loppuun. Iltapäivällä autolla ajaminen oli jokseenkin vaikeaa, mutta sitkeästi piti tähtäillä aurauskeppien väliin ja löysihän sitä ehjänä kotiapteekin eteen. Apteekista hain tavallisia särkylääkkeitä ja laukkasin kotiin. Kotona löin kuumemittarin kainaloon ja mietin, miten hoitaisin loput työasiat. Kun mittari alkoi piipata, työhuolet kaikkosivat saman tien. 39,6 oli tarpeeksi jopa minulle, joten julistin työpäivän täydeksi, soitin esimiehelle ja peruin loput tapaamiset.

Tuon jälkeen minulla on hyvin hitaita ja irrallisia muistikuvia asioista aina eilisiltaan asti. Muistan kyllä, että esimies soitti minulle sekä keskiviikkona että torstaina varmistaakseen, milloin olen taas työkunnossa. Muuten on harvinaisen harmaata ja epäselvää massaa pari päivää. Jatkuvasti minulla oli jano ja koko ajan olin tekemässä mehua valmiiksi isoimpaan kuppiin, jonka tuvasta löysin. No, kuume onneksi laski. Olo on tosin vieläkin voimaton. Eilen oikein pelästytti, kun katsoin aamulla peiliin. Parin päivän sairastaminen sai minut näyttämään lähinnä kummitukselta. Naama oli valkoisempi kuin pitkiin aikoihin mistään syystä. Kuume jostain syystä näyttää imaisevan silmät kuoppiinsa ja silmien alla kauheat kurtut. Kuume rasittaa aika totaalisesti.

Tänään yritetään taas ottaa otetta tähän elämään. Kuumetta ei ole, mutta hieman epätodellinen olo edelleen. Johtuu varmaankin osittain siitä, että minulla on edelleen repivä yskä. Yskänpuuskat tahtovat välillä olla sellaisia, että päässä heittää. Onneksi nekin ovat vähenemään päin.