Unet

Unet ovat merkillisiä. Vaikka tietääkin, etteivät ne ole todellisuutta, niissä sekoittuu mielenkiintoisella ja toisinaan mieltä kääntävällä tavalla erilaiset asiat. Hyvänä esimerkkinä tästä mieltä kääntävästä unityypistä oli eräs minun unistani pari yötä sitten.

Unessa esiintyi eräänä päätähdistä minun ex-aviomieheni, joka yritti unessa käydä kimppuuni. Soitto hätäkeskukseen tuotti unessa päivystäjältä vastauksen: "No, mitä nyt taas?" Jotenkin kuulosti karulta tavalta vastata hätäkeskuksesta, jos toinen sinne hädissään yrittää soittaa. Toisaalta, soitettuani tosielämässä pariinkin otteeseen hätäkeskukseen, tiedän, että vastaus ei todellakaan ole tuollainen.

Olen kuitenkin huomannut, että unet tuovat esiin sellaisia asioita, joita on miettinyt, muttei välttämättä yhdistele aivan samalla tavalla. Aina välillä tuppaa mietityttämään se, ovatko unet oikeasti vain sattuman varaisia vai hakeeko oma pään sisältö niillä jotain tiettyä tarkoitusta.

Minä olen taipuvainen väittämään, että unet ovat tietynlainen koonti asioista, jotka ovat olleet mielen päällä. Ne eivät ole mikään tunteiden pyrkimys mihinkään, vaan enemmänkin aivojen irroittelua. Ihan kuin aivoissa jokin tuumisi, että mitähän hässäkkää saisi aikaan, jos nämä elementit yhdistäisi näin... Ja sitten viaton nukkuja saa riesakseen omituisia hätäkeskuksen päivystäjiä ja ex-aviomiehiä sun muita. Enää puuttuu se, että joku julkkis vierailisi.

Ihmisen arvo

Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Onko se työ, perhe tai raha?

Sitä kysymystä tässä on joutunut pohtimaan, kun työyhteisössä on istuttu koulutuksessa. Periaatteessa koulutus pyrkii siihen, että tässäkin alle 20 hengen työyhteisössä jokainen uskaltaisi sanoa, mikä mättää. No, käytännössä epäilen, ettei sellaisen hengen luominen vain ole mahdollista, kun työ on näinkin erityyppistä jokaisella.

Juttelin itse eilen iltapäivällä työyhteisökonsultin kanssa kahden kesken noin tunnin verran. Kyseinen henkilö on vanhempi naisihminen, jolla on pitkä kokemus omasta työstään. Hän halusi tietää minun menneisyydestäni ja tulevaisuuden suunnitelmistani. Menneisyyden valottaminen tuntui tietyiltä osin kauhistavan häntä. Sieltä nimittäin löytyivät avioeron, väkivallan sekä jonkinlaisen juurettomuuden möröt.

Juurettomuudella en tarkoita sitä, ettenkö tietäisi, mistä olen tullut ja ketkä ovat sukuani. Tarkoitan sitä juurettomuutta, etten tunne olevani kotona juuri missään. Minulla on aina matkalaukku pakattuna ja puolet muuttolaatikoista purkamatta. Ensimmäisen muuttoni jälkeen en ole asettunut koskaan mihinkään pysyvästi. Minulla meni melkein 3 vuotta, ennenkuin aloin kutsua ex-aviomieheni ostamaa taloa kodiksi. Eikä sitä lystiäkään sitten kovinkaan pitkään kestänyt. Jotenkin tuntuu kuin siinä koti-sanassa olisi jokin taika, joka muuttaa asiat heti huonompaan suuntaan.

Avioero ja väkivalta jättävät tietysti omat jälkensä ihmiseen. Kukaan ei voi väittää selviytyneensä niistä asioista täysin samanlaisena kuin aiemmin on ollut. Ainakaan minä en voi väittää sitä itseni kohdalta.

Voisi sanoa, että perhe-elämä minun kohdallani on toistaiseksi epäonnistunut ja komeasti. Työelämään olen päässyt viime vuonna käsiksi oikein kaksin käsin ja se tuntuu onnistavan paljon paremmin. Rahat minulla eivät ole koskaan jääneet pesimään. Voinko siis päätellä, että minun ihmisyyteni on pahasti vajavaista, kun kaksi asiaa kolmesta on enemmän tai vähemmän pielessä? Vai mittaisiko minun ihmisarvoani kuitenkin jokin muu asia?

Työyhteisökonsultti sanoi kahdesti, että minä olen rohkea nainen. Hänen mielestään on ollut rohkea valinta muuttaa toiselle puolelle Suomea ja aloittaa elämä puhtaalta pöydältä uudestaan. Minä en ole aivan samaa mieltä.

Etäsuhteet

Olen miettinyt, miten etäsuhteet toimivat. Onko niillä jokin kaikkea aikaa ja avaruutta uhmaama funktio vai muodostavatko ne jonkinlaisen rinnakkaistodellisuuden itseään varten? Toisinaan olen nimittäin huomannut, että etäsuhteita eivät koske samat syyn ja seurauksen lait kuin tavallisia suhteita.

Etäsuhteet ovat eräänlainen mysteeri. Pari saattaa asua eri puolilla Suomea ja suhde voi hyvin. Molemmat kaipaavat toisiaan juuri sopivasti, kumpikaan ei ole liian mustasukkainen eikä kumpikaan kaipaa toista suhdetta. Kun pari sitten päättää asettua vakituisesti yhteen asumaan ja elämään, ongelmat alkavat. Saman katon alla löytyy äkisti yksi sitoutumiskammoinen, yksi sairaalloisen mustasukkainen, yksi pettäjä, yksi väkivaltainen alkoholisti ja vähintään kaksi sellaista ihmistä, jolla ei ole pätkän vertaa suvaitsevaisuutta toista kohtaan.

Miten niin voi käydä?

Eivätkö esim. pitkät puhelinkeskustelut ja yhdessä aiemmin vietetty aika mitenkään kohtaa todellisuutta ennen yhteen asettumista?

Kuolemasta

Ajatukset ovat tänään jotenkin sekavat. Töitä on liikaa ja mielessä taka-alalla painaa huoli rakkaasta ihmisestä, jolla on vaikea päivä. Ei ole helppoa saattaa hautaan omaa isäänsä. Ei edes silloin, kun kuolema on ollut odotettavissa ja surutyötä on ehtinyt tehdä jo sairaalasängyn vierellä.

Kuolema ja sen käsitteleminen on aina vaikeaa. Työn puolella näen yleensä elämänsä huippuvireessä olevia ihmisiä, mutta heitä koskettaa monesti isovanhemman poisnukkuminen tai oman vanhemman äkillinen ja arvaamaton lähtö. Koulutus on toki antanut eväitä siihen, kuinka läheisensä menettäneen kanssa on toimittava, mutta mikään koulutus ei lopultakaan anna sitä tietoa, miten toista voi oikeasti auttaa.

Olen huomannut, että nuorille ihmisille kuolema tuntuu kaukaiselta ja kauhistuttavalta. Jokainen nuori ajattelee, ettei kuolema voi koskaan tavoittaa juuri häntä itseään. Kauhistuttavinta on, jos joku suurin piirtein oman ikäinen kuolee. Se herättää nuoressa ihmisessä kuolemanpelon. Pelon, jota ei voi järkevästi käsitellä, sillä totuushan on se, että ennemmin tai myöhemmin jokainen kuolee. Joillekin pelko on kuitenkin niin lamaannuttavaa, että ihminen lakkaa elämästä pelätessään väistämätöntä.

Rakkaan ihmisen tilanteeseen palatakseni, hän on puhunut minulle paljon asioistaan. Hän on puhunut vanhemmistaan, omista ajatuksistaan ja tunteistaan sekä lapsistaan. Minä ymmärrän sen vaikeuden, joka on olemassa, kun täytyy kertoa pienelle lapselle niinkin vaikeaselkoisesta asiasta kuin kuolema. Lapsi ei ymmärrä asiaa samalla tavalla kuin aikuinen. Monen lapsen mielestä voi kuolla tänään ja leikkiä taas huomenna. Lapsen maailmassa taikuus on normaalia. Selittämättömiä asioita voi tapahtua.

Aikuiset eivät usko selittämättömiin asioihin. Eivät sitten millään. Vaikka kuolema koskettaa jokaista, kukaan ei osaa sitä selittää. Vieläkään kukaan ei selitä, miksi ihmiset kuolevat silloin kun kuolevat ja näennäisesti sattumanvaraisessa järjestyksessä. Ystäväni sanoi isänsä kohdalla tästä kauniisti;

"isäni lähtee sitten, kun hänelle on paikka valmiina, ei aiemmin"

Ruskot sun muut

Eilen täpinöissäni laitoin sähköpostia äidilleni. Mainitsin siinä, että työhuoneeni ikkunan edessä pomppii jänis. Itselleni tyypillisesti olin kirjoittanut sen harittavalla kymmensormijärjestelmällä väärin.

"Ehkä tästä järki vielä palautuu, kunhan nuo ruskot lakkaavat ikkunan alla hyppimisen."

Jep jep.. Sehän antoi aivan selvän kuvan minun kielitaidostani ja itseilmaisustani. Päätin oitis ottaa asiasta onkeeni ja selvitin, että ruskot voivat olla yhtä lailla koiria tai hevosia, niitäkin toisinaan näkyy tuosta samaisesta ikkunasta.

Tästä siis voidaan päätellä, että kaikki ikkunasta nähdyt eläimet ja muut oudot ilmiöt voidaan aina nimetä yleispätevästi ruskoiksi. Tai sitten ei...