Päivitystä...

Kuukausi on mennyt aivan hukkaan ilman mitään havaintoa aiheesta. Johtuu ehkä lisääntyneestä vapaa-ajasta, että mitään ei ehdi tehdä, kun kaiken voi aina siirtää seuraavaan päivään.. paitsi vessassa käymisen, joka täytyy suorittaa juuri sillä hetkellä, kun ensimmäinen oire vessahädästä ilmenee.. muuten voi olla jo liian myöhäistä...

Vatsa-asukki kasvaa hurjalla vauhdilla. 2.1. kävin paikallisen keskussairaalan lääkärillä jälleen, koska viime postauksessa mainitut rasitustulokset lopulta johtivat raskausdiabeteksen toteamiseen ja insuliinipistoshoitoon. Nyt siis kahdesti päivässä piikitän pitkäkestoista insuliinia, jotta verensokeriarvot pysyisivät hyvällä tasolla. Tämä tilanne on johtanut siihen, että äitiyspoliklinikalla pitää käydä parin viikon välein. Siellä sitten otetaan sydänkäyrää JormaTuulikista ja ultralla mittaillaan, millaisissa mitoissa suurin piirtein kasvetaan. Viime käynnillä painoarvio kääpiölle oli 2,8kg, joten ihan kunnon mötikkä sieltä on tulossa. Samassa yhteydessä lääkäri teki sisätutkimuksen, jonka jälkeen totesi tilanteen haiskahtavan sille, että kääpiö voisi kuoriutua etuajassa. Kielsi harrastamasta seksiä viikkoon, ettei ainakaan edesauta synnytystä käynnistymään etuajassa. Meinasin nauraa ääneen siinä vaiheessa.

No, on se hyvä, että on hauskaa lääkärin ohjeiden kanssa.

Sukulaiset ovat vihdoin päässeet tutkailemaan minun puoltani, jossa kalusteet on aseteltu jotenkin paikoilleen. On siis synttärikahvitettu kaikki ne, jotka sattuivat sopivasti kyselemään kahvien perään tai muuten olemaan yhteydessä niihin aikoihin. On myös vihdoin tavattu eräskin sellainen ihminen, jonka olen netin maailmassa tuntenut melkein 10 vuotta, mutten koskaan tavannut livenä. Se oli poikkeuksellisen hauskaa. Joskus niinkin, että livenä tavattu ihminen muistuttaa sitä mielikuvaa, jonka tästä on luonut.

Nyt siis jäädään täällä odottelemaan kääpiön kuoriutumista. Odotettavissa siis vielä hitaampaa päivitystä, ellei jokin kirjoittamisen tarve äkillisesti iske.

Velttoilua...

Eilen se sitten virallisesti alkoi - äitiysloma siis. Tähän asti on mennyt hiljaiseloa viettäen muutosta asti. Ensin meni siihen muuton järjestelemiseen ja toteuttamiseen, sittemmin tavaroiden paikoilleen laittamiseen. Tämä jälkimmäinen osa on edelleen kesken, kun jaksaa sitä hommaa aina tunnin verran tehdä ja sitten alkaa risoa joku asia niin hyvin, että on vaihdettava taloa. Tällä hetkellä siis majoitun vanhempieni työhuoneen lattialla - vähänkö säälittävää, etten ole vieläkään raivannut itselleni sänkyyn asti vievää polkua ja asetellut sänkyyn lakanoita. No, ehkä ensi viikko aivan oikeasti saisi jo tämänkin asian järjestymään, kun vanhemmat menevät töihin lomiltaan.

Ensimmäinen neuvolakäynti tälläkin paikkakunnalla on suoritettu. Ajan saaminen sujui yllättävän helposti, kun otetaan huomioon, että taas on kyseessä suurempi paikkakunta kuin edellinen. Alkuviikosta kävin ihmettelemässä, miten tässä neuvolassa hommat sujuvat ja ihan mukavalta näytti. Tosin paikalla ei ollut se neuvolantäti, jota tästä eteenpäin pitäisi nähdä, vaan hänen tuuraajansa, joka taas sattuu tuntemaan minun vanhempani sekä siskoni.. että se siitä puolueettomasta maaperästä..

Kääpiö tuntuu voivan kaikkien mittareiden mukaan ihan hyvin. Liikkui kaiken aikaa, kun yritettiin saada sydänääniä ja kuulemma oli pää alaspäin ainakin tässä kohtaa. Toki JormaTuulikki ehtii vielä monesti heittää itsensä toisinpäin ennen helmikuun alkua, mutta toistaiseksi tilanne on siltäkin osalta ihan normaali. Kooltaankin kaveri oli tämän ikäiseksi neuvolantädin mukaan oikein hyvä. Ei siis ole holtittomasti kasvanut, eikä ole liian pienikään.

Ainoa jälleen kysymyksiä aiheuttava osa oli sokerirasituksen tulokset. Niiden perusteella laitettiin lähete paikalliseen keskussairaalaan diabetes-hoitajalle. Katsotaan nyt sitten, mitä sieltä sanotaan. Edellisellä paikkakunnalla eivät olleet mopsiskaan tuloksista ja täällä kuulemma viimeinen arvo meni yli rajan, joten lähete heilahti menemään ja maanantaina pitäisi aamukahdeksalta jo olla sitten ihmettelemässä. Jos nyt suurin piirteinkään menisi hommat siihen suuntaan, ettei tarvitsisi mitään ihmeellisyyksiä tehdä, olisin ihan tyytyväinen. Tähän asti kun on päässyt aika vähillä kuitenkin.

Viime aikoina on ollut jotenkin sellainen veltto olo, ettei vain ole viitsinyt tehdä mitään ihmeellistä. Minä odotan sellaista tarmon puuskaa, että tulisi suunnaton innostus laittaa ja tehdä jotain. Voi tosin käydä juuri niin, ettei sellaista tule koskaan. Sopisi hyvin minun kohdalleni...

150. bloggaus...

Tässä se nyt on - viimeinen työpäivä ennen äitiyslomaa ja samalla 150. pätkä tekstiä tänne bittiavaruuteen. Sopii vain miettiä, kuinka paljon aikaa sitä on tullut käytettyä näidenkin tekstien kirjoitteluun välillä. Viime aikoina on ollut enemmän ajatukset oman pään sisällä kuin missään muualla. Huomisesta eteenpäin taas olen ilman internetin ihmeellistä maailmaa siihen saakka, että pääsen muuttamaan. Muuton jälkeen voin tehokkaasti sosialisoida käyttööni vanhempien yhteyttä tarpeen mukaan.

Tässä vaiheessa vielä ihmetyttää, mitä ihmettä minä oikeastaan teen seuraavat pari kuukautta ennen tuon kääpiön kuoriutumista. Epäilemättä sille ajalle alkaa löytyä käyttöä, kunhan pääsen eroon palkkatyöstä ja alan keskittyä edes jossain määrin siihen, että tuo kääpiö aivan oikeasti aikoo kuoriutuakin jossain vaiheessa. Tähän mennessä ei ole vielä ehtinyt upota täysin tajuntaan, että tämä raskausvaihe ei ole mitenkään pysyvä asiaintila. Ilmeisesti minulla on tässä hommassa normaalia pidemmät piuhat. Ihan sillä perusteella, että minulla meni kauan sen tajuamiseen, että aivan oikeasti minä olen raskaana, ettei tämä ole mikään kosmisen mittaluokan vitsi. Sen seurauksena en ole vieläkään päätynyt ymmärtämään, että tämä kääpiö aikoo tulla vielä ulos tuolta vatsasta ja siitä kasvaa (toivottavasti) aikojen saatossa aikuinen ihminen.

Jos ei edes ajattele tuonne aikuisuuteen asti, minun on hyvin vaikea ajatella, että minun sisälläni kasvaa lapsi. Siis sellainen perusajatus puuttuu, että kohta minulla on vauva. Kääpiön liikkeet ovat kyllä hyvinkin konkreettisia ja on aivan selvää, että siellä ollaan vahvasti hengissä, mutta minun aivoissani ei ole vielä naksahtanut mihinkään asentoon se kytkin, jonka pitäisi herättää niitä äidillisiä lässytys- ja tavaroiden ostelu - vaistoja. Ehkä kyse on vain siitä, että olen toistaiseksi keskittynyt vain tekemään töitä ja hoitamaan ne ensin alta pois. Ilmeisesti seuraavat kaksi kuukautta sitten menevätkin juuri siinä, että yritän tajuta, mitä tuon kääpiön kuoriutuminen tarkoittaa.

Töissä on oikeastaan enää muutamia hommia tekemättä. Työpöydän siivoamista, tavaroiden paikoilleen laittelua ja vastaavaa riittää tälle päivälle. Maanantaina käyn vielä tuomassa avaimet ja työpuhelimen pois, ettei tarvitse niitä roikuttaa maailman tappiin asti matkassa tai lähetellä postissa. Sitten ei tarvitse vuoteen katsoakaan työmaan suuntaan. Jotenkin se tuntuu ajatuksena oudolta. No, ehkä aika ratkaisee senkin outouden tunteen jollain kiinnostavalla tavalla. Tässä kohtaa kuitenkin on aika pitää taukoa siihen hetkeen, että seuraavaksi päivitys tulee Etelä-Suomesta. Nautinnollista alkavaa talvea...

Vähiin käy...

Aika menee nopeasti, varsinkin, kun datakaapelit nykäistään poikki pihalta. Työmaalla kävi pieni vahinko ja reilun viikon verran jouduttiin meidän päädyssä tulemaan toimeen ilman tietokoneita. Pihamaalle käytiin tasoittelemaan paikka roskakatokselle ja siinä samalla katkesivat datakaapelit, jotka joku valopää oli laittanut aivan nurmen alle eli noin 20cm syvyyteen. Eihän sellainen riitä.

No, muutenkin tässä on ehtinyt kaikkea taas. Sokerirasituksen tulokset sain käsiini eilen. Niissä ei ollut mitään huomauttamista, vaan olivat aivan hyvissä arvoissa. Muutenkaan ei neuvolantädillä ollut valittamista mitatuista arvoista. Ainoa, jonka kanssa jouduttiin vähän mittailemaan uudestaan, oli verenpaine. Johtui ehkä siitä, että ensimmäisenä puhutiin minun esimiehestäni viisitoista minuuttia. Tahtoo pompata paineet tappiin, kun kyseinen herra otetaan puheeksi. Neuvolakäynnin lopussa kuitenkin oli palattu ihan normaaleihin lukemiin niiden osalta.
Seuraavaksi pitäisikin sitten varata neuvola uudelta kotipaikkakunnalta tai vanhalta kotipaikkakunnalta, kuinka vaan asian haluaa katsoa. Joka tapauksessa pitäisi sinne soittaa ja yrittää päästä taas heidän kanssaan sitten jonkinlaiseen neuvolarytmiin. Voisin vähän epäillä, että sieltä ajan saaminen on vähän vaikeampaa kuin täältä. Täällä neuvolassa on saanut käydä niin usein kuin vain tuntee tarvetta ja vähän yli sen. Uskoisin, että tulevalla paikkakunnalla on neuvolantädeilläkin vähän enemmän töitä ja enemmän tulossa olevia lapsia, joiden asioita hoitaa.
Kaikkiaan töitä on jäljellä enää viikon verran. 21.11. on virallisesti se viimeinen työpäivä ennenkuin pidän pois vuosilomat ja sitten siirryn äitiyslomalle. Tässä vaiheessa alkaa jo vähän hermostuttaa. Kaikki tapahtuu kovin nopeasti kuitenkin, vaikka vielä pari kuukautta sitten ajatteli, että tässähän on vielä aikaa vaikka kuinka paljon. Ei sitä aikaa nyt enää niin kovin paljoa sitten olekaan. Kaikki asiat pitäisi saada kasaan ennenkuin täältä lähtee ja sitten saa rauhoittua miettimään, mitä elämällään tekee kääpiön kuoriutumisen jälkeen.

Ensi viikonloppu menee kuitenkin Suomen Turussa. Sinne taas kerran lähdetään teinien kanssa tutustumaan muun valtakunnan elämään. Hauskahan sitä on nähdä opiskelukavereita ja suuremman maailman toimintaa. Saa nähdä, jääkö kaikkiaan viimeiseksi käynniksi noissa kökkäjäisissä.

Sokerirasitus...

No, jälleen on JormaTuulikin kanssa ravattu paikallisen terveyskeskuksen käytävillä pari tuntia tutkittavina. Oikeammin siis kävin laboratoriossa sokerirasituskokeissa. Ensiksikin, kahdentoista tunnin "syömättä ja juomatta" -paasto on silkkaa kidutusta ihmiselle, jonka suu muistuttaa beduiinin sandaalia jo neljän tunnin vedettömyyden jälkeen. Puhumattakaan siitä, että olen yrittänyt tämän kääpiön kanssa totutella siihen, että aamulla syödään aamupala, jolla sitten potkitaan menemään pitkälle päivään.

Toinen pointti tässä testissä on se litku, jota pitää kipata kitusiinsa puoli litraa. Se näyttää erehdyttävästi joltain cola-juomalta ja etiketin mukaan sen pitäisi sille maistuakin, mutta ei.. Se ei maistu millekään muulle kuin makealle ja hiilihapolle. Senhän kyllä arvaa, mitä hiilihapollisesta juomasta seuraa parissa tunnissa - närästys. Todella mukavaa siis tietää jo valmiiksi sitä juodessaan, että loppupäivän ajan sitten jatkuvasti polttelee kurkussa.

Minulla ei ole mitään käsitystä, millaisia arvoja mittarista olisi missäkin kohtaa pitänyt löytyä. Sopii toivoa, että pysyttiin niissä rajoissa, joissa pitäisi. Sehän tietysti selviää viimeistään ensi viikolla neuvolassa, kun terveydenhoitaja jälleen mittailee ja ihmettelee tuloksia. Ihan kiinnostavaa nähdä, todetaanko tässä kohta raskausajan diabetes. Toivottavasti ei. Minä kun en oikeasti jaksaisi juuri nyt alkaa miettiä, mitä suuhun saa laittaa ja mitä ei. Seuraava muuttokin kun lähestyy kaiken aikaa ja sen miettimisessä on jo aivan tarpeeksi.

Jotenkin nyt viimeisen viikon aikana on veto puuttunut täysin. Viime perjantaina lakon tehnnyt Rellu vielä kruunasi tilanteen. Ehdin soittaa korjaamolle, että autossa on jotain vikaa ja sieltä pyysivät käymään näyttämässä, että voivat arvioida, mitä kaikkea täytyy korjata. No, matkalla korjaamolle sieltä sitten tärähti mittaristoon palamaan laturin merkkivalo ja stop-valo. Ei muuta kuin lihasvoimalla käännellen auto korjaamon pihalle asti ja auto nosturille, että nähtiin vauriot. Monitoimihihna poikki ja joku kiristyspyörä (?) tms. rikki. Se mystinen osa, jonka nimestä minulle ei jäänyt selvää käsitystä, oli ilmeisesti siis hajonnut ensin ja aiheuttanut hihnan katkeamisen. Kyseinen hihna pyörittää laturia, ilmastointilaitetta, ohjaustehostinta, vesipumppua, tuuletinta ja varmaan vielä jotain muutakin. No, autolla ei siis voi ajaa, kun akku ei lataannu. Nyt on taas kerran alla vuokra-volkkari. Vaihtoon menee Rellu heti, kun pääsen etelään tai voi olla, että luovun kokonaan autosta. Ainakaan en enää ikänä ota mitään ranskanpastillia. PRKL!