Pölykoira...

Työ pitää taas otteessaan aika sataprosenttisesti. Aina kun ehtii hetkeksi istua koneen ääreen, tulee viereen joku toinen kertomaan jotain työasiaa. Välillä sitä tulee vain sellainen tunne, ettei ehdi tehdä mitään. Sen puoleen on saanut jäädä blogin kirjoittaminenkin hetkeksi vähemmälle huomiolle.

Eilen olin tarmokas ja siivosin. Ne, jotka tuntevat minun tapani olla ja elää, eivät varmasti hämmenny, kun sanon, että keskellä olohuoneen lattiaa oli sunnuntai-iltana niin suuri pölykoira, että siihen olisi voinut kaatua ja murtaa lonkkansa. Oli siis pakko siivota. Niinpä minä maanantaiaamuna heti sängystä noustuani kaivoin esille imurin, mopin ja moppisangon ja tein historiaa. En sentään tehnyt suursiivousta, mutta kuitenkin. Imuroin, pesin lattiat ja pesin puolet vaatekaappini sisällöstä. Leirin jälkeen on aina pakko pestä kaikki vaatteensa, kun ne haisevat pahalle kuitenkin, oli niitä käyttänyt tai ei. Samaan konkurssiin pesin parit lakanatkin ja vaihdoin kuivausrummusta tulleet puhtaat lakanat tilalle. On se onni, että taloyhtiöllä on kuivausrumpu, kun lakanoita on tylyä yrittää kuivattaa omassa asunnossa.

Tänään sitten jatkuvassa tarmonpuuskassa heitin pihalle yhden ruukkukasvin, joka oli heittänyt henkensä ja toisen kasvin vanhat mullat. Ensimmäinen kasveista kitui koko talven ajan ja kuoli, ilmeisesti vähäiseen valoon. Jälkimmäinen rehu sai kokea kissojen tuhovoiman. Itse kasvista, siis rahapuusta, onnistuin säilyttämään hengissä yhden oksan. Nyt se oksa on vesilasissa ikkunallani. Tavoitteena on jossain vaiheessa saada se uudelleen juurrutettua multaan. Ainakin se kasvattaa pieniä juuria sinne veteen.

Ilmeisesti tekee kevättä päässäkin, kun on tullut tarve siivota nurkkia ja tehdä kotitöitä. Talvella ei kyllä pätkääkään haitannut jättimäinen pölykoira lattialla. Nyt se ahdisti katseellaan. Ehkä se oli tekemässä hampaita jo tai jotain. Alkoi suorastaan pelottaa pimeässä...