Tarttuu?

Hmm.. Mitähän sitä sanoisi? Edellisen kerran puhuin siitä, että voisi tarttua mies matkaan. Kovasti tuntuu, että asia kehittyy siihen suuntaan. Toki, pidetään jalat maassa ja ihmetellään, mitä elämä eteen heittää.

Mutta silti...

Uusiin ihmisiin tutustuminen on jotenkin hankalaa toisinaan. Tässä tapauksessa ei ollenkaan hankalaa. Suurin hankaluus tuli siinä, että minut ehdittiin esitellä jo miehen äidillekin. En ollut ajatellut ihan sellaista tilannetta äkkipäätään. No, onpahan ainakin esitelty sinnekin suuntaan, ettei tarvitse myöhemmin kärvistellä epätietoisuudessa siitäkään. Tosin, harvoin olen kuullut, että ensimmäisiä kertoja nähdessä esitellään jo äidille. Se on pelottavaa, mutta tarkoittaisiko se ehkä sitä, että mies on tosissaan kiinnostunut? En tiedä.

Kaikin puolin muutenkin elämä tuntuu oudolta. Töissä elämä ärsyttää viimeisen päälle raskaasti. Esimies kiukuttelee kuin pienet lapset ja ensimmäistä ja viimeistä kertaa kohdisti oman kiukuttelunsa suoraan minulle. En jää katsomaan enää yhtään pidemmästi sitä pelleilyä. Nyt pitäisi vain löytää sellainen virka, jota haluaa tehdä. Siis lähinnä se, että saisi tehdä ihan tarkalleen sitä, mistä pitää. Saa nytkin osittain tehdä, mutta sitten on niitäkin osia, joita ei niin kiinnostaisi. Pitänee kyllä katsoa vähän sitäkin, ettei heti ensimmäisenä itse nykäise välimatkaksi jotain 500km luokkaa. Jos yrittää jotain viritellä, ei pidä selvästikään itse tehdä asioista liian vaikeita....