Hajanaista...

Elämä näyttää olevan hektistä, kun yrittää tutustua ihmiseen. Olen edellisestä postauksesta eteenpäin jatkuvasti ollut liikkeellä tuon herra-henkilön suhteen. Minua ei oikeastaan tässä kohtaa edes mietitytä, onko kyseinen mies tosissaan vai ei. Ehkä nyt on menossa se hetki, kun ensimmäistä kertaa olen suhteellisen varma siitä, mitä toinen ihminen ajattelee ja mihin hän pyrkii.

Foortin mittariin paukkuu kilometrejä aika tasaiseen tahtiin. Lähes jokaisesta viikonlopusta on tullut vähintään 500km lisää. Tosin, viime viikonloppuna mies oli minun luonani. Ne, jotka tuntevat minun siisteyteni tason osaavat sanoa, ettei aina ole viimeisen päälle luututtu kämppä. Järkytys olikin suuri, kun kävin lauantaina hoitamassa muutamaa työasiaa ja takaisin tullessani ovella vastaan tuli mies mopin kanssa. Hän oli ilman eri kehoitusta vaan päättänyt vähän siivota. Oli tiskattu ja matot oli pihalla tuulettumassa. Voitte vain kuvitella, miten pöllämystynyt minä siinä kohtaa olin. Ei ole ennen tapahtunut sellaista ihmettä minulle, että mies ottaa ja siivoaa omatoimisesti, varsinkaan kukaan ei koskaan ole ottanut minun asunnossani sellaista otetta.

Jossain määrin sisäinen hyvä olotila näyttää heijastuvan töihinkin. Niin paljon kuin esimieskin toisinaan käy hermoille, tällä hetkellä jaksaa taas päästää asiat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Känätköön hän, jos jaksaa, mutta minua ei nappaa alkaa mukaan riitaan. Onneksi välillä näinkin.

Tällä hetkellä kyllä pistää miettimään, mitä on edessä, kun tietää, että työt vähenevät täällä koko ajan. Toisaalta, tällä kohtaa mies pitää ajatukset vahvasti pohjoisessa. On siis eturistiriita siinä, mitä elämällään tekee. Millään ei innostaisi hukata tilaisuutta toisen kanssa ja vastaavasti töitäkin pitäisi tehdä. Etelä-Suomessa töitä olisi enemmän ja pääsisi jopa valitsemaan sitäkin, millaista työtä tarkemmin haluaa tehdä. No, on vain mietittävä ja annettava ajan näyttää.

Tarttuu?

Hmm.. Mitähän sitä sanoisi? Edellisen kerran puhuin siitä, että voisi tarttua mies matkaan. Kovasti tuntuu, että asia kehittyy siihen suuntaan. Toki, pidetään jalat maassa ja ihmetellään, mitä elämä eteen heittää.

Mutta silti...

Uusiin ihmisiin tutustuminen on jotenkin hankalaa toisinaan. Tässä tapauksessa ei ollenkaan hankalaa. Suurin hankaluus tuli siinä, että minut ehdittiin esitellä jo miehen äidillekin. En ollut ajatellut ihan sellaista tilannetta äkkipäätään. No, onpahan ainakin esitelty sinnekin suuntaan, ettei tarvitse myöhemmin kärvistellä epätietoisuudessa siitäkään. Tosin, harvoin olen kuullut, että ensimmäisiä kertoja nähdessä esitellään jo äidille. Se on pelottavaa, mutta tarkoittaisiko se ehkä sitä, että mies on tosissaan kiinnostunut? En tiedä.

Kaikin puolin muutenkin elämä tuntuu oudolta. Töissä elämä ärsyttää viimeisen päälle raskaasti. Esimies kiukuttelee kuin pienet lapset ja ensimmäistä ja viimeistä kertaa kohdisti oman kiukuttelunsa suoraan minulle. En jää katsomaan enää yhtään pidemmästi sitä pelleilyä. Nyt pitäisi vain löytää sellainen virka, jota haluaa tehdä. Siis lähinnä se, että saisi tehdä ihan tarkalleen sitä, mistä pitää. Saa nytkin osittain tehdä, mutta sitten on niitäkin osia, joita ei niin kiinnostaisi. Pitänee kyllä katsoa vähän sitäkin, ettei heti ensimmäisenä itse nykäise välimatkaksi jotain 500km luokkaa. Jos yrittää jotain viritellä, ei pidä selvästikään itse tehdä asioista liian vaikeita....

Viikonloppu...

Serkku antoi tunnustusta, kuten voi sivupalkista päätellä. Pupuja kaksin kabalein. Kiitokset siitä sinne..

Viikonloppu oli jokseenkin erikoinen, täytyy sanoa. Lähdin vain käypäisemään mutkan Rovaniemellä ja päädyin Itä-Lappiin, tarkemmin ottaen jonnekin Sallan kietämiin. Kauniita maisemia sielläpäin oli.. ja hyvännäköisiä miehiäkin.. Saa nähdä, jos niistä yksi vaikka tarttuisi matkaankin..

Eläimellistä...

Reissussa sitä ihminen rähjääntyy - ja oppii uutta. Matkailu tunnetusti avartaa ainakin ihmisen lompakkoa, se tuli jälleen todistettua 10 päivän retkeilyn aikana. Onneksi tämä avartuminen tapahtui pääasiassa jonkun toisen lompakossa, ei niinkään minun omassani.

Olin siis 10 päivän työmatkalla ihmettelemässä maailmaa. Tästä kymmenestä päivästä noin puolet kului täydellisesti bussissa, siirtyessä pisteestä A pisteeseen B tai C. Matkatapahtumista voisi kertoa vaikka mitä, mutta ehkä päällimmäisenä mielessä oli helpotus, kun bussi lopulta kaarsi työmaan pihalle ja reissussa ollut hunnilauma rynni siitä ulos. Mitään ei varastettu, mitään ei unohtunut matkalle, eikä mitään hävinnyt. Tavaroita toki hajosi, se on normaalia, mutta kyse ei ollut mistään kalliista huippuluokan digikameroista tai vastaavista. Lähinnä hajosi vaatteita, kuten normaaliin elämään kuuluu. Yhden jos toisen ihmisen housunsaumat sanoivat työsopimuksen irti camping-alueen viileässä illassa.

Jos matkalla nähdyistä asioista jotain haluaa kertoa, ehdottomasti täytyy mainita Berliinin eläintarha. Se oli varsinainen huippukohta matkaa. Sieltä tässä on muutama kuvakin. Sieltä todellakin löytyi ihmeellisiä eläimiä, jättimäisistä koppakuoriaisista kirahveihin.

Tämä koppakuoriainen todellakin on niin suuri, että taustalla näkyy kokonaisesta, suuresta appelsiinista leikattu siivu. Kyseessä on siis sellainen kämmenen kokoinen ötökkä, jolla on vielä julman näköiset sarvetkin...

Tässä kuvassa näkyy oikeassa reunassa hyvin pieni ja epämääräinen hahmo, jolla on vihreä paita ja vaaleat housut. Kyseinen eläintenhoitaja otti juuri näitä kirahveja sisälle. Oikeasti aitauksessa oli kolme kirhavia, mutta tässä näkyy vain toinen pienistä ja kaikkein suurin kirahvi. Nämä eläimet tulivat huudettaessa. Outoa...

Jos pääsee nokikkain oikean suden kanssa, siis todellakin alle 10cm päähän oikean, elävän suden kuonosta, siitä on pakko ottaa kuva. Muistaakseni kyseinen susi oli alaskan susi tai jokin vastaava. Valkoisia nämä kaverit kuitenkin olivat ja uteliaasti pyörivät lasiseinäisessä nurkkauksessa, kun meni kameran kanssa lähelle.

Kuvan krokotiili on oikeasti suuri. Kuvasta ei voi mittasuhteita millään arvioida, mutta kuva on otettu kaiteelta roikkuen, kun kyseinen kaveri vain makoili paikoillaan vedessä. Osviittaa koosta voisi saada, jos sanon, että en itse haluaisi tehdä lähempää tuttavuutta tähän kaveriin.

Kaiken kaikkiaan matkan aikana ehdittiin käydä katsomassa keskitysleiriä, eläintarhaa, vesipuistoa ja huvipuistoa. Hyvä saldo sinällään, että nuoriso oli tyytyväistä kotiin palatessa. Sopii sitten nähdä, kuinka paljon sanottavaa heillä on jälkikäteen. Voisi sanoa, että itse olen helpottunut ja nautin suuresti siitä, että olen nyt kotosalla rauhassa kissojen kanssa.. Ai niin.. Lassi on uusi tuttavuus, 3-vuotias, musta, leikattu kollikissa. Siitä vielä yksi kuvatus tähän loppuun niin ollaan kaikin puolin tyytyväisiä töiden alkuun.

Kesäloma...

Kesäloma tuli ja meni. Nyt on jälleen töiden aika. Jokseenkin outoa huomata, että neljä viikkoa lomaa vain lipsahti jonnekin, kun norkoili vanhempiensa nurkissa ja tapasi ihmisiä, joita ei ole nähnyt parhaimmillaan useampaan vuoteen. Outoa oli huomata sekin, ettei exän äänen kuuleminen enää edes aiheuttanut suuria tunnekuohuja. Jotenkin sen miehen kaikki valta minuun on hävinnyt johonkin. Ehkä sitä on sitten itse vihdoinkin todella päästänyt irti kaikesta siitä vihastakin, jossa on yrittänyt roikkua pitääkseen mahdolliset positiiviset muistot kaukana.

Olo on hyvin levännyt kuitenkin. Siitä kielii vahvasti se, että töiden alkaminen on jokseenkin hankalaa. Kauhean paljon olisi hommia tehtävänä, mutta oikein mistään ei saa otetta. Ehkä tämä muuttuu taas arkiseksi puurtamiseksi tämän viikon loputtua. Tai ehkä ei sittenkään, koska maanantaina alkaa 10 päivän reissu Eurooppaan. No, jää nähtäväksi, josko siltä reissulta olisi jotain kerrottavaa...