Työt pitävät otteessaan viikonloppuisinkin. Nytkin istun työmaalla, odotan, että kellon viisarit vääntäytyvät osoittamaan klo 16. Sen jälkeen koittaa minullekin hetkeksi vapaus tästä arjesta. Tosin, arki jysähtää minua vastaan heti, kun irrottaudun työmaalta ja lähden ajamaan kotiin. Reilu tunti ja kalustamattoman asunnon tyhjyys tulee taas tutuksi. Yksi yö joustinpatjalla ei paljon lohduta, jos seuraavat 7 yötä viettää taas lattialla sentin paksuisen petarin päällä.
Eilinen puhelu laittoi jälleen kerran miettimään ja jossittelemaan. Kyllä sen huomaa, että toisesta välittää edelleen. Ei enää yhtä palavasti tai kiihkeästi, mutta ne tunteet voisi helposti lietsoa takaisin esille. Minusta se on huolestuttavaa. Jos on niin helppoa kaivaa esille vanhat tunteet toista ihmistä kohtaan, pitääkö olla varovaisempi tekemisissään, ettei vain lipeä tekemään mitään typerää. Toisaalta, puhelun aikana käytiin keskustelua typeryydestä. Ehkä toisella oli osittain samat ajatukset kuin minullakin, ehkä ei. Niistä ei puhuttu. Tällä kertaa ei käyty jälkikäteen pitkiä tekstiviestirumbia, joissa olisi pyöritelty tunteet jälleen sekaisin.
Olen monesti miettinyt, miksi olen tällä hetkellä tässä tilanteessa, jossa olen. Olen pohtinut niitä valintoja, joita olen elämäni aikana tehnyt, hyviä sekä huonoja sellaisia. Jokainen valinta on sulkenut minulta joitain ovia ja avannut toisaalle uusia. Joskus on kyllä tuntunut, että kaikki ovet on suljettu, eikä mitään aukene mihinkään. Olen joskus lainannut aiempaan postaukseen virren sanoja siitä, ettei ihmiselle anneta enempää kuin hän kestää. Virren sanat menevät: "..niinkuin päiväs, niin on voimas aina.." Tuo toteamus tuntuu kantaneen minutkin yli monesta tilanteesta. Etenkin niistä hetkistä, kun on tuntunut äärettömän pahalta, avioero yhtenä niistä. Mutta olenko minä oppinut noista tilanteista mitään?
Välillä tuntuu, että hakkaan päätäni seinään aina vain samojen asioiden takia. Ihmiset vaihtuvat ympärilläni, mutta samat väännöt samoista asioista säilyvät ikuisuuksiin asti.
Ehkä kevät pistää jälleen pohtimaan ja punnitsemaan asioita, mutta toisaalta, takana voi olla jotain syvempääkin kaipausta jonnekin. Ainakin veri vetäisi jo pois pohjoisesta. Minä en ole, eikä minusta tule kunnon lappilaista. Ei, vaikka voissa paistaisi.
lauantaina, helmikuuta 23, 2008
perjantaina, helmikuuta 22, 2008
Maailma muttuu, Eskoseni...
Niin siinä on käynyt, että olen muuttanut Rovaniemelle asumaan. Enkä suinkaan asu siellä yksin, vaan mies-merkkisen miehen kanssa. Hän sai minut puhuttua siihen, että kyseisessä kaupungissa olisi parempi asua ja asumisen, ostosten tekemisen ja viihtymisen kannalta se onkin lähempänä sitä, mitä minä haluan. On huomattavasti miellyttävämpää asua sellaisessa kaupungissa, jossa kaikki eivät leimaa minua suoraan työni takia, eivätkä ylipäätään tunne minua. Nyt minä käyn toisella paikkakunnalla vain töissä.
Työmatka tosin on pidentynyt moninkertaiseksi, mutta se ei ihmistä haittaa. Olen sanonut useammalle kysyjälle, että pääni on paljon paremmassa mielentilassa istuttuani päälle tunnin auton ratissa ja pohdittuani itsekseni asioita. Se on omaa laatuaikaa minulle itselleni. Sitä aikaa kukaan muu ei voi viedä minulta.
Kuulin pitkästä aikaa myös eräästä hyvin rakkaasta ihmisestä. Hänen kamppailunsa terveyden kanssa tuntuu kääntyvän parempaan suuntaan. Parhaassa tapauksessa tauti ei enää leviä lisää, vaan pysyy siinä, missä on nyt. Vähän huonommassa tapauksessa tauti on vain hidastunut reippaasti, mutta jatkaa yhä leviämistään. Itse hän vaikutti paljon positiivisemmalta kuin viimeksi kuullessamme. Tosin, jälleen tultiin siihen, miten epäreilusti meidän välillämme aikanaan kävi. Tällä hetkellä tosin meistä kumpikin pystyi jo puhumaan sellaiseen sävyyn kuin ystävät toisilleen puhuvat. Hänen äänensä kuuleminen ei ollut minulle tuskallista, vaan raikas henkäys jostain kaivatusta.
Olen toisinaan miettinyt, miten eri tavalla asiat voisivat nyt olla, jos väliimme ei olisi tullut toisen vakava sairastuminen. Tuosta ihmisestä on jäänyt minulle kaunis muisto, jossa ei ole sellaisia negatiivisia sävyjä, joita monissa ihmissuhteissani on ollut. Hänen kohdallaan minun ei ole tarvinnut tehdä yhtään enempää kuin mihin olen kyennyt. Toisaalta, hän edelleen ymmärtää minun ajatukseni ja toimintatapani.
Aika on kuitenkin tällä hetkellä ajanut ohi tuosta ihmissuhteesta. Toivottavasti tosin hän pysyy minun ystävänäni vielä pitkään. Hänen toivettaan kunnioittaen olen antanut hänelle tilaa olla ja elää, olen vain toisinaan laittanut yksittäisiä viestejä ja kysellyt niillä kuulumisia. Nyt ehkä voi taas pitää yhteyttä vähän enemmän ja puhua samalla tavalla luottamuksella ja rajoittamatta kuin joskus aiemmin. Jos on hän muuttunut, niin olen minäkin. Maailma muuttaa meitä jokaisella pyörähdyksellä.
Työmatka tosin on pidentynyt moninkertaiseksi, mutta se ei ihmistä haittaa. Olen sanonut useammalle kysyjälle, että pääni on paljon paremmassa mielentilassa istuttuani päälle tunnin auton ratissa ja pohdittuani itsekseni asioita. Se on omaa laatuaikaa minulle itselleni. Sitä aikaa kukaan muu ei voi viedä minulta.
Kuulin pitkästä aikaa myös eräästä hyvin rakkaasta ihmisestä. Hänen kamppailunsa terveyden kanssa tuntuu kääntyvän parempaan suuntaan. Parhaassa tapauksessa tauti ei enää leviä lisää, vaan pysyy siinä, missä on nyt. Vähän huonommassa tapauksessa tauti on vain hidastunut reippaasti, mutta jatkaa yhä leviämistään. Itse hän vaikutti paljon positiivisemmalta kuin viimeksi kuullessamme. Tosin, jälleen tultiin siihen, miten epäreilusti meidän välillämme aikanaan kävi. Tällä hetkellä tosin meistä kumpikin pystyi jo puhumaan sellaiseen sävyyn kuin ystävät toisilleen puhuvat. Hänen äänensä kuuleminen ei ollut minulle tuskallista, vaan raikas henkäys jostain kaivatusta.
Olen toisinaan miettinyt, miten eri tavalla asiat voisivat nyt olla, jos väliimme ei olisi tullut toisen vakava sairastuminen. Tuosta ihmisestä on jäänyt minulle kaunis muisto, jossa ei ole sellaisia negatiivisia sävyjä, joita monissa ihmissuhteissani on ollut. Hänen kohdallaan minun ei ole tarvinnut tehdä yhtään enempää kuin mihin olen kyennyt. Toisaalta, hän edelleen ymmärtää minun ajatukseni ja toimintatapani.
Aika on kuitenkin tällä hetkellä ajanut ohi tuosta ihmissuhteesta. Toivottavasti tosin hän pysyy minun ystävänäni vielä pitkään. Hänen toivettaan kunnioittaen olen antanut hänelle tilaa olla ja elää, olen vain toisinaan laittanut yksittäisiä viestejä ja kysellyt niillä kuulumisia. Nyt ehkä voi taas pitää yhteyttä vähän enemmän ja puhua samalla tavalla luottamuksella ja rajoittamatta kuin joskus aiemmin. Jos on hän muuttunut, niin olen minäkin. Maailma muuttaa meitä jokaisella pyörähdyksellä.
perjantaina, helmikuuta 01, 2008
keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007
Hiipivä joulu...
Joulu on taas iskemässä takaraivoon käsittämättömällä nopeudella. Jostain syystä en ole ehtinyt tänä vuonna edes saada stressiä joulusta. Tuntuu, että joulu menee jossakin horroksessa kokonaan ohi. Poikkeavaa on ainakin se, etten ole joululomalla suuntaamassa Etelä-Suomeen. Saa sitten nähdä, mitä tähän lomaan oikeasti saa sisällytettyä.
Tänä vuonna edes joululaulut eivät ole osuneet minun korviini marraskuun puolesta välistä asti. Jotenkin koko joulu tuntuu hiipineen kimppuun aivan yllättäen. Toki osittain kyse on varmasti siitä, että joulunalusviikko menee kokonaan uuden auton huumassa ja sen hakua järjestellen. Normaalina jouluna olisin puuhannut joulukorttien postittamista monta viikkoa, tänä vuonna ne vaan tuli tehtyä yhtenä päivänä ja lähetettyä menemään. Kaikki ilman korttia jääneet voivat sitten todeta, että en jälleen muistanut osoitteita tai muita oleellisuuksia lähetyksen hetkellä.
Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, pitäisikö aivan oikeasti lähteä vaihtamaan työpaikkaa. Tämä on useampien sattumien summa ja muutamaa työpaikkaa juuri nyt pukkaisi täältä pohjoiselta ulottuvuudelta. Sellaisia töitä olisivat, joita voisi hyvinkin tykätä tehdä. No, jää nähtäväksi. Ainakaan täällä eivät teinit ottaneet asiaa kovin positiivisena, kun juttelin, että voisi joskus työmaatakin vaihtaa.
Onneksi kuitenkin joulun väli on kokonaan lomaa. Saan aivan rauhassa olla ja nauttia vapaista, rapsutella kissoja ja omia varpaan välejä. Jotenkin sitä vaan odottaa jotain koko ajan. Aina tuntuu siltä, että sitä mielessään kasailee tulevaisuudelle paineita. Jos lomalta palaisi töihin virkeämpänä kuin lähti, olisi loma tehtävänsä tehnyt. Joulusiivot on kuitenkin vielä tekemättä, siis imuroimatta ja lattiat pesemättä, mitä muuta sitä muka pitäisi tehdä? Foortikin pitäisi tyhjentää omista tavaroista ja latoa kesäkumit konttiin, radio irrottaa ja myydä tarvitsevalle. Tai ehkä annan tarvitsevan itse hoitaa irrottamisen, saapahan suurin piirtein ehjänä soittimen irti, toisin kuin minä.
Joulumieli oli hukassa vuosi sitten ja tänä vuonna ei edes tunnu joululta. Ei vaan tule edes vastaan ajatus joulusta. Ehkä se hiipii niskaan jouluaattona.
Tänä vuonna edes joululaulut eivät ole osuneet minun korviini marraskuun puolesta välistä asti. Jotenkin koko joulu tuntuu hiipineen kimppuun aivan yllättäen. Toki osittain kyse on varmasti siitä, että joulunalusviikko menee kokonaan uuden auton huumassa ja sen hakua järjestellen. Normaalina jouluna olisin puuhannut joulukorttien postittamista monta viikkoa, tänä vuonna ne vaan tuli tehtyä yhtenä päivänä ja lähetettyä menemään. Kaikki ilman korttia jääneet voivat sitten todeta, että en jälleen muistanut osoitteita tai muita oleellisuuksia lähetyksen hetkellä.
Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, pitäisikö aivan oikeasti lähteä vaihtamaan työpaikkaa. Tämä on useampien sattumien summa ja muutamaa työpaikkaa juuri nyt pukkaisi täältä pohjoiselta ulottuvuudelta. Sellaisia töitä olisivat, joita voisi hyvinkin tykätä tehdä. No, jää nähtäväksi. Ainakaan täällä eivät teinit ottaneet asiaa kovin positiivisena, kun juttelin, että voisi joskus työmaatakin vaihtaa.
Onneksi kuitenkin joulun väli on kokonaan lomaa. Saan aivan rauhassa olla ja nauttia vapaista, rapsutella kissoja ja omia varpaan välejä. Jotenkin sitä vaan odottaa jotain koko ajan. Aina tuntuu siltä, että sitä mielessään kasailee tulevaisuudelle paineita. Jos lomalta palaisi töihin virkeämpänä kuin lähti, olisi loma tehtävänsä tehnyt. Joulusiivot on kuitenkin vielä tekemättä, siis imuroimatta ja lattiat pesemättä, mitä muuta sitä muka pitäisi tehdä? Foortikin pitäisi tyhjentää omista tavaroista ja latoa kesäkumit konttiin, radio irrottaa ja myydä tarvitsevalle. Tai ehkä annan tarvitsevan itse hoitaa irrottamisen, saapahan suurin piirtein ehjänä soittimen irti, toisin kuin minä.
Joulumieli oli hukassa vuosi sitten ja tänä vuonna ei edes tunnu joululta. Ei vaan tule edes vastaan ajatus joulusta. Ehkä se hiipii niskaan jouluaattona.
maanantaina, joulukuuta 17, 2007
TADAA!!!
Tämä muuttaa minulle perjantaina rutatun Mondeon tilalle. Ja sama auto vähän toisesta kuvakulmasta... Tulee kuvista selväksi sekin, mistä ostetaan.. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
