Anteeksi pyytäminen

Anteeksi pyytäminen on vaikeaa. Se on vaikeaa, vaikka itsessä olisi vika ja tietää, että toinen on pahoittanut mielensä. Yhtä vaikeaa on pyytää anteeksi silloin, kun on itse hermostunut toisen ihmisen käytökseen ja sanonut loukattuna pahasti toiselle. Ne ovat tilanteita, joissa puheliainkin ihminen tuntuu hukkaavan kaikki sanansa ja odottavan, että toinen tekee sen ensimmäisen aloitteen.

Anteeksi pyytämistä pitäisi aivan selvästi opetella koko elämänsä ajan. Muistan toki, että teininä ennemmin olisi painunut maan rakoon kuin pyytänyt anteeksi, vaikka aihetta olisi ollutkin. Nykyään minusta tuntuu, että se pyörä on käännähtänyt yhden pykälän verran eteenpäin. Minä pyydän usein anteeksi, jos minusta tuntuu siltä, että olen loukannut toista tai tehnyt jotain väärää. Mitä useammin pyydän anteeksi, sen helpommaksi pyytäminen muuttuu. Ehkä kyse on siitä, etten enää pidä itseäni kaikkivoipana ja maailman viisaimpana ihmisenä. Minä en enää tiedäkään kaikesta kaikkea kuten ennen.

Olenkin miettinyt, onko vanheneminen sitä, että kasvaa tyhmemmäksi vai vain sen tosiasian tunnustamista, etten minä koskaan niin viisas ollutkaan. Oli miten oli, anteeksi pyytämistä täytyy edelleen harrastaa, sillä en ole hionut omia kulmiani vieläkään niin paljoa, etten aiheuttaisi toisille ihmisille mielipahaa teoillani ja sanoillani.