Lumi...

Elämä heittää eteen outoja polkuja. Niin täti tuolla eräässä kommentissaan sanoi. Niin se tuntuu tekevän. Mieli on vähemmän haikea, enemmän innoissaan siitä, että edessä voi vielä olla jotain. Niin vaikealta kuin tuntuikin alkaa luopua suhteesta, joka tuntui hyvältä.

Jos etelässä vielä on syksy, täällä alkoi eilen tosissaan talvi. Lunta tuli tasaisesti koko päivän taivaalta ja minä liukastelin etelä-suomalaiseen tapaan kesärenkailla menemään sellaiset 100 km työajoa. Liukasta oli, jarruista ei ollut juurikaan apua ja koko ajan jännitti itseäkin, mennäänkö metsään vai päästäänkö ajoissa perille ehjin nahoin. Pääsin perille, ehjin nahoin ja autokin jäi yhdeksi kappaleeksi. Ei edes irronneita osia tai ylimääräisiä lommoja. Tänä aamuna vaihdettiin alle talvitossut.

Oli outoa huomata, että oma mieli virkistyy heti, kun tulee lunta maahan. Tuntuu, että päivät ovat valoisampia taas, kun lumi taittaa kaiken valon takaisin. Ei tarvita auringonpaistetta siihen, että valoisuus on sopivaa luokkaa. Pieni pakkanenkin tuntuu piristävältä. Ei ole sitä kostean nihkeää säätä, joka etelässä saa ihmisen repimään pelihousut. Silloin kengät ovat aina märät, samoin housunlahkeet ja sukat. Sitä ei kestä.

Talvi, ensilumi ja pitkät työpäivät. Sellainen yhdistelmä tälle erää.