Tiedonkulkua...

Ihmisen elämä on niin kertakaikkisen ärsyttävää toisinaan. Jos toinen ei ota puhelinta käteen ja ilmoita itsestään, ollaan sitten syvässä epätietoisuudessa molemmat. Minä olen varma, että tässä vaiheessa mies jo tietää jotain enemmän kuin on minulle kertonut. Vaan kun olemme sopineet, että hän ilmoittaa ajallaan, en minä voi tehdä tässä vaiheessa mitään. Odottavan aika on pitkä ja mielikuvitus villi.

Olen ehtinyt hahmotella mielessäni varmaankin noin puolen vuosisadan verran traagisia rakkaustarinoita, kun olen miettinyt, mitä seuraa mistäkin vaihtoehdosta. Jos mies on todellakin pysyvästi sairas, minulla ei paljon vaihtoehtoja ole. Muissa tapauksissa en tiedä. Ainahan saa elää siinä toivossa, että vielä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Joskus ne toiveet vaan jäävät toteutumatta. Silloin sitä joutuu aina kiertymään takaisin omaan itseensä ja ihmettelemään, miten tässä jälleen kävi näin.

Tiedonkulku on tässä maailmassa yleensäkin se, mikä tökkii. Työpaikalla tieto ei välttämättä kulje kahden metrinkään päähän. Yleensä tietoa pitäisi osata kysyä itse, mutta milläs kysyt, jos asia on sellainen, ettet ole alunperinkään koskaan missään kuullut siitä yhtään mitään. Sitten vain oletetaan, että kaikki tietävät, mistä on kyse. Sama pätee normaaleissa ihmissuhteissa. Jotkut putoavat aina tiedotuksen ulkopuolelle ja sitten ihmetellään, että: "Etkö sinä muka tiennyt, että se on raskaana ja nyt sillä on vauva?" No en, en tiennyt, kun kukaan ei ole asiasta halaistua sanaa sanonut!

Yritä siinä sitten olla siivosti, kun et saa mitään tietoa mistään. Ainakin kaikki pitävät täysin idioottina, kun aukaisee suunsa. Vaan se on ollut sama trendi olemassa jo pitkään. Ainahan minä onnistun nolaamaan joko itseni tai puoli sukua, kun avaan leipäläpeni. Siinähän sitten saavat hävetä, mitäs jättävät kertomatta minulle... ;)