Hymy...

Lunta sataa taas. Jotenkin pohjoisen Suomen aikaisin alkava talvi saa mielen käymään aivan oudoilla kierroksilla. Syystä tai toisesta viime aikoina ei ole pahasti edes pipo kiristänyt, vaikka syytä siihen varmasti olisi ollutkin. Eivät ole rassanneet aikaiset herätykset, eivät pitkät työpäivät, eikä edes se, että auto on ikuisen jääkerroksen alla. Aamulla auton raappaaminen on jo toinen luonto. En varmaan enää edes selviytyisi ilman aamuista jään raapimista.

Hyvään tuuleen varmasti on olemassa järkeväkin syy. Ainakaan minä en ilman syitä ole hyväntuulinen. Ehkä tietyt henkilökohtaisen elämän asiat ovat taas avautuneet siten, että jaksaa välillä hymyilläkin.

Kaikki heijastuu kaikkeen, sen voi huomata. Heti, kun omassa elämässä menee vähän paremmin, tuntuu, että työtkin sujuvat iloisemmin. Sen seurauksena minusta tuntuu, että nuoret ovat toisinaan jopa siedettäviä ja työpinnakin kestää pidempään. No, ehkä tämä on vain väliaikainen olotila taas ja kohta olen oma kärttyinen itseni.