Ei niin kuin elokuvissa...

Nyt kun lapsikin alkaa vähitellen päästä yli flunssasta, on näköjään ehtinyt käydä niin, että meidän erinomainen unirytmi ja päivärytmi ovat menneet aivan ketuilleen. Siis oikeasti nyt on homma niin reisillään, että tänäänkin sain yli puolitoista tuntia laittaa lasta takaisin sänkyyn, kun ensimmäisen kahden tunnin nukkumisen jälkeen alkoi parku. Tähän asti meillä on pärjätty yksillä noin tunnin mittaisilla päikkäreillä ja sitten käyty yöunille iltakuuden pintaan. Tänään päikkärit otettin 1,5 tuntisina ja jo viideltä oli lapsi silmät ristissä. Sitten heräsikin parkumaan seitsemän jälkeen ja taistelua riitti uudelleen nukkumaan käymisessä.

Pari päivää tässä on itsellä ollut jotain aivan ihme tarmoa, kun olen sijoittanut huonekaluja uudelleen. Samalla on tullut purettua yksi hyllykkö ja kasattua toinen tilalle. Kasatun hyllykön purkaminen oli paljon haastavampaa kuin puretun kasaaminen. Voi toki johtua siitäkin, että halusin saada kubikin purettua sillä tavalla ehjänä, että sen voi kasata vastaisuudessa uudestaan, jos siltä tuntuu. Purkamisen perusteella tosin tuli mieleen, etten taida haluta kasata sitä uudestaan.

Huonekalujen järjesteleminen olisi toki paljon hauskempaa, jos ne kalusteet saisi järjestettyä jotenkin älykkäästi eikä vain sinnepäin. Tällä hetkellä on kuitenkin pakko tehdä myönnytyksiä sekä itse kalusteiden että niiden sijoittelun suhteen. Se, että kalusteissa joutuu tinkimään johtuu tietysti siitä, ettei ole oikeasti varaa ostaa uusia kalusteita, joita haluaisi, vaan on tyydyttävä niihin, mitä on saanut lahjoituksena ja keräilyerinä jostain hankkinut. Sijoittelussa tinkimisen syy on sitten käytännöllisempi. Yritin saada olohuoneesta yhden kulman sillä tavalla eristettyä, että se olisi lapselle vieläkin rauhallisempi makuusoppi. Lapsen sänkyä kun ei pysty tunkemaan minun makuuhuoneeseeni ja yläkertaan en ala vielä tässä vaiheessa lapsen kanssa ravata ollenkaan.

Jos minä jotain huonekalua himoitsen, se on keinutuoli. Ja vielä tarkemmin määriteltynä sellainen keinutuoli, johon mahtuu kunnolla leveämpikin hanuri. Mikään ei ole yhtä ärsyttävää kuin istua sellaisessa tuolissa, joka on liian kapea. Olen sitä keinutuolia himoinnut jo varmaankin kymmenen vuotta, mutten ole vieläkään ostanut, kun aina on tullut väliin jotain tärkeämpää hankintaa. Yleisimmin sellaiset rahat on menneet joko auton korjaamiseen tai auton korjaamiseen. Tällä kertaa kuitenkaan ei ole autoa, mutta ei sen puoleen ole rahaakaan.

Elämä olisi helpompaa, jos olisi rahaa niin, ettei tarvitsisi koko ajan laskeskella, miten pärjää. Mutta ei kun ei. Yhden ihmisen rahoilla, etenkään kelan tuilla, ei kovin pitkälle pötkitä. Joskus se suorastaan ärsyttää, kun seuraa niitä ihmisiä, joilla elämä tuntuu menevän putkeen. Voi oikeasti sanoa, että olen kateellinen niille ihmisille, joilla kaikki menee niin kuin elokuvissa. Minulla ei mene niin kuin elokuvissa.

Ei mene edes niin kuin Strömsössä. PRKL! Lisää liimaa ja teippiä...