Näitä päiviä

Tämä on todellakin taas näitä päiviä. Liikaa työtä sektorilla; leikkaa, liimaa, monista ja taita. Aivot harhautuvat jonnekin pääkopan ulkopuolelle ja sitten huomaa leikanneensa juuri siitä, mistä ei pitänyt leikata ja taittaneensa kaiken vielä päin helvettiä, kun monistus kaksipuoliseksi muuttuikin yllättäen väärinpäin käänteiseksi. Siis tekstit ovat eri päin kuin niiden piti... Kuka kävi puuttumassa siihen monistuskoneeseen kesken minun työni?

Liian monta rautaa yhtäaikaa tulessa ja kaikilla raudoilla yhtä suuri kiire tulla taotuiksi.

Tämä on niitäkin päiviä, kun elämän pienetkin ilot tuntuvat hävinneen jonnekin unhon yöhön. Mieleen palaa vain ajatuksia siitä, että rahat ovat lopussa, vaikka vielä pitää puoli kuukautta kitkuttaa, ystävät ovat omilla teillään, eikä heistäkään kuulu mitään. Aivan kuin olisin yksin koko maailmankaikkeudessa. Paitsi tietysti esimies on täällä myös lykkäämässä ovista ja ikkunoita lisää töitä, etteivät pääse loppumaan. No, eihän se nyt pelkästään ole esimiehen syy, että töitä tulee. Näissä hommissa työt tulevat ulkoapäin ja niitä on vain tehtävä parhaansa mukaan. Vaikka välillä risoisikin siihen malliin, että olisi helpointa vain antaa asioiden olla.