maanantaina, syyskuuta 08, 2008

Neuvola...

On tämä kyllä kerta kaikkisen hauskaa, siis neuvolassa ravaaminen. Eri paikkakunta, eri meininki, eikä pelkästään siinä, miten aikoja on saatavilla. Täällä pienemmällä paikkakunnalla otetaan heti asiaksi, jos jossain on jotain erikoista. Tällä siis tarkoitan sitä, että esim. pissanäytteessä on sokeria tai proteiineja. Rovaniemellä eivät olleet aiheesta mopsiskaan. Täällä alkoi välittömästi tarkempi seuranta ja kehtous tulla kahden viikon päästä uudelleen neuvolaan. No, ei se minua haittaa.

Tällä kertaa neuvolassa oli terveydenhoitajan lisäksi paikalla harjoittelija. Lisää hauskuutta, kun vieressä istuu ihminen, joka vain kuuntelee ja mittaa verenpaineen. Vielä kun se verenpaine otettiin sillä vanhanaikaisella pumppusysteemillä ja stetoskoopilla kuunneltiin oma pulssi. Onneksi JormaTuulikki on edelleen ihan ADHD, eikä sen sydänääniä kovin pitkään saatu yhdestä kohtaa mittailtua. Kunnon kälminä kyseinen vatsa-asukas päätti vaihtaa reunalta toiselle aina hetken päästä ja aiheuttaa terveydenhoitajalle pieniä ongelmia sydänäänien uudelleen löytämisessä.

Kaikki arvot noin yleisesti olivat ihan hyvät, paitsi sokeri. Tähän tosin voi vaikuttaa se, että viimeisenä kippasin luukusta sisään Juissi-mehujuomaa ennen lähtöä. Päätinpä sitten siinä, että seuraavan kerran neuvolaan tullessa en vetäise aamupalaa puolta tuntia ennen lähtöä. Enkä varsinkaan sitä mehua heitä viimeisenä kitusiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti