Odotuksia...

Syksy tulee, ei sille mitään voi. Vaikka pohjoisessa aurinko edelleen paistaakin, on jo havaittavissa sellaisia syksyn merkkejä, joita ei voi kiistää. Yöt ovat muuttuneet valoisista kesäöistä pimeiksi. Vihdoinkin etelän asukkikin osaa nukkua öisin. Koko kesän univelat erääntyvät nyt maksettaviksi.

Toisaalta, kun koulut alkavat, se on varma merkki siitä, että syksy on tullut. Se ei näy joka puolella heti, mutta sen aistii. Puut alkavat vähitellen tiputella turhia lehtiään ja vaihtavat värinsä ruskan puolelle. Ja ihmiset muuttuvat. Syksyisin alkaa hermo kiristyä hyvin levätyn kesän jälkeen. Jokainen kesälomalla rentoutunut yksilö löytää työpöydältä palatessaan hirvittävän pinon tekemättömiä töitä, jotka pitäisi hoitaa ensitilassa pois. Sellainen on varma merkki syksystä.

Ei sen puoleen, minä pidän siitä, että töissä on tekemistä. Tietyllä järkiperäisellä suhtautumisella huomaa, että työaika kuluu paljon nopeammin, jos on muutakin tekemistä kuin kattolaattojen laskeskelu.

Se on hassua, miten tammikuussa odotti kesää ja töissä kaikki toiminta tähtäsi toukokuussa järjestettävään isoon tapahtumaan. Heti, kun tapahtuman jäljet oli siivottu ja yön yli nukuttu, alkoi marraskuun odottaminen. Silloin on suuri valtakunnallinen tapahtuma, johon pitäisi osallistua työn puolesta. Ihme ja kumma kyllä, se tuntuu ihan luontevalta odotella kaiken aikaa jotakin. Ehkä se on juuri koulumaailmasta tullut tavaksi. Koulussa kun aina odotettiin jotain. Vähintäänkin välituntia...