Miehet...

Minä en kerta kaikkiaan ymmärrä miehiä. Siinä on laji, jonka toiminta- ja ajatustapa vain ei millään mene minulle jakeluun. Mies voi helpostikin todeta, että hänen lastensa äiti on huora, lehmä ja ties mikä vatipää. Minulle tuottaa ongelmia sanoa ex-aviomiestäni edes paskiaiseksi, koska välittömästi tuntuu siltä, että mikäpä minä olen arvostelemaan ja nimittelemään toista. Ja kyse ei ole edes siitä, etteikö minulla olisi syytä nimitellä exääni...

Miehillä on muutenkin aivan erilaiset palikat, mitä kommunikointiin tulee. Mies voi oikeasti kuluttaa kolme päivää täydessä hiljaisuudessa. Nainen luulee pitävänsä mykkäkoulua ja mies vain ajattelee, että tässähän me nyt elämme mukavasti ja sopuisasti yhdessä. Aivan oikeasti! Pitääkö olla jotenkin vajaa, jos ei tunnista mykkäkoulua?

Toisaalta tiedän, että minä olen naiseksikin välillä vaikea. Hormonia sisältävät pillerit eivät ollenkaan tee minusta mukavampaa persoonaa. Ne vain lisäävät mieliala heilahteluja ja sitä myöten räjähdysherkkyyttä. Joskus voi riittää se, että toinen sanoo, ettei pidä karmiininpunaisesta. Siitä voi saada aikaan hirvittävän tragedian...

Muutenkin minä olen vaativa. Tämä vaativuus ei niinkään kohdistu miehen ulkoiseen olemukseen. Toki minä pidän enemmän kaksimetrisestä ja satakiloisesta kaapista kuin - 150 cm kädet pystyssä ja pipo päässä - taistelukääpiöstä, mutta se ei ole ainoa ja tärkein asia. Minä vaadin mieheltä aika paljon korvien välissä. Miehen täytyy olla henkisesti vahva. Minulla on tarpeeksi komplekseja itsestäni ja elämästäni, jotta jaksaisin ja haluaisin kuunnella kaiket illat sitä, kun mies valittaa kuin akka. Miehen pitää myös kestää kyyneleet.

Siinä oli ex-mieheni akilleen kantapää. Ex onnistui aika useinkin siinä, että liikutti minut kyyneliin, nyrkillä tai muulla tekemisellä. Tämän jälkeen alkoi täysin käsittämätön farssi. Joka ainoan kerran. Ex tarttui minua hartioista ja alkoi ravistella huutaen samalla:

"Etkö sinä saatana nyt voi sanoa, mitä vittua sinä itket?!"

Aivan kuin tuollaiseen huutoon saisikin vastauksen... Minä tarvitsen miehen, joka tietää mitä tehdä silloin, kun se parku pääsee. Huutaminen ja käsiksi käyminen ei ole koskaan sellaiseen oikea ratkaisu. (Ihan vaan tiedoksi, jos jäi jollekin miehelle epäselväksi.)

Minä en epäile sitä, etteikö älykkäitäkin miehiä ole. Tiedän kokemuksesta, että on olemassa myös niitä miehiä, jotka osaavat reagoida itkuun, ahdistukseen ja vitutukseen. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin tulla halatuksi silloin, kun on siipi maassa.