Passausta...

Vanhukset kävivät visiitillä. Voi elämä!

Aikuinen ihminen passaa omia vanhempiaan kattamalla pöydän viimeisen päälle ja siivoamalla paikkoja monta päivää. Sama aikuinen ihminen kaatui sunnuntaina puolikuolleena sänkyyn, kun vanhemmat lähtivät ajamaan aamukahdeksalta takaisin kotiinsa.

Minulla on tähän hyvä selitys.

Torstaina sain tiedon, että vanhempani tulevat kylään. Käytin koko torstai-illan siivoamiseen. Perjantaina olin ennen seitsemää ylhäällä ja menossa töihin. Kävin perjantaina päivällä kotona siivoamassa loppuun ja ilta meni iloisesti puoleen yöhön asti töissä. Mitä nyt välillä kävin avaamassa vanhemmille kotini ovet. Siellä saivat odottaa, että minulla loppuu työpäivä.

Lauantaiaamuna sain nukkua ruhtinaallisesti puoliseitsemään ja nousta laittamaan tarjolle aamupalaa. Tankkauksen jälkeen lähdettiinkin sitten tutustumaan kylään. Pyörittiin ympäri kaikki työpaikan kiinteistöt ja muut. Käytiin myös katsomassa oman kylän turistirysät ja ihmeteltiin kaikkea sitä, mikä Lapissa on erilaista kuin etelässä.

Syömässä käytiin sentään ravintolassa, sitä tarjoilua ei minulta oletettu. Onneksi niin. Ruuan päälle ajateltiin sulatella ravintoa hetken aikaa paikallaan ja taas odotettiin, että kahvitarjoilu pelaa mahdollisimman sulavasti ja runsain vaihtoehdoin. Pakkohan se oli kaivaa esiin jonkinlaista pullankänttyä, etteivät suuttuneet.

Juuri kun minusta tuntui, että saa rentoutua, toinen vanhuksista halusi lähteä kuvaamaan videolle maisemia. Ei siinä sitten auttanut muu kuin pistää taas vaihdetta silmään ja kurvata menemään pitkin poikin kyliä. Saivat sitten kotiin viemisiksi kuvia Lapin maisemista, vaaroja yms. Kello oli kahdeksan, kun viimein minun annettiin asettautua kotosalle ja vaihtaa vaatteet rennompiin.

Yhdeksän maissa sitten pitikin jo saada taas hiukopalaa ja sehän tarkoitti tuhertamista keittiössä ja passaamista. Iltapalan jälkeen olin jo täysin kuitti ja puoli yhdentoista maissa minä kaaduin mitään näkemättä ja kuulematta sänkyyn. Onnellisena siitä, että enää ei tarvinnut tehdä juuri mitään toisten eteen. Paitsi auttaa lakanoiden laittamisessa.. Prkl...

Sunnuntaiaamu koitti aivan liian aikaisin. Tällä kertaa herätys oli vasta klo 6.40. Suorastaan tuntui siltä, että vuosisadan krapula oli iskenyt juuri sillä kellonlyömällä minuun. Aamukahvin vanhukset olivat saaneet aivan itse laitettua tippumaan, mutta taas piti kanniskella kaikki tarvikkeet ruokapöytään, jotta he pääsivät sanomaan, ettei toinen syö aamupalaa ollenkaan ja toinenkin vain pari pasteijaa. Siinä vaiheessa teki mieli huutaa.

Luojan kiitos vanhemmat lähtivät ja minä pääsin lepäämään kahdeksan aikaan. Onneksi täältä ajaa kotipuoleen sen kymmenen ja puoli tuntia tai kaksitoista tuntia, kuten vanhemmat.