4D ja tosielämän dokumentit...

Eilen puhuin messengerin välityksellä opiskelukaverini kanssa. Hän totesi, että minä olen muuttunut paljon. Asia jäi siihen, mutta olen miettinyt, mitä hän sillä tarkoitti. Totta kyllä, minä olen muuttunut reilussa viidessä vuodessa paitsi ulkoisesti myös sisäisesti. Ulkoisesti suurimpana muutoksena ehkä näkyy ikuinen hiustyylin vaihtelu. Varsinkin opiskeluaikana sitä tapahtui miltei joka kuukausi. Annoin ystävälleni kohtuullisen vapaat kädet värien suhteen ja välillä siitä sitten seurasikin vaaleanpunaista, kun yritettiin punaisesta lähteä vaalentamaan. Herttainen näky epäilemättä. Minä kuitenkin epäilen, että hän tarkoitti puheissa enemmän sisäistä muutosta. Viimeisen puolentoista vuoden aikana minä olen muuttunut aivan varmasti paljon. Reilu vuosi sitten virallinen tuomiopaperi avioerosta, sitä edeltäneet rumat erovaiheet ja vielä rumemmat taistelut avioliiton edestä. Eroaminen pakotti itsenäistymään uudella tavalla. Se pakotti myös ottamaan elämän sillä tavalla omiin käsiinsä, että minä lähdin taas aivan nollatasolta liikkeelle, taloudellisesti sekä ihmissuhteiden osalta.

Minä muistan sanoneeni isoäitini kuoleman aikoihin eli miltei kaksi vuotta sitten, että minusta tuntui, että olen vanhentunut kymmenellä vuodella. Tällä hetkellä tuntuu, että se toteamus hyvinkin pitää paikkansa. Minusta on karissut monta sellaista ehdotonta asiaa, jotka olivat olemassa vielä jokin vuosi sitten. Toisaalta tilalle on tullut ehdoton tarve kontrolloida tilannetta, pitää homma hanskassa. Enää minä en pysty lähtemään tilanteisiin, joissa pitäisi luottaa ihmisiin sokeasti. Elämä on opettanut, ettei sitä voi tehdä, saamatta pahasti turpaansa. Luottamus ja sen puute ovat nykyään hallitsevia piirteitä niissä ihmissuhteissa, joita minulla on. Helpommin menettää kuin saavuttaa luotettavuuden minun silmissäni. Jotkut ihmiset ovat sen viime aikoina huomanneet liiankin hyvin. Toisaalta kiitos siitä, että minulla on edes yksi ihminen, jolle voin puhua kaikki asiat sellaisina kuin ne itse koen. On suunnaton siunaus saada lähipiiriinsä sellaisia ihmisiä.

Katsoin tiistai-iltana 4D-dokumenttia ja mielessäni mietin sitä, miten kammottavia olivat nämä pariskunnat, joissa nainen oli parhaimmillaan 39 vuotta miestään vanhempi. Se sotii jotenkin minun ajatusmaailmaani vastaan ja minä mielessäni hain vikoja niistä miehistä. Ajattelin, että he ovat jotenkin omituisia, ehkä vajaita mieleltään tai jotain. Vikaa heissä täytyi olla, jos esim. yli 30-vuotias mies oli vielä neitsyt ja ihastui 70-vuotiaaseen naiseen. Minua suorastaan inhotti tuollaiset parit. Sitten aloin miettiä omaa suhdettani. Minä olen syntynyt vuonna -80 ja mies, jonka kanssa olen suhteessa, vuonna -69. Hmm.. 11 vuoden ikäero? Ikäerona tuo on enemmän kuin olen koskaan suvainnut ajatellakaan. Minä olen aina pitänyt sopivana ikäerona noin viittä vuotta. Kuitenkin, minä tunnen olevani samalla planeetalla kyseisen miehen kanssa. Hän tuntuu ajattelevan asioista samalla tavalla, siis pitää samoja arvoja tärkeinä. Toki on erojakin, joista välillä puhutaan, mutta hänen kanssaan minä harvoin tunnen olevani äärettömän nuori tai vastaavasti ikivanha. Ex-aviomiehen kanssa minulla oli jatkuvasti niitä tunteita, että me olemme aivan eri maailmasta. Ja meillä oli ikäeroa vain 4 vuotta.

En tiedä miksi joidenkin ihmisten kanssa voi olla niin hyvin samalla aaltopituudella ja toisten kanssa ei. Toisaalta, ilman omaa historiaani minä en olisi sama ihminen kuin nyt. Kaikkien kokemusteni kautta minusta on muovautunut tämä persoona, joka yrittää joskus pohtia omaa elämäänsä ja miettiä, miksi, miten ja milloin.