Kollit...

Minulla on kaksi kollipoikaa kotosalla. Kerran jos toisenkin olen miettinyt sitä, että toiset ihmiset sanovat lemmikeistä olevan riesaa ja toiset riemua. On vaikea sanoa, olenko oikeastaan kumpienkaan kanssa samaa mieltä.

Sintti on kolleista vanhempi, täyttää ensi maaliskuussa viisi vuotta. Nimensä tämä kissa sai siitä, että se oli vanhaa Los Osmondosia eli Ozzya huomattavasti pienempi. Los Osmondosin tilasta minulla ei ole nykyään mitään tietoa, se jäi erossa miehelle. Sintti on aina ollut "mamman pikku kisumisukka", nimitys, jonka voi nähdä ällöttävän kyseistä kissaa. Ällöttymisen näkee siitä, että kissan korvat menevät pään myötäisiksi ja katse on paljon puhuva. Sen vain tietää, mitä Sintti sanoisi, jos voisi sen sanoa. Kyseinen katti on ovela. Se menee pyykkitelineen päälle nukkumaan silloin, kun tietää, etten ole ajamassa sitä pois karvaamasta puhtaita, kuivumassa olevia pyykkejä. Samainen Sinttus cattus harrastaa nk. tykkää-puremista. Siis ensin kissa puskee esim. jalkaa ja tarraa yllättäen hampaillaan varpaaseen. Takuuvarma herätyskonsti meidän talossa.

Nuorempi kolli on Rontti. Nimensä veroinen kauhu-katti, kuten Sinttikin. Rontti on tosin saanut nimensä alunperin siitä, että nimen piti rimmata Sintin kanssa. No, käytännössä on tullut todistettua sekin, että Ronttikin on nimensä veroinen. Jos Ronttia komentaa, tulee vastaukseksi äänimerkki, pieni naukaisu. Se on jonkinlainen kuitti tai vastalause, mutta minä en ota kissojen vastalauseita huomioon silloin, kun komennan niitä. Minun tuuletusikkuinoitteni hyttysverkoissa ei kiipeillä. Rontti on selvästi näistä kahdesta lapsellisempi. Onhan toki niinkin, että Rontti täyttää huhtikuun alussa vasta kaksi vuotta, mutta muutenkin. Rontti ei ole vielä päässyt irti ihmisistä ollenkaan ja pelkää miltei kaikkia miehiä. Tässä kohtaa on vain yksi poikkeus, seurustelukumppanistani Rontti pitää. Täytyy todeta, että kollilla on hyvä miesmaku..

Näillä kahdella kauhu-katilla on tapana pitää huolta siitä, että minun muutoin täydellisen puhdas ja siisti kotini haisee aina pahalta ja on kaoottisessa tilassa. Niinpä niin, uskoo ken tahtoo. Siis minun muutenkin herkkä siisteystasapainoni ei pysty pysymään kasassa, kun kaksi karvapalloa tai sinkosnuukkeria, kuten minä heitä kutsun, sinkoilee pitkin asunnon seiniä. Onneksi en ole koskaan ollut niin innokas siivoaja, että heittäisin henkeni parin pölypalleron takia.

Rontti on aivan viime aikoina keksinyt mielestään kivan leikin. Kukka-amppelini roikkuu makuuhuoneessa lampunkoukussa, älkää kysykö miksi. Sängyn reuna on miltei amppelin kohdalla, joten pienen kissan aivoissa on virinnyt ajatus siitä, että sängyn reunalta on hyvä hyppiä amppelin tupsuun ja roikkuvaan kukkaan kiinni. Tämän loistoidean jälkien siivoamiseen meni viime viikolla monta tuntia, kun kukkasesta oli riivitty useita oksia irti ja sen jälkeen levitelty pitkin asuntoa. Sintin suosikkituhoamista on muovi, etenkin sellofaani. Tämä järjen jättiläinen alkaa keskellä yötä narskutella sellofaania siellä, mistä sitä löytää. Esimerkiksi lahjaksi saadut lasikulhot, joiden ympärillä oli sellofaania, kokivat juuri sen kohtalon. Nyt on vain lasikulhot pöydällä ja osittain syöty muovi päätyi roskikseen, pois kissojen ulottuvilta.

Mitä hyötyä tai iloa näistä kahdesta sitten on? No... öö... hmm...

Totuushan on se, että kissa pitää ihmistä palvelijanaan. Nämäkin kaksi pitävät itseään vallan erinomaisina yksilöinä ja ihmettelevät eniten sitä, jos ruoka ei ole jo ehtinyt tarjolle siinä vaiheessa, kun on käyty kertaalleen puskemassa. Kissat kuitenkin tulevat toisinaan myös vallan vain rapsutettaviksi syliin. Harvoin vieraiden ihmisten syliin, mutta kuitenkin. Onpa niistä siis seuraa silloin, kun he haluavat itse sitä seuraa tarjota.