Taas on toivuttu viikonlopun työrupeamasta. Ainakin toisten ihmisten mielestä on toivuttu. Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että täysi 7 päivän työviikko pitäisi kompensoitua vähintäänkin yhdellä ylimääräisellä vapaapäivällä. Tosin työnantaja ei varmasti ole samaa mieltä.
No, elämä voittaa kuitenkin. Jälleen kerran minä mietin sitä, miksi olen työni valinnut. Ketä oikeasti kiinnostaa olla nuorten kanssa viikonloput suljetuissa tiloissa ja yrittää heitä valistaa kristinuskon perusteista tai ryhmän johtamisen ja ohjaamisen taidoista? Ilmeisesti minua kiinnostaa, kun kerran työtäni teen. Toisinaan jopa pidän työstäni. Ihme ja kumma kyllä...
Minä olen monesti todennut, että yli 40-vuotiaan ei pitäisi tehdä nuorisotyötä kentällä eli riehua menemään leireillä jne. Olen aina vain vahvemmin sitä mieltä, että ainakaan minä itse en yli nelikymppisenä tee enää tätä samaa hommaa. Konttorivirka tai nk. hallinnollinen virka varmasti menisi, mutta juosta pitkin pihaa ja metsiä nuorisolauman kanssa, valvoa yöt kuunnellen teinien kikatusta ja kiroamista - no thanks! Aina tulee uusia, virkeitä ja vastavalmistuneita työntekijöitä, joilla on virtaa ja intoa tehdä nuorten kanssa.
Pitäisi vain keksiä, mitä tekee oman viisivuotis-suunnitelmansa lopuksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti