Tuplaus...

Jälleen harmaat aivosolut ovat raksuttaneet oman aikansa. Olen yllättäen pohtinut miehiä tai oikeastaan vain yhtä miestä. Kyse ei ole kultakorttireunaisestamiehestä, vaikka hän toisinaan minua häiritseekin viesteillään ja yllättäviin kellonaikoihin soitoillaan. Kyse on miehestä, josta en ole aiemmin tällä forumilla mitään puhunut, muistaakseni äidilleni olen kertaalleen maininnut ja tottakai Kokkola-Veteli-akselilla ollaan tässäkin asiassa parhaalla tietotasolla. Siis nyt puhutaan miehestä, josta en ole vieläkään saanut selvää, vaikka olen asiaa tutkiskellut jo useamman kuukauden mielessäni.

Kyseinen mies on, yllättävää sinällään, Etelä-Suomesta. Olen joskus miettinyt sitäkin, miksi minulle tuntuu aina osuvan näitä kaukosuhteita. Ehkä minä vaan en osaa elää lähisuhteessa kenenkään kanssa tai minun persoonani on liian suuri lähitilanteeseen. Siis minä aiheutan toiselle osapuolelle liikaa stressiä. Aivan mahdollinen yhtälö sinällään. Varmaankin kyse on joissain tilanteissa siitä, että minun vaan on helpompi elää sellaista elämää, jossa mies on läsnä silloin, kun itse haluan, puhelimen välityksellä. Toisaalta, ei se puhelinkeskustelukaan tee pitkän päälle autuaaksi, jos haluaa toiseen oikeasti tutustua.

Kauas on pitkä matka.

Välimatkalla on omat hyvät puolensa, mutta toisaalta se huolestuttaa. Kauas joutuu aina erikseen lähtemään ja siihen reissuun täytyy varata aikaa, sopia aikatauluja toisen kanssa ja noudattaa niitä. Lähelle voisi lähteä vain käymään, saamatta hirveää kiukkukohtausta siitä, jos toisella onkin töitä tai jotain muuta vastaavaa. Jotenkin minä nykyään olen alkanut protestoida kaikkia aikatauluja. Aina tuntuu, että aikataulun kanssa on jäniksen selässä, enkä minä pidä siitä tunteesta. Omalla autolla tai siis fordilla pääsee ilman suurempia minuuttiaikatauluja liikkumaan. Sen puoleen on mukavampi pitää kiinni omasta vapaudestaan. Tosin pitkän matkan ajaminen on harvinaisen puuduttavaa, etenkin, jos puhutaan Oulu - Jyväskylä välistä.

Onko vielä pitkä matka? Milloin ollaan perillä?

Ikuiset iskulauseet lasten suusta autossa. Luulin, että nuorten kanssa on helpompi ja mukavampi ajella, kun vein heitä erääseen tilaisuuteen muutama kuukausi sitten. Matkaa oli kaikkiaan yhteen suuntaan noin 200km. Puolet ajasta käytiin juuri tätä ikuisuus keskustelua siitä, onko matkaa vielä jäljellä ja miksi se ei tunnu ajallisesti lyhenevän yhtään. Yritä sitten siinä selittää, että kyse on osittain myös nopeusrajoituksista, joiden rikkominen ei ole mitenkään älykästä silloin, kun kyydissä on 6 ihmistä, vaikka autoon ei niin montaa saisi ottaakaan kerralla. Muutenkaan täydellä autolla kaahaaminen ei ole kovinkaan älykästä taloudelliselta kannalta. Hermojen kannalta se olisi toisinaan ihan älykäs valinta. Mutta taas harhauduin aiheesta...

Olen miettinyt sitäkin, josko muuttaisin vähitellen etelämmäs. Poro-kolari antoi osviittaa siihen suuntaan, että hyvinkin kannattaisi muuttaa jonnekin sellaiseen paikkaan, jossa poroja on ainakin vähemmän. Siinä mielessä voisi olla kohta käsillä se aika, kun minä taas kerään vuoteeni ja kävelen tai autoilen. Osasyynä on myös se, että tällä hetkellä mieltä kovasti vaivaava mieskin asuu kaukana ja tutustumisen kannalta olisi ehdottomasti kätevämpää asua lähempänä. Toki sitten voi muuttaa vaikka samaan tupaan, jos alkaa näyttää asia vakavalta, mutta jo sitä ennen helpottaisi elämää kummasti tuon matkan lyheneminen. Tosin olen huomannut, että etelästä pohjoiseen päin matka on tuplat siitä, mitä se on pohjoisesta etelään päin... Mistä lie johtuu?